Pink Floyd – The Endless River

Enpä olisi vielä vähän aikaa sitten uskonut, että Jeesuksen vuonna 2014 pitelisin käsissäni uutta -albumia, mutta niin vain on käynyt, että ”” on nähnyt päivänvalon kerättyään ensin pölyä 20 vuotta. En siis tiedä, voidaanko puhua uudesta levystä sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä valtaosa ”The Endless Riveristä” on äänitetty 90-luvun alussa ”The Division Bell” -levyn tekemisen aikoihin. Vanhimmat levyllä käytetyt raidat ovat niinkin pitkän ajan takaa kuin vuodelta 1968.

Viimeisen parin vuoden aikana levyä on vielä viilailtu ja viimeistelty äänittelemällä uudelleen joitain raitoja ja ihan uuttakin tavaraa, esimerkiksi ”Louder Than Words” -kappaleen lauluosuus. Mukana albumin viimeistelyssä ovat olleet levyä 90-luvulla tehneen kokoonpanon vielä elossa olevat jäsenet eli rumpali Nick Mason ja kitaristi/laulaja David Gilmour. Levyn on kerrottu päättävän Pink Floydin tarinan, sillä siihen on käytetty kaikki julkaisukelpoinen materiaali eikä levyn tiimoilta olisi ideaa lähteä kiertueellekaan, kun yksi avainpelaajista eli kosketinsoittaja Richard Wright on poistunut manan majoille jo vuosia sitten.

”The Endless River” ei ole perinteinen albumi, sillä se ei sisällä tavallisia yksittäisiä kappaleita kuin yhden. Levy koostuu neljästä puolesta, joista jokainen on oma kokonaisuutensa ja jotka yhdessä muodostavat yhden suuren kokonaisuuden. En oikeastaan edes ymmärrä, miksi nämä puolet on jaettu vielä erillisiin kappaleisiin, sillä niitä ei ole tarkoitettu kuunneltavaksi erikseen eikä niistä tuolloin saisi läheskään kaikkea irti. David Gilmourin sanoin: tämä levy on niille, jotka tykkäävät vielä kuunnella musiikkinsa kokonainen albumi kerrallaan.

Levyn päättävä ”Louder Than Words” on ainoa kappale, joka noudattaa perinteistä kappalerakennetta tai ylipäätään sisältää toistuvia osia. ”The Endless River” on melko ambientmainen kokonaisuus, sillä se koostuu pitkälti rauhallisesta fiilistelystä säestettynä eri instrumenttien sooloilulla. Toki eloisampaa ja vauhdikkaampaakin menoa löytyy. Levy tarjoaa niin David Gilmourin kitarointia parhaimmillaan kuin Richard Wrightin taidokasta kosketinsooloiluakin. Kuullanpa levyllä myös erittäin hieno saksofonisoolo.

On melko vaikea ymmärtää, miksi ”The Endless River” julkaistaan vasta nyt. Alun perin ”The Division Bellin” oli tarkoitus olla tupla-albumi ja ”The Endless Riverin” sen toinen puolikas. Lopulta julkaistiin kuitenkin vain ensimmäinen puolikas. Levyt ovat kuin kolikon kääntöpuolet:  ”The Division Bell” sisältää yksittäisiä kappaleita, tarttuvia melodioita ja lähes jokaisessa kappaleessa laulua. Se on kaikin puolin helpommin sisäistettävä kokonaisuus kuin ”The Endless River”, joka taas on yksi suuri teos, jonka osat eivät juurikaan toistu eikä se muutenkaan noudata sitä perinteistä muottia, jonka mukaan suurin osa musiikista tehdään. Se on myös lähes kokonaan instrumentaalialbumi.

”The Endless Riveriä” kuunnellessa ei pidä tehdä mitään muuta, kuin laittaa luurit korville, olla paikallaan ja keskittyä musiikkiin ja antaa sen viedä mukanaan – mikäli siis haluaa saada siitä irti mahdollisimman paljon. Albumi vaatii kuuntelijaltaan keskittymistä ja omistautumista, mutta se myös palkitsee unenomaisella musiikillisella kokemuksella varsinkin, jos sille antaa  muutaman kuuntelukerran aikaa avautua täysin.

Tuntuu mahdottomalta käsittää, miten jonkun sävellystaito voi riittää luomaan jotain näin suurenmoista ja mahtavaa. Levyä ei ole rakennettu minkään olemassa olevien muottien tai kaavojen mukaan, mutta se on silti yksi kaikkien aikojen nerokkaimmista ja hienoimmista Pink Floyd -albumeista. Muutamia kohtia olisi tosin voinut vielä viilailla ja pienen osan kappalemateriaalista jättää pois. Levy ei siis ole täydellinen, mutta melkein kuitenkin.

Levy kulminoituu ”Louder Than Wordsiin”, joka on sille loistava päätös, vaikkei Pink Floydin suurimpien klassikoiden tasolle ylläkään. Kappale on levyn ainoa, joka sisältää laulettua lyriikkaa. Sanoituksissa on syvällisempääkin sanomaa, mutta se myös summaa ”The Endless Riverin” melko hyvin: ”It’s louder than words / This thing that we do / Louder than words / The way it unfurls”. Vaikka David Gilmour laulaa edelleen kuin enkeli, eivät sanat ole tarpeen kuin tämän yhden kappaleen kohdalla.

Monet ovat yrittäneet jälijitellä Pink Floydia, mutta kukaan ei ole onnistunut kuulostamaan samalta, sillä kenenkään muun rahkeet eivät riitä siihen. Tällä albumilla Pink Floyd osoittaa vielä viimeisen kerran olevansa progressiivisen rockin kirkkain tähti.

9½/10


Kappalelista:
Puoli 1: Things Left Unsaid – It’s What We Do – Ebb and Flow
Puoli 2: Sum – Skins – Unsung – Anisina
Puoli 3: The Lost Art of Conversation – Oh Noodle Street – Night Light
Allons-Y (1) – Autumn ’68 – Allons-Y(2) – Talkin’ Hawkin’
Puoli 4: Calling – Eyes to Pearls – Surfacing – Louder Than Words

Pink Floydin kotisivut
Pink Floyd Facebookissa

Kirjoittanut: Jyri Kinnari

Kommentoi julkaisua