”Piinaavaa niin hyvässä kuin pahassa” – Arviossa The Troops Of Doomin ”Antichrist Reborn”

Brasseista kajahtaa. Sepulturan alkuperäisen kitaristin Jairo ’Tormentor’ Guedzin luotsaama The Troops of Doom on saanut julkaistua debyyttialbuminsa ”Antichrist Reborn” Moonspell-vokalisti Fernando Ribeiron Alma Mater Recordsin kautta. Mukana yhtyeen kokoonpanossa ’Tormentorin’ rinnalla ovat basisti-vokalisti Alex Kafer, rumpali Alexandre Oliveira ja useille maailmanluokan metalliyhtyeille levynkansitaiteita siviilityönään taiteillut kitaristi Marcelo Vasco.

”Antichrist Reborn” on kuin onkin luonteva ja kokonaisuutena jopa piirun verran pidemmälle hiottu jatke yhtyeen ensituotoksille; ”The Rise Of Heresy” (2020) ja ”The Absence Of Light” (2021) EP:ille. Meininki on uhkaavaa, vaarallista ja alkukantaiseen brutaalia. Celtic Frost, Kreator, Possessed ja varhainen Slayer eivät ole yhtyeen sinällään piinaavan murjonnan kaukaa haettuja tyylillisiä verrokkeja. Peter Tädtgrenin (Hypocrisy, Pain) ruuvaamat soundit ovat rapsakat, raskaat ja hyvin erotellut.

Välillä yhtye tyrkkää myös hitaampaa vaihdetta silmään, mikä itse asiassa toimii The Troops Of Doomin kohdalla selkeästi paremmin kuin liian usein mielikuvituksettomaksi ja hampaattomaksi yläaste-speed-metalliksi lässähtävät, äärinopeutta tavoittelevat biisit ja osuudet, joista esimerkkeinä mainittakoon ”Altar Of Delusion” ja ”Dethroned Messiah”.

Nopeimmista kappaleista eheimmin rullaa hyvän riffikombinaation omaava ”Far From Your God”. Parhaimmillaan The Troops Of Doom on operoidessaan puolinopeissa tai raskaammista tempoissa kulkevissa biiseissä, kuten ”The Rebellion”, ”Deserters From Paradise” ja jyrän lailla alleen liiskaava hardcore punk-vivahteinen naputus ”A Queda (The Fall)”. Kappaleella kuullaan myös brassi-HC:n kulmakiviyhtye, Ratos De Porãon vokalisti João Gordoa.

Ettei vanhan liiton meininki ja asenteikkuus pääsisi unohtumaan myöskään visuaalisella puolella, on albumin kuumahko kansitaide Sepulturan debyytti-EP:n ”Bestial Devastationin” kansitaiteesta vastanneen Sergio ’AlJarrinha’ Oliveiran käsialaa.

Albumilla on omat vahvuutensa, mutta välttääkseen siltä turhuuden pätsin uumeniin vajoamisen, olisi ’Tormentorin’ kannattanut malttaa jättää nopeasti sahattavat, iänikuiset jämäriffinsä käyttämättä ja keskittyä painottamaan raskaammin operoivaa osastoa, minkä yhtye hallitsee selkeästi monipuolisemmin ja toimivammin kuin päämäärättömän, puuduttavan kaahauksen.