Pikkujoulut astetta isommin ja näyttävämmin – Kerubi toi suomalaisen musiikin jätit Joensuun areenalle

Joensuussa sijaitseva Kerubi päätti järjestää pikkujoulubileet astetta näyttävämmin, tuomalla Joensuun areenalle maineikkaan esiintyjäkaartin: joensuulainen Neljä Ruusua on ollut toiminnassa vuodesta 1982 alkaen, Apulanta on tullut tunnetuksi suomalaisen modernin rockin uranuurtajana ja Elastinen nauttii kunnioitettavaa suosiota räp-musiikin saralla. Tämän kolmikon valinta oli strategisesti ovelaa, kuten festareita järjestäessä kuuluu ollakin. Jokaiselle artistille voi yrittää miettiä oman homogeenisen kuulijakuntansa, mutta muutama piirre näitä kolmea artistia yhdistää: jokaisen esiintyjän kappaleet ovat olleet ahkerasti esillä radiokanavilla vuosista ja radioasemista riippuen. Jokaisella artistilla on myös kappaleita, jotka kurovat sukupolvien välisiä kuiluja yhteen. Näin ollen, vaikka illan kattaus oli keskenään erilainen, artistit myös täydensivät toisiaan.

Vaikka pikkujoulun mainoksissa komeili nämä kolme suurta suomalaisartistia, esiintyi heitä ennen Pohjois-Karjalasta kotoisin oleva Simo & Lentojätkät. Tohmajärveläisyhtye aloitti esiintymisen puolituntia ovien auettua, mutta tästä huolimatta ihmisiä oli jo paljon areenalla. He eivät tosin olleet kerääntyneet lavan eteen, vaan lavalta katsottuna viistosti vasemmalla sijaitseen VIP-alueeseen. VIP-alue oli täynnä ruokapöytiä ja alue toimikin eränlaisena festariravintolana, josta näytti olevan hyvä näkyvyys lavalle.

Simo & Lentojätkät esitti 40 minuutin ajan suomen kielistä rockia, joka lipui välillä hiukan bluesinkin puolelle. Kappaleiden sanoitukset ja melodiat olivat luonteeltaan melankolisia ja istuvat hyvin suomalaisten sielunmaisemaan. Tästä johtuen ei ole ihme että yhtyeestä tuli hiukan mieleen Leevi And The Leavings sekä Viikate. Tohmajärveläisyhtyeen esiintyminen oli hyvin vähäeleisestä ja vokalisti-kitaristi Simo Kolehmaisen välipuheet antoivat yhtyeestä vaatimattoman kuvan, vaikka soitto luisti. Yhtyeen esiintymiselle oli varattu tunti, mutta neljäkymmentä minuuttia oli riittävä. Orkesterin esiintyminen oli varmaa, mutta alkoi pitkästyttämään tasaisen esityksensä vuoksi.

Neljä Ruusua otettiin vastaan huomattavasti suuremmalla yleisöllä lavan edessä. Myös yhtyeen esiintyminen oli huomattavasti energisempää kuin edeltävän. Etenkin Ilkka Alangon sulava liikkuminen lavalla ja iloisuus olivat mieltä lämmittävää. Vaikkei Alanko enää ole nuorimies, ei ikä ole hänen kohdallaan muuta kuin numero. Yhtyeen nokkamies otti yleisöä huomioon hyvin koko esiintymisen ajan, johon yleisö myös vastasi laulamalla monien kappaleiden sanoituksia mukana.

Yhtyeen esiintyminen alkoi yllättävänkin vauhdikkaasti, sillä minulla oli käsitys että yhtye esiintyisi huomattavasti hillitymmin. ”Saaronin Lilja” oli paljon parempi kuin olin etukäteen kuvitellut. Valitettavasti ”Hunningolla”-kappaleen kohdalla vastaan tuli ensimmäinen vastoinkäyminen: Yhtyeen äänentoistosta hävisivät äänet, jonka seurauksena kymmenen metrin päässä lavasta ollessa kappaleen lopusta ei kuulunut mitään. Neljä Ruusua soitti kappaleen kuitenkin loppuun samalla yleisön laulaessa mukana. Ääniongelmia ei kuitenkaan saatu nopeasti korjattua, jonka johdosta yhtye soitti akustisesti ja ilman äänentoistoa ”Popmuseon”. Vaikka sinnikkyys oli ihailtavaa, ikävä kyllä kappaleesta ei pystynyt kuulemaan muuta kuin vahvasti mukana laulavan yleisön. Kappaleen jälkeen äänet kuitenkin palautuivat, jonka jälkeen ”Juppihippipunkkari” kuulostikin todella hyvälle.

Ääniongelmilta ei säästytty myöhemminkään keikan aikana, vaan niistä kärsittiin myös ”Paikallisen Paavin” kohdalla, sekä pienen hetken ajan ”Poplaulajan vapaapäivän” aikana. Nämäkään eivät kuitenkaan latistaneet tunnelmaa, vaan keikka eteni hyvin: yleisö lauloi ahkerasti mukana ja Alanko yhtyeineen oli myyty upeasta vastaanotosta.

Illan esiintyjistä Simo & Lentojätkien tuotanto oli itselleni täysin tuntematon. Elastisen musiikista en ole muuten perillä kuin radiossa soitettujen hittien kautta, mutta en voi kieltää ettenkö olisi ollut utelias näkemään kyseisen artistin esiintymisen. En kuuntele käytännössä yhtään räppiä, pitkälti sen takia etten pidä kyseisestä genrestä. Elastinen on kuitenkin onnistunut välittämään itselleni suhteellisen neutraalin kuvan, jonka pohjalta minulla ei ollut ennakkoluuloja, vaan ajattelin katsoa mitä tuleman pitäisi.

Olin kuvitellut että Elastinen esiintyisi lavalla itsekseen, tai korkeintaan jonkun DJ:n kanssa, mutta hänellä oli mukanaan myös kosketinsoittaja, rumpali ja basisti. Tämä sai välittömästi pisteet omissa silmissäni nousemaan pykälän ylöspäin. Mitä tulee Elastisen ja hänen yhtyeensä esiintymiseen, ei sekään jättänyt toivomisen varaa. Elastinen kertoi yhtyeen sovittaneen muutamat kappaleet eri lailla, jotta yhtyeestä saataisiin enemmän irti. Instrumentit antoivatkin oman, persoonallisen lisänsä, joka auttoi itseäni kiinnostumaan esityksestä enemmän.

Elastinen paiskoi töitä koko 75 minuutin ajan. Hän motivoi areenalla ollutta runsasta yleisöä jatkuvasti laulamaan mukana, heiluttamaan käsiä yhteen ja pitämään hauskaa. Elastinen ei tehnyt innostamista teennäisesti, vaan aidolla palolla, jota ei voinut olla huomaamatta hänen olemuksestaan. Ahkeruus ja esteiden ylittäminen kuuluivat myös monien kappaleiden sanoituksella, joka osoittaa vain sen että hän toimii itse niin kuin saarnaa.

Esiintymisen loppuun oli säästetty suurimmat hitit kuten ”Anna Soida” ja ”Häivytään”, mutta esityksen aikana kuultiin myös muutama coveri, kuten Vesa-Matti Loirin ”Naurava Kulkuri” ja PMMP:n ”Oo Siellä Jossain Mun”. Jäljittelyt olivat hyviä ja sen takiahan ne olivat ohjelmistossa. Kokonaisuudessa Elastisen keikka oli illan ensimmäinen, joka sai suuren yleisön kunnolla liikkeelle.

Illan pääesiintyjä Apulanta esiintyi komeissa lavavarustuksissa ja antoi yleisölle sitä mitä he olivat tulleet kuuntelemaan: raskaan arsenaalin hittejä yhtyeen uran varrelta, mutta tuntemattomammillekin oli tehty tilaa. Yhtyeen ensimmäinen puolituntia oli aggressiivinen runttaus ”Ravistettava Ennen Käyttöä”, ”Hei Hei Mitä Kuuluu” ja ”Vasten Mun Kasvojani”. Näiden perään soitettiin myös ”Soita Mua” ja ”Saasta”, jotka olivat itselleni vähemmän tuttuja. ”Soita Mua” -kappaleen tuntemattomuus syy selvisikin googlettamalla, sillä se on alun perin Sannin kappale. Puolen tunnin jälkeen oli ”Armon” vuoro, jonka jälkeen menoa jatkettiin vimmaisella ulosannilla loppuun saakka. Toki viimeisimpiin kevyisiin hitteihin lukeutuva ”Valot Pimeyksien Reunoilla” mahtui myös ohjelmistoon keikan loppupuolella. Apulannan esiintyminen oli kaikin puolin miellyttävää katsottavaa ja kuunneltavaa.

Toni Wirtanen hoiti tapansa mukaan puhumista etunenässä, mutta myös Sipe Santapukki sai suuvuoron keikan aikana useaan otteeseen. Wirtasen ja Santapukin välinen kommunikointi sisälsi paljon kahdenkeskeistä kyräilyä, joka oletettavasti tapahtui hyvässä hengessä. Tästä kyräilystä osansa sai myös basisti Ville Mäkinen, jonka ”Beelzebub”-tatuointia Wirtanen voivotteli sarkastisesti. Yhtyeen jäsenten väliset jutustelut olivat hilpeyttä herätteleviä, eivät tuntuneet läheskään niin käsikirjoitetuilta kuin viime vuonna Mikkelin Jurassic Rockin keikalla.

Ravintola Kerubin järjestämät pikkujoulut areenalla olivat onnistuneet artistien suhteen. Artistit ovat isoja nimiä Suomen mittakaavalla, mutta myös keskenään erilaisia mikä varmasti motivoi monia ihmisiä tulemaan paikalle. Ruoka -ja juomapalveluihin en ota kantaa, kun en niitä itse käyttänyt, mutta pulaa niistä ei näyttänyt olevan. Huomioni kiinnittyi erityisesti kuitenkin esiintymislavaan: se oli siirtynyt areenan päädystä keskiosaan. Lavan toiselle puolelle jäi VIP-alue ja toiselle anniskelualue, mutta lavan edessä oli tarpeeksi tilaa alkoholittomalla linjalla olleille. Uusi lavan sijainti tuntui mahdollistavan areenan kapasiteetin käytön tehokkaammin. Istumapaikkoja ei valitettavasti paljoa ollut, kuten festareilla yleensäkään, mutta se tekee vain hyvää jaloille. Pikkujoulut olivat mainiot, ja toivottavasti ne saavat jatkoa seuraavina vuosina.

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen