”Pikakassa ei lupaa mitään!” – haastattelussa vokalisti MC Respektor

Pikakassan haastis tehtiin sähköpostitse alunperin 12.8.2020. Helsingin Käpylän Puska Metal Festivalin jälkimainingeissa. Pienellä delaylla homma hoituikin. Visaisiin BBC:n Hard Talk -ohjelman otteella puristettuihin ja nössömpiin kysymyksiin kärsivällisesti vastaili monessa liemessä keitetty yhtyeen keulahahmo MC Respektor, joka myös pelkkänä Respektorina tunnetaan. Herran taustalta löytyy myös useita muita Helsingin punk/rap/hardcore – yhtyeitä, kuten Ratface, St. Hood ja SMC Lähiörotat. Pidemmittä lätinöittä päästäkäämmekin tämä kiivaiden tunteiden tulkki ääneen.

Respektor: Kirjoitan vastauksia haastatteluuni klo 6.40, torstai-aamuna 26.11.2020. Yli 3 kuukautta sitten sain nämä kysymykset ja käytyäni niitä ensimmäisen kerran läpi, ne tuntuivat liian henkilökohtaisilta ja turhilta, liian vaikeilta käydä läpi päässä ja asettaa oikeiksi kirjaimiksi, oikeassa järjestyksessä. 

Kysyin itseltäni; meneekö tämä liian henkilökohtaiseksi ja mitä haluan antaa itsestäni? Haluanko antaa mitään? ”Musiikki/ taide/ mikä lie” puhukoon puolestaan. Annanko vain robottimaiset kylläei-vastaukset, näsäviisastellen väkisin haastiksen läpi? Niidenlaisia bändibiografioita on tullu itsekkin luettua, eikä niistä saa oikeastaan mitään irti. 

Aattelin ottaa vihdoin itseä niskasta kiinni ja kirjoittaa jotain suoraan sydämestä. Ja aivoista. Aivan päinvastoin miten Pikakassan nauhoitukset toimii. Vai oliko se juuri samanlaista? No ihan sama, nyt mennään. Avaan viskin.

 

Millaista oli ja on Pikakassan korona-arki? Oletteko säilyneet taudeitta?

Respektor: Oh, korona. Taudeitta olen säilynyt ja hyvin on himassa hengailtu. Tässähän olisi ollut aikaa perustaa useita uusia bändejä, tehdä vanhoille yhtyeille musaa ja sanoja, ja duunaa vaikka toimintakomedia himassa kuvaten. Mutta arvasitte oikein. En ole tehnyt juuri mitään järkevää tällä ajalla mikä on annettu. Nautittu on kylläkin. Lomailussa ei ole mitään vikaa. Kyllä me vielä keretään lääppimään toisiamme ja kuolaamaan toistemme naamoille. Nyt otetaan iisisti.

Mistä Pikakassa sai alkunsa, milloin ja kuinka se kehittyi ensimmäiseen levyynne saakka?

Respektor: Huh! Mistäkö Pikakassa alkoi? Nyt mennään niihin henkilökohtaisuuksiin. Me ollaan Spiderin kanssa tunnettu 90-luvun lopusta asti, koska silloin tuli käytyä hänen kotikaupungissaan Lappeenrannassa useasti keikoilla ja muutenki riekkumassa. Ja tähän väliin kaikkee hengailuu, bändejä, elämää blaa blaa, sitten perustettiin Ratface vuonna 2006. Kuunnelkaa myös sitä. Spider toimii Ratfacessa rumpalina mutta sehän osaa tehdä mitä vaan. Ja siis ihan mitä vaan, mitä se vaan keksii duunaa. Ja mullakin on yleensä monta bändii samaanaikaan ja mitä vaan projekteja käynnissä kun keksii vaan ja rupee tekemään. Spider oli nauhotellu jotain musiikkia mihin se oli soittanu kaikki soittimet ynnä muuta. Jotain Phobia-tyyppistä siellä oli kuulemma, ja huutelua pitäis saada päälle. Ja saa kuulemma huudella mitä haluaa, miten haluaa. Näistä säännöistä innostuneena tein sitten juuri niin. Yleensä bändissäolo ja säveltely vaatii kompromissejä ja suunnittelua. Pikakassassa näitä ei tarvita.

Kuinka biisinne ja tekstinne syntyvät?

Respektor: Musiikki on ihan Spiderin heiniä, se murjoo ne menemään yksinään studiolla. Ei me niistä neuvotella. Joskus hän muistaa ilmoittaa että tuli ehkä nauhoitettua jotain. Huudellaan kun jaksetaan. Niin se on ollut alusta asti. Meikä yleensä kirjottaa muistiin lauseenpätkiä ja ajatuksia, biisinnimiä mitkä jo sisällöllään kertoo olennaisen, loput sanat tulee improvisaationa nauhoitustilanteessa. 99% lauluista on vedetty yhellä otolla, ellen nyt tässä hirveesti valehtele?! Se on ainakin lähtökohta ja tarkoitus. Joka levy on nauhoitettu niin, että en ole kuunnellut biisejä ollenkaan ennen, se on vaan recci päälle ja menoksi. Näin se luultavasti läpikuuluva autenttisuus on syntynyt.

Onko teillä musiikillisia tai lyyrisiä esikuvia. Jos, keitä tai mitä?

Respektor: Mitään esikuvia meillä ei ole. Me molemmat ollaan heviä kuuntelevia punkkareita, jos meidät johonkin kastiin pitää tunkea. Kun kuuntelen omaa musiikkia nimeltä Pikakassa, hiki lentää. Nämä kappaleet on tehty niin kiireessä, miettimättä, improna ja ajatuksenvirtana että en minä edes muista mitä on tullu tehtyä. Virkistävää. Kun ite kuuntee, niin tulee mieleen Puhelinkoppi. Se ei ollut tarkoitus, mutta se ei myöskään haittaa.

Mikä musiikillisessa vittuilussa on mielestäsi vaikeinta?

Respektor: Kääk! Musiikillinen vittuilu!? Paha. Koen itseni ennen kaikkea viihdyttäjäksi. Jos perustan bändin, juonnan festareita, esiinnyn tai teen jotain vastaavaa, tarkoitus on että jengi on paikalla viihtymässä. Olenhan itsekin siellä viihdyttämässä itseäni, täysillä, ennenkuin kuolee. Se on elämän tarkoitus. Vittuilu ei. Pikakassan kautta tulee oltua melko rehellinen koska sieltä puuttuu se suodatin mikä löytyy jostain mietiskelyn, kynän, paperin ja delete-nappulan välistä. Tarkoitukseni on saada ihmiset menemään omien aivojen sisään, rehellisesti, itsekseen. Esimerkiksi jos sinua vituttaa, kuuntelee Pikakassaa. Anna meidän vittuuntua puolestasi. Kyllä, elämä on paskaa, mutta siitä pitää nauttia. Kyllä, jotkut ihmiset on sinun mielestäsi sinuun verrattuna liian vääränlaisia mutta ota rennosti. Minä haluan kaikille pelkkää hyvää. Mutta kaikilla meillä on ajatuksissamme pelkoja, odotuksia, vastuuta ja ihmetystä. Mitä me maan matoset täällä duunataan?! Noh ainakin näköjään jotain ihme runogrindiä. Olen itsekin herkkä persoona enkä pidä vittuilusta. Mutta niinkuin sanottu, se on osa elämää. Toivon että ”vittuiluni” auttaa näkemään maailman pehmeämmin. Kaikki on hyvin, kohta se loppuu, nautitaan yhdessä.

Mikä haastatteluissa ärsyttää eniten? Kiinnostaisiko kenties tehdä aiheesta biisi?

Respector: Oh, juuri sopiva kysymys. Nyt ei harmita mikään, koska tässähän pääsee vauhtiin. Otan huikan valkoviiniä. Haastatteluissa se alkuun pääseminen on vaikeinta, sekä sielunsa avaaminen tuntemattomille. Ihan varmasti suurin osa tämänkin haastattelun lukijoista on mahtavia, kilttejä ja avaramieleisiä ihmisiä, mutta saletisti mukaan mahtuu joku kiusaajakin. Ne kiusaajat ja pahat ihmiset ärsyttää. Mutta niistä alkaa kyllä olla biisejä valmiina. Lisää tulossa. Mutta houkutellaanko tässä laulamaan jotain Kaaoszinestä Pikakassan nimeen? Rakas Mikko, tähän mennessä tämä musiikillinen vit… kysely on ollut ihanaa. Pahoitteluni, että minulla kesti kasvattaa pallit siihen vastaamiseen. Niin kuin sanoin, olen herkkä. Minä teen musiikkia, kyllä. On vaikeaa antaa itsestään jotain sen yli. Teen parhaani.

Millaiset aihepiirit inspiroivat ylipäätään synnyttämään Pikakassalle biisejä?

Respektor: Nämä aihepiirit syntyvät täysin minun päässäni. Oletan, että ne on kuitenkin todella ”minä”-muodossa tehtyjä ja henkilökohtaisia. Oletan myös, että näitä minun aiheitani on helpompi kuunnella yksin, tai niin että kuuntelee niitä porukalla. Ei Pikakassa varmaan toimi taustamusiikkina. Tai kukapa minä olen tuomitsemaan? Minulla ei ole aihetta mistä ei voisi huudella. Se sopii hyvin niihin sääntöihin mitä alussa käytiin läpi.

Olette tehneet myös keikkoja kaikesta huolimatta. Miten ne ovat mielestäsi sujuneet?

Respektor: Mahtavaa! Jos joskus on hauskaa syödä sanansa ja pettää lupauksensa, niin tämä miellyttää minua. Ok, alkuasetelma on tämä: yksi mies soittaa skebat, rummut ja bassot. Sekä muutenkin on kaiken paha, alku ja juuri. Ja sitten olen minä, joku kundi joka vaahtoaa aivoistaan mitä sattuu, millon sattuu, välittämättä mahdollisista musiikillisista säännöistä, tahdeista tai muistakaan sävellystaidoista. Minulla on muutenkin vaikeuksia muiden yhtyeitteni kanssa muistaa asioita. Oli kyseessä sitten basso (minä soitan pääasiallisti bassoa, tai ainakin alunperin, nykyään Face Stompissa) kitaraa (paskasti soitan poikani bändissä nimeltä Dissaus) tai laulu (tulee laulettua englanniksi Ratfacessa ja räppäiltyä SMC:ssä). Riffien sekä sanojen muistaminen sekä sisäistäminen on minulle erityisen vaikeaa. Vaikein asia musiikin tekemisessä. Muistaminen. Ja jo valmiiksi kirjoitetun asian toistaminen. Sen takia saatan olla hyvä juontaja, omasta mielestä. Pikakassan tapauksessa tuli laulettua aiheesta joka tuntui mahdottomalta: live. Minä en tiedä enkä muista sanojani, koska ne ei edes ole ”missään kohdassa”. Ne on vain huudettu randomilla. Jees, ne kuulostaa hyvältä, mutta osaanko minä toistaa sen yleisön edessä? En uskonut niin. Ja sitten musiikki? Se oli tarkoitus, että ei ole bändiä, että ei tarvitse treenailla, että ei tehdä kompromissejä, että ei viitsi säätää. Spider on oikeasti kitaristi. Hän, hyvä ystäväni, pääsi toteuttamaan vihdoinkin itseään skeban varressa kun Pikakassa esiintyi ensi kerran livenä loppuunmyydylle Nosturille. Ja tosiaan, ne loput musiikit eli bassot ja rummut, tuli nauhalta. (Spider soitti) kitarat livenä. Ja minä huudan omia sanomisiani paperilapuilta. Tuo kokemus oli aivan upea. Siitä on myös dokumentti netissä. Täysi Nosturi, ja vain koska Rotten Soundin Keijo (Niinimaa) pakotti. Pari vuotta pistettiin hanttiin. Jos oltais aitoja niin keikkaa ei olisi ikinä. Näin ollen ystävyys meni aitouden edelle.

Kesällä ilmestynyt ”The Best Of Pikakassa” – 7″ kokoelma-EP on aivan helvetin kova. Oletteko ajatellet joskus julkaista muitakin äänitteitänne viralliseen tyyliin fyysisinä äänitteinä?

Respektor: Kiitos mielipiteestä ja kauneista sanoista. Itse olen 90-luvun hurjastelija, joten pidän kaikesta kilkkeestä ja sälästä niin kuin CD:stä, C-kasetista, vinyylistä, pätseistä, seinälipuista ja mistä vaan lempibändeihin liittyvästä sonnasta. Tarviiko joku sitä ääntä jossain käsinkosketeltavassa muodossa? Se maksaa erittäin paljon rahaa ja minulla on 4 euroa tilillä. Ottakaa yhteyttä epätoivoiseen runopoikaan, jos haluatte vetää välistä. MC Respektor on nimi, ja c-kasetti kiinnostaa. Meillä ei ole kiinteää levy-yhtiötä, eikä suunnitelmaa. Jos joku haluaa netin lisäksi muunlaisen asian kuunnella Pikakassaa, me tehdään sellainen. Kiitos.

Teksteissänne kiteytyy paljon jyrkkiä, periaatteellisia kannanottoja. Huomaatteko koskaan, että oma sanan säilänne osuu vahingossa teihin itseenne?

Respektor: Ja kiitos taas. Kyllä, se olen minä, joka huutelee. Minä olen ehdoton omissa jutuissani mutta siinäpä se: ne on vain minun päässäni. Se miten koen ympäristöni, maailmani, ajatukseni ja Telluksen, on vain nauhoituksia Pikakassan nimiin. Jos minun sanoissani, näsäviisauksissa, läpissä, sekoiluissa tai mielipiteissä on virheitä, niin hyvä. Minä olen ihminen. Ja kuolen pian. Jotain 50 vuotta ellen tee itsemurhaa?! Hauska fakta: minun isäni menehtyi kun olin 3-vuotias, hän itse 22. Joidenkin perheenjäsenieni mielestä se ei ollut itsemurha, joidenkin mielestä taas oli. Jäämme odottamaan todellista vastausta. Joskus elämä on mustavalkoista, joskus ei. Tämä varmasti vastaa kysymykseen.

Pikakassa on saanut osakseen laajalti huomiota hardcoren, punkin ja metallin UG-meiningeissä, onko suosio yllättänyt teitä ja hiveleekö se vihaisten keski-ikäisten miesten egoa?

Respektor: Todellakin vittu hivelee! Katsokaa Spiderin reaktio samantyyppiseen kysymykseen Pikakassa-dokumentissa. Palatakseni samoihin aiheisiin viihdyttävyydestä, niin jos minä olemuksellani, läpilläni tai taiteellani viihdytän punk/grind/ hardcore/ mitä vaan-yleisöä, niin hyvä. Sitä viihdettä ja hyvää tässä omalla olemuksella ja tekemisillä kaivataan. Minä viihdytän teitä. Kiusaajat tulee bonuksena tai minä he haluavat itseä kutsuttavankaan. Nettikiusaajat. Heitterit. Minä haluan heillekin hyvää. Löytäkää positiivisuus itsestänne. Jos haluatte. Älkää haukkuko heikkoja, olkaa omia itsejänne, omissa oloissanne. Kiitos kaikesta supportista tähän mennessä, kaikki kuuntelijat.

Mitä Pikakassan seuraaviin siirtoihin kuuluu lähitulevaisuudessa?

Respektor: Hyvä kysymys, johon ei luultavasti ole vastausta. Me olemme ylpeitä jokaisesta musiikkiin ja viihteeseen liittyvästä siirrostamme. Se mitä seuraavaksi tapahtuu, on samanlaisen luottamuslauseen alla. Se miten tämä toteutuu ja suunnitellaan, kukaan ei tiedä. Jokainen musiikillinen käänne liittyy siihen mitä herra Spider duunaa. Ilman hänen aivoituksiaan ei tapahdu mitää. Pikakassa ei ole olennainen osa kenenkään elämää, ei Respektorin eikä Spiderin. Kaikki korviin menevä ääni tehdään hetken mielijohteesta, ne kuvat ja äänet mitkä internetistä löytyvät, olkoot nautinnollisia. Melkein voisin luvata, että lisää tulee. Mutta sitä ennen, älä pidätä hengitystäsi. Nauti muusta hyvästä musiikista. Pikakassa ei lupaa mitään.

Kuinka paljon te mietitte tekemisiänne?

Mahtava nössöilykysymys, mihin löytyy oikea vastaus. Minä, Respektor, olen herkkä, nössö, rauhallinen, mukava, innokas, ystävällinen, ymmärtäväinen, pullea, kuunteleva, terapeuttinen sekä tutustuva kaikille. Ystäväni Spider on näitä samoja asioita, ellei jopa enemmän. Jos joku lukija haluaa loukata tai hyökätä minua tai ystäviäni kohtaan, niin oletan että osa teidän työntekijöistänne ottaa vastuun. Minä vihaan vastuuta, ja tulen sitä vastustamaan. Elämä on kuolemaa.

Kuinka pääsee Pikakassan biisin aiheeksi?

Minä sanon sen ääneen. Luultavasti olet jo biisin aihe. Sinä olet tärkeä. Ajatuksesi on hieno. Et kuollut kun synnyit, tee sillä taidolla jotain kivaa. Ole ystävällinen. Ei sinun tarvitse lisääntyä, ole mukava. Hanki läheisiä, innostu. Tee jotain mistä pidät, älä häiritse muita. Itsensä saa rikkoa, mutta ei muita.

Kuinka kauan Pikakassa vielä jaksaa?

Respektor: Kunka kauan me yksilöinä jaksetaan on erittäin hyvä kysymys. Tämän korona-tilanteen jälkeen tuntuu siltä, että minä en huuda yhtään mitään. Tällä tavalla uusioläskinä ei kiinnosta mikään. Uutta musiikkia tai ääntä voi tehdä kuka tahansa. Milloin vain. Mitä vain.

Ketä kiinnostaa?

Respektor: Sen kuin vain duunaa. Meidän musiikki/taide on vain paskaa muitten seassa. Me olemme aitoja. Sitä aitoutta voi kuunnella ikuisesti. Kukapa tietää milloin me lopetetaan? Sitten kun me kuollaan?! Ehkä.

Respektor: Tässä minun pitäisi tervehtiä iloisesti Kaaoszinen lukijoita. Ja teen sen. Rakasta ihmisiä. Rakasta kulttuureja. Mutta vapaasti vihaa heidän henkilökohtaisia tekojaan. Ollaan mukavia, tai ainakin yritetään. Minä olen mukava. Ja mun frendit.