Pierce The Veil -rumpali Mike Fuentes aikeissa astua yhtyeestä toistaiseksi syrjään

Post-hardcorea soittavan yhdysvaltalaisyhtye Pierce The Veilin rumpali kertoi taannoin Loudwire-sivustolle aikeistaan jäädä yhtyeestä tauolle. Ratkaisun syynä on Fuentesia vastaan viime kuussa nostetut syytteet seksuaalisesta häirinnästä sekä alaikäisen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, joiden hän ei halua tahraavan yhtyeen mainetta.

Sivustolle antamassaan lausunnossaan yhtye kertoi tukevansa Fuentesin päätöstä suhtautua noin kymmenen vuoden takaisiin tapahtumiin liittyviin syytöksiin erittäin vakavasti. Yhtye korosti myös tavoitteenaan olleen alusta asti paitsi tehdä hyvää musiikkia mutta rakentaa myös hyvä ja turvallinen yhteisö niin itselleen kuin faneilleen. Fuentes oli yhtyeensä kanssa samoilla linjoilla ja korosti, ettei hän vähättele syytöksiään vaan tiedostaa niiden olevan varsin epämiellyttäviä kaikille osapuolille. Tekojaan pahoitellut Fuentes vakuutti, ettei mahdollinen häirintä ollut tarkoituksenmukaista, eikä hän hyväksy vastaavanlaista toimintaa. Niinpä hän kertoi myös olevansa iloinen siitä, että vastaavia tapauksia on alettu tuoda päivänvaloon:

“I’m of course aware of the allegation made about me from almost ten years ago, and I cannot begin to describe how difficult and disturbing this entire situation has been for everyone involved. I do not take this allegation lightly and would never downplay it. I have empathy for any human being who has experienced abuse or mistreatment in their lives, and I am inspired to see so many come forward and speak out about it. No one should have to suffer in silence, and I am thankful that the world is finally starting to listen. I also want to assure you that I have never intentionally manipulated or abused anyone in my life. That is not the person I am, how I was raised, or the type of behavior that I condone. I strongly believe in the empowerment of abuse victims, so if I have ever made anyone feel like they are less than equal, I am sincerely sorry.”

Kommentoi julkaisua