Pimeä tuska nätissä nipussa: arviossa Hautajaisyön ”On vain pimeys”

Nyt on hyvä hetki istua ja syventyä pohtimaan mitä Hautajaisyön “On vain pimeys” -studioalbumi on tarjonnut meille. Bändi julkaisi kolmannen levynsä vuoden 2020 marraskuussa, ja nyt se on aloittanut seuraavan levynsä nauhoitukset. Levyn olen ehtinyt kuuntelemaan useaan otteeseen, joten sen pienetkin tehokohdat on tullut ilokseni havaittua.

Albumi alkaa ja päättyy niin toisilleen sopivalla tahdilla, että se pyörähtää sulavasti uudelleen käyntiin suoraan viimeisen kappaleen jälkeen. Ja omalla kohdallani näin usein tapahtuukin.

Soitosta kuulee, että bändin toiminta on hioutunut hyvin yhteen. Jokainen hallitsee instrumenttinsa ja tuo oman säväyksensä musiikkiin. Kitara hakkaa syvemmälle keskeneräistä hautaa, rumpujen poljenta kiirehtii kaivuu-urakkaa, laulu vie tarinaa eteenpäin ja basso viimeistelee iskuillaan. Jokaiselle bändin jäsenelle on paikkansa ja kaikilla on tilaa toimia tontillaan sekä taitoa toimia yhdessä.

Kun sanat ei riitä tähän suruun” -kappale yllättää lyhyillä tuskan huudoilla, joka ei ole Janne Partasen pääasiallisesti käyttämä möreä, matala kumina, vaan se on kimeän raastava viesti tuskasta. Sitä ennen musiikillinen rytmi kuljettaa kohti tuota kertosäkeen ahdistusta.

Rytmit ovat itseasiassa levyn parasta antia. Monipuolinen ja vaihteleva meno suo kuulijalle kaikkea juuri sopivasti. Erilaisia yhdistelmiä ei venytetä liian pitkiksi eikä kappaleita pitkitetä turhaan. Tarjotaan tarpeellinen viesti ja se on siinä. Tämä sopii suomalaiseen mielentilaan. Ei puhuta mitään ylimääräisiä täytesanoja tai täytemusiikkia, vaan esitetään asiat suoraan ja tiiviisti.

Paikoin kaoottiset hetket sidotaan musiikilla nättiin nippuun, jolloin kokonaisuus pysyy selkeänä, eteenpäin marssivana. “Muistojuhlan” kokisin mieluusti livenä. Siinä on hyviä hetkiä, jotka saavat varmasti yleisön liikkeelle. Sama on “Kuolonkantajassa”, joka marssittaa ja hidastaa niin mukaansatempaavasti, että itsekin alkaa tavoitella ilmakapuloita.

Sen sijaan levyn kuudes kappale “Tulen keskellä” ei tee minulle säväytystä, mutta sen kaksi ja puoli minuuttinen meno on nopeasti kuljettu. Toki mielipiteeseeni voi vaikuttaa se, että joka kerta odottelen seuraavaksi käynnistyvää suosikkiani, levyn nimikkobiisiä “On vain pimeys”. Usein napsautan kappaleen alusta soimaan uudelleen, kun viisiminuuttiset säkeet ovat päättyneet. Vahva ilmaisu ja musiikki jättää hyvään tunteen jälkeensä.

Albumin päättävän “Lopun Tie” -kappaleen viimeiset minuutit rauhoittavat vauhdikkaan menon, ja kuten aiemmin mainittuna,  antaa mahdollisuuden pyöräyttää levyn sulavasti jälleen alusta.

8½/10

Kappalelista:

  1. Ympärilläsi pelkkää tyhjää
  2. Kun sanat ei riitä tähän suruun
  3. Uhraus
  4. Muistojuhla
  5. Kuolonkantaja
  6. Tulen keskellä
  7. On vain pimeys
  8. Lopun tie

Facebookissa
Hautajaisyö Instagramissa

 

Kommentoi julkaisua