Piristävää power metalia Ruotsista – arvostelussa Crownen ”Kings In The North”

Kirjoittanut Tia Salmela - 8.7.2021

Crowne on ruotsalainen melodista power metalia veivaava yhtye, joka on kesän kunniaksi julkaissut debyyttialbuminsa. Tämä esikoinen kantaa nimeä ”Kings In The North”, ja albumin kantta koristaa upea kruunu. Kuunnellaan ja ihmetellään, onko Crowne onnistunut luomaan kuningastason musiikkia vai ihan vain hovinarrin hupimusiikkia.

Ensimmäisenä ”Kings In The Northin” kappaleena kuullaan albumin nimen jakava biisi, joka sopii aika hyvin yhteen albumin kansikuvan kanssa. Erittäin vahvan aloituksen jälkeen hihitellään hetki seuraavana kuultavan ”Percevalin” nimelle. Kun ollaan kerätty itsemme kasaan, voidaan keskittyä itse musiikkiin, joka on ”Kings in the Northiin” verrattuna menevämpää materiaalia. Tiettyä 70–80-lukujen vibaa on havaittavissa, kun urkusoundi yhdistyy kitarariffeihin luoden hieman jopa sumuisan maiseman.

Raidalla kolme majaileva ”Sharoline” tuo  albumin sinfonista puolta enemmän esiin. Etenkin tämän raidan kohdalla on pakko nostaa esiin laulaja Alexander Strandellin taidot. Tältä herralta lähtee niin himmailut ja tunnelmoinnit kuin myös ”korkealta ja kovaa” -huudot. Myös ”Sharolinea” seuraava ”Unbreakable” pysyy albumin teemalle varsin uskollisena.

Mad Worldin” käynnistää siisti kitarariffi, joka johdattaa kuuntelijaa säkeistön läpi kohti upea melodista kertsiä. Uskomattoman kitarasoolon ansiosta ”Mad World” nousee nimikkobiisin ohella toiseksi erittäin potentiaaliseksi hittibiisiksi. Valitettavasti ”One in a Million” jää ”Mad Worldin” jalkoihin eikä aivan täysin yllä samoihin sfääreihin edellisen kappaleen kanssa.

Eye of the Tiger” -tyylisesti alkava ”Sum of All Fears” puolestaan edustaa albumin herkkää puolta. Millekään nynnyilylinjalle ei todellakaan vajota, vaan hyvin pieniä herkistäviä elementtejä on ripoteltu pitkin kappaletta. Kaunismelodisen ”Sum of All Fearsin” jälkeen kuullaan ”Set Me Free”, joka saattaa aluksi järkyttää pienellä poppimaisuudellaan. Jousisoittimet toimivat metalli- tai rock-musiikissa, jos niitä osaa sovittaa musiikkiin. Valitettavasti ”Set Me Freen” jouset eivät oikein istu ainakaan tämän kuuntelijan korvaan. Jousikatastrofista ja poppimaisesta olemuksestaan huolimatta ”Set Me Free” onnistuu jotenkuten pelastamaan itsensä tarttuvan kertsin avulla, mutta se ei todellakaan edusta ”Kings in the Northin” parhaimmistoa.

Vähäisetkin popit jätetään taakse, kun on ”Make a Standin” vuoro. ”Make a Stand” nostaa tason takaisin sinne, missä se oli ennen ”Set Me Freetä”. Samoilla linjoilla jatkaa myös ”Cross to Bear” sulautuen ”Kings in the Northin” massaan. Albumin päättävänä kappaleena toimii rauhallinen ”Save Me from Myself”, joka jättää hyvän mielikuvan tästä albumista.

Crownen ”Kings In The Northista” saa ensimmäisellä kuuntelukerralla aika tasapaksun kertakäyttömielikuvan, mutta kun kuuntelukertoja karttuu, niitä pieniä koukkuja alkaa kyllä löytyä biiseistä – ja pian jo pelkän tietyn kappaleen nimen kuullessa alkaa hyräilemään biisin melodiaa. Jos pitäisi jotakin tiettyä biisiä suositella tältä albumilta, niin se on ehdottomasti albumin nimikkokappale ”Kings in the North”. Mielenkiinnolla odotan jo yhtyeen seuraavaa albumia!

8/10

Kappalelista:
1. Kings in the North
2. Perceval
3. Sharoline
4. Unbreakable
5. Mad World
6. One in a Million
7. Sum of All Fears
8. Set Me Free
9. Make a Stand
10. Cross to Bear
11. Save Me from Myself

Crowne Facebookissa

Kirjoittanut: Tia Salmela