Pikakelaus urasta – Devin Townsend soolona Finlandia-talolla

Devin Townsend ei suomalaiselle hevarille juurikaan esittelyjä kaipaa. 1990-luvulla uransa aloittanut kanadalainen progressiivisen metallin yleisnero on julkaissut uransa aikana eri projektiensa kautta peräti 29 studioalbumia, eikä loppua tunnu näkyvän. Vähintäänkin kunnianhimoisen ja järkälemäisen ”The Moth” -levyn julkaissut Townsend ei kuitenkaan lähtenyt kiertämään kyseisen levyn kanssa – ja tuskin tuleekaan kiertämään – vaan käynnissä on intiimi, semiakustinen retrospektiivikiertue muusikon urasta ja tunne-elämästä.

Jos satuit olemaan paikalla Savoy-teatterissa Townsendin edellisellä Suomeen päätyneellä soolorundilla (meidän tekstimme kyseisestä iltamasta löydät täältä), oli meno tavallaan jotain tuttua ja turvallista. Luvassa oli ennakkotiedon mukaan muusikon akustisia (tai no, siitä lisää pian) tulkintoja kattavasta materiaalistaan höystettynä hänelle tyypillisillä jorinoilla elämän mysteereistä.

Leppoisa, metallimaailman lähes palvoma kalju kanadalainen astui keikan aluksi Finlandia-talon lavalle ja ennen raikuviin aplodeihin räjähtäneen yleisön tervehtimistä piirsi takanaan olevalle paperille piirroshahmon. Tämä mies ei kukkoile, vaan on hölmö ja hassutteleva – tänään kenties vapautuneemmin kuin koskaan.

Akustiset vedot eivät ole Townsendille millään tapaa uusi juttu, vaan hän on Suomeen vuonna 2019 päättyneen rundin lisäksi keikkaillut itsekseen useampaan otteeseen. Vuonna 2011 julkaistu ”Unplugged”-akkariversiointilevy on itsessään yksi Townsendin diskografian helmiä, jota suosittelen voimakkaasti illan sisällöstä innostuneille. Ennakkoon kiinnostavinta illassa oli kuitenkin timanttisen materiaalin sijaan Townsendin lupaus kerrata elämäänsä (jokseenkin) tiivistetyssä muodossa musisoinnin ohessa.

Townsend ja kattava ura pähkinänkuoressa

Townsendin ura ja elämä on ollut vähintäänkin värikästä ja vaihtelevaa, mille hän naurahteli itsetiedostavasti vinkaten yleisölle useaan otteeseen illan aikana. Steve Vain taustabändiin (”Sex & Religion” -albumi vuodelta 1993) nuorena päätynyt outo tyyppi sekoili tiensä ulos bändistä yhtä nopeasti kuin siihen pääsikin, minkä jälkeen hän pyrki noin vuosikymmenen ajan purkamaan hämmennystään maailmaa kohtaan levyttämällä muutaman henkilön uran edestä musiikkia lyhyessä ajassa. Kaikkea Strapping Young Lad -bändin kaoottisemmasta tavarasta new age -musiikista ammentaviin kunnianhimoisiin levyihin kattanut matka päättyi hetkellisesti seinään Townsendin lähdettyä bändistään ja saatuaan lapsen.

”Ziltoid the Omniscientin” hienovaraisen itsetutkiskelun (lähes) täysin soolona äänitetyn avaruusnukkerockoopperan jälkeen Townsend perusti Devin Townsend Project -nimisen, noh, projektin ja lähti etsimään uusia perspektiivejä elämäänsä. Matka on ollut pitkä ja omalla tavallaan huipentuu kesän alussa julkaistuun ”The Moth” -levyyn, jota Townsend on kuvaillut yhdeksi hänen uransa tärkeimmistä töistä henkilökohtaisella tasolla.

”Henkilökohtainen” onkin juuri se sana, jolla tätä iltaa kuvailisinkin. Hyvissä ajoin loppuunmyytyä Finlandia-talon suurta salia ei ainakaan intiimiksi voisi kuvailla, enkä usko tämän olleen tarkoituskaan. ”Metamorphosis”-kiertueellaan Townsend tavoittelee mahdollisuutta kertoa elämänsä käänteistä, ja miten ne ovat muovanneet hänestä sen leppoisan hipin, joka hän tänään on. Townsend onnistuikin siinä lähes täydellisesti.

Finlandia-talo juhlisti pitkää uraa pariin tuntiin tiivistettynä

Townsendille tyypillisen jaarittelun ohessa illan aikana kuultiin materiaalia lähes jokaiselta levyltä, jonka hän on tähän maailmaan päästänyt valloilleen. Osa kappaleista kuultiin kokonaisuudessaan, osa kronologisesti väärässä järjestyksessä ja osasta vain pätkiä, mutta tavoite oli selvästi enemmänkin kappaleiden kautta avata Townsendin henkilökohtaista matkaa. Pitkän uran läpikäynti parissa tunnissa tuntui pikakelaukselta, tosin kattavalta ja selkeän draaman kaaren omaavalta tarinalta.

Käytännössä tunnetuimmat hittikappaleet kuultiin lähes kokonaisina, ja deep cut -osasto jäi enemmänkin välitangenteiksi illan tarinankerronnassa. Alkuun kuullun ”Funeral” / ”Love?” / ”Ih-Ah!” -trion jälkeen matka jatkui uran alkuvaiheen Punky Brüster -punkparodiasta eteenpäin nykyhetkeen asti jättäen oikeastaan vain muutaman levyn ilman edustusta. Ymmärrettävien poisjättämisten (esimerkiksi ”Devlab”- ja ”The Hummer” -ambientlevyt, orkesterin vaativa ”The Moth”) ulkopuolelta kuultiin illan aikana melkein kaikilta levyiltä vähintään pätkä jostain kappaleesta Townsendin elämäntarinan kontekstissa, hänelle tyypillisesti huumorin siivittämänä.

Jos jostain on valitettava, niin mainion Casualties of Cool -projektin jääminen pois tarinasta kiukuttaa hieman kyseistä ambientkantrilevyä rakastavaa pitkäaikaisfania, mutta eipä tälle mitään voinut illan kiireisen tarinankerronnan keskellä. Hieman enemmän alkoi illan aikana ärsyttää joidenkin yleisössä olleiden täysi kyvyttömyys pitää turpansa kiinni, kun kerta toisensa perään muusikon päälle huudettiin kesken tarinoiden kertomisen. Kesken lauseen ei ole ehkä se idyllisin hetki nousta penkistään seisomaan nyrkit ilmassa ja huutaa toisen päälle rakastavansa muusikon lauluääntä.

Henkilökohtainen ja voimaannuttava katsaus taiteilijan elämään

Monille ilta ei välttämättä tarjonnut hirveästi uutta, onhan Townsend pitkään ollut avoin elämänsä käänteistä ja siitä, miten hänen musiikkinsa on heijastanut kaikkea siltä väliltä. Uskon kuitenkin tarinoinnin tarjonneen varmasti jokaiselle paikalla olleelle jotain pureskeltavaa miehen levykatalogin kuuntelun oheen. Illan hienoin oivallushetki koettiin kuitenkin aivan loppumetreillä Townsendin pikakelatessa koronapandemian tapahtumia ja sen jälkeisiä julkaisuja.

”The Moth” on projekti, josta Townsend on puhunut pitkään – lähes kymmenen vuotta sitten mies viittasi tähän kymmenen miljoonan dollarin penismusikaalina – ja viimein sai sen valmiiksi pitkäaikaisesta kumppanistaan eroamisen ja lapsensa pois kotoa muuttamisen jälkeen. Läpi elämänsä musiikkinsa kautta tunne-elämäänsä tutkinut muusikko onnistui projektin kautta viimein ymmärtämään itseään ja itkemään ensimmäistä kertaa sitten vauvana parkumisen.

Illan settilista tarjoili läpiluotaavan katsauksen muusikon tunne-elämään, mitä Townsendilta ei ole tähänastisen uran aikana vielä nähty. Ottaen huomioon kuinka puhelias ja keskustelevainen yksilö hän on, tämä on jo saavutus. Illan viimeisenä lauluna kuultu ”Ocean Machine: Biomech” -debyytin ”Life” raikui salille voitokkaana julistuksena siitä, että Townsendin vaiheikas elämä on antanut hänen toimia väylänä niin suurelle määrälle musiikkia. Odottelen entistä suuremmalla innolla, mitä tulevaisuus tuo Townsendin osalta tullessaan.

Settilista:

Suurimmasta osasta kappaleita kuultiin esimerkiksi vain pätkä säkeistöstä ja kertosäkeestä.

1. Funeral
2. Love?
3. Ih-Ah!
4. Fake Punk
5. S.Y.L.
6. Hyperdrive
7. Deadhead
8. AAA
9. Christeen
10. Material
11. Aftermath
12. Storm
13. Lightworker

Väliaika

14. Bring Him Home (Les Misérables)
15. Deep Peace
16. Let It Roll
17. Almost Again
18. Solar Winds
19. Coast
20. Supercrush!
21. The Mighty Masturbator
22. Feather
23. Kingdom
24. Midnight Sun
25. Why?
26. From the Heart
27. Life

Teksti: Thomas Frankton
Kuva: Samuel Järvinen