Pink Floyd -legenda Nick Mason Suomeen kesäkuussa – Yhtyeen alkuaikojen helmet kuullaan Kulttuuritalossa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 6.2.2020

Suomen Pink Floyd -fanit pääsevät toden teolla nauttimaan yhtyeen alkuvuosien helmistä Helsingin Kulttuuritalossa kesäkuun 12. päivänä, jolloin viime vuonna Prog-lehden progejumalaksikin kruunattu Pink Floyd -rumpali Nick Mason tuo yhtyeensä Suomeen.

Huippumuusikoista koostuva Nick Mason´s Saucerful of Secrets soitti ensimmäisen keikkansa Lontoossa vuonna 2018, ja yhtye luo esiintymisissään ainutlaatuisen fiiliksen, joka henkii 1960–1970-lukujen taitetta. Kiertueen kappalevalikoimassa on kuultu parhaita paloja aina vuoden 1967 ”The Piper At The Gates Of Dawn ”-albumilta vuoteen 1971, jolloin Pink Floyd julkaisi ”Meddle”-pitkäsoittonsa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mukana on kuultu myös ainutlaatuisia liveversioita esimerkiksi kappaleista ”Lucifer Sam, ”Arnold Layne sekä ”Bike, joita ei aikoinaan otettu mukaan Pink Floydin silloisiin livesetteihin laikaan.

Psykedeelisessä rockyhtyeessä ovat mukana kitaristi Lee Harris,  Spandau Ballet -yhtyeestä tutuksi tullut kitaristi Gary Kemp sekä pitkäaikainen Pink Floyd -ulkojäsen, basisti Guy Pratt. Kosketinsoittimista ja ohjelmoinnista vastaa Dom Beken. Kuten Nick Mason on sanonut alusta lähtien; tavoitteena on vangita juuri 60- ja 70-lukujen vaihteen tunnelma, ei niinkään perustaa varsinaista tribuuttiyhtyettä, sillä 14 vuotta sitten kuollutta Syd Barrettia ei voi vain korvata. Syd jätti bändin vuonna 1968.

Yhtye on saanut myös muiden Pink Floyd -jäsenten hyväksynnän, ja Roger Waters on nähty jopa vierailijana Saucerful of Secretsin keikalla New Yorkissa viime vuonna.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nick Mason´s Saucerful of Secrets julkaisee livealbumin ”Live At The Roundhouse” huhtikuun 17. päivänä, ja konsertti nähdään valikoiduissa elokuvateattereissa jo 10. maaliskuuta. Esimakua tulevasta voi tsekata jo täältä. Yhtye suuntaa julkaisun myötä keikoille, ja esiintyminen Helsingissä on osa näiden konserttien sarjaa.

www.thesaucerfulofsecrets.com
www.facebook.com/saucerfulofsecretsofficial

Nick Mason´s Saucerful Of Secrets
12.6.2020
Kulttuuritalo, Helsinki
Liput alkaen 59€

Liput tapahtumaan tulevat myyntiin ensi viikon maanantaina 10.2.2020 klo 9.00 Lippupisteessä ja Tiketissä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat