Pirkanmaalainen festari ei petä – Tuhdimmat Tahdit palasi voitokkaana Tampereelle, osa 1/2
Viime viikonloppuna Tampereella järjestettiin toista vuotta peräkkäin Tuhdimmat Tahdit-festivaali. Vielä vuonna 2022 Tuhdimmat Tahdit jorattiin Nokian Sahanrannassa, mutta sittemmin tapahtuma on löytänyt kotinsa Tampereen Ratinanniemestä. Osallistuttuani näille festareille ensi kertaa vuosi sitten totesin Tuhdimmat Tahdit oikein piristäväksi lisäksi Suomen rock- ja metallikarnevaalien kartalle, eikä tämänvuotiset juhlat antaneet aihetta muuttaa plussanpuoleista mielipidettä. Myös suuri yleisö on löytänyt tapahtuman kiitettävällä innolla, sillä tämänvuotisille tahdeille osallistui kahden päivän aikana 13000 juhlijaa. Ensimmäisenä festaripäivänä tuhteja tahteja yleisölle tarjosivat Kotiteollisuus, Marko Hietala, Lost Society, Stratovarius, Mokoma, Stam1na ja Amorphis.
Kaksipäiväisten juhlallisuuksien korkkaajana sai kunnian toimia Kotiteollisuus. Edelliskohtaamisestani tämän bändin kanssa olikin ehtinyt vierähtää lähes kaksi vuotta, joten muistin verestys orkesterin suhteen tuli kuin tulikin tarpeeseen. Ennen yhtyeen aloitusta festarialueelle oli todella mittava jono, ja lavan edustallekin oli Kotiteollisuuden aloitukseen mennessä kertynyt ihan mukavasti porukkaa, joten mielenkiintoa näiden lappeenrantalaisten livekunnon katsastamiseen tamperelaisten taholta todellakin löytyi. Kotiteollisuus käynnisti koneensa ”Iankaikkinen”-albumia edustaneella ”Arkunnaulalla”, mikä oli itselleni varsin positiivinen yllätys kyseisen albumin kuuluessa lappeenrantalaispumpun mittavan diskografian ehdottomaan parhaimmistoon. Puoli kahdelta iltapäivällä sadetta uhkaavassa säässä yleisöllä otti aikansa lämmetä, kuten onneksi tapahtuikin tunnelman parantuessa koko ajan keikan edetessä. Tunnin mittainen setti sisälsi kaksitoista biisiä, jotka edustivat pääasiassa Kotiteollisuuden tunnetumpaa osastoa, kuten ”Rakastaa/ei rakasta”, ”Helvetistä itään” ja ”Lemminkäisen laulu”. Näiden vastapainoksi kuultiin myös uusi kappale ”Susirajalla” samannimiseltä albumilta, jota on lupailtu ilmestyväksi syyskuun lopulla. Kotiteollisuus on jo tiedottanut joistakin syksyn keikoistaan, ja todennäköisyydet ovat hyvät, että Tamperekin sieltä kohta huudetaan. Pysykää kuulolla siis!
Edellisvuodesta poiketen Tuhdimmilla Tahdeilla oli tällä kertaa vain yksi esiintymislava, ja bändien välisiin roudauksiin oli varattu puoli tuntia aikaa. Ratkaisu oli sikäli toimiva, että puolen tunnin hengähdystauko bändien välillä ei ollut lainkaan pahitteeksi ja aikaa jäi festarialueella samoiluun ja vapaaseen seurusteluun ilman jatkuvaa taustameteliä. Toisaalta taas ilman kahden lavan suomaa jatkuvan soiton mahdollisuutta bändikattaus supistui viime vuodesta huomattavasti ja pakotti festarin molempina päivinä hyvin aikaiseen aloitukseen, joten varjopuolensakin yhden lavan politiikalla oli. Ensi vuodelle tapahtumajärjestäjät ovat lupailleet noin kahtakymmentä esiintyjää, joten näinköhän vuonna 2025 Ratinanniemeen nousee jälleen kaksi esiintymislavaa.
Festivaalin toisena esiintyjänä koettiin Marko Hietala, joka on urallaan kerännyt tunnettuutta Nightwishin ja Tarotin riveistä. Hietalan oli määrä esiintyä Tuhdimmilla Tahdeilla joka tapauksessa festivaalin jälkimmäisenä päivänä nimenomaan Tarotin kanssa, mutta koska Korpiklaani perui oman keikkansa festivaalin avauspäivältä, tuli Marko Hietala paikkaavaksi artistiksi kyseiseen slottiin. Marko Hietalan osaamista oli nyt siis tarjolla festivaalien molempina päivinä ja hyvä niin, sillä miehen soolokeikka oli vakuuttavaa seurattavaa viime perjantaina. Hietala on julkaissut sooloartistina yhden albumin, vuonna 2019 julkaistun ”Mustan sydämen rovion”, josta ilmestyi myöhemmin englanniksi laulettu versio ”Pyre of the Black Heart”. Hietalan ja taustabändinsä musisoinnissa oli sopivissa määrin suoraviivaista poljentoa kuin progeakin, ja lisäksi mielenkiintoa pidettiin yllä laulamalla osa kappaleista suomeksi ja osa englanniksi. Kuultiinpa keikalla pari uuttakin veisua nimiltään ”Frankenstein’s Wife” ja ”Left on Mars”, joista jälkimmäinen duettona Manna Borgin kanssa. Marko Hietalan 60-minuuttinen huipentui Black Sabbath-lainaan ”War Pigs”, jonka saatesanoiksi Hietala antoi huutia nykypäivän poliittisille öykkäreille.
Jos festareiden kaksi ensimmäistä esiintyjää olivatkin tarjonneet verrattain verkkaisia tahteja, kolmantena lavalle rymistellyt Lost Society muistutti, että nyt todellakin oltiin raskaan musiikin juhlissa. Yhtyeen totutun raivoisa live-energia tarttui heittämällä yleisöönkin, ja bändin kiistaton keulahahmo Samy Elbanna otti tilanteen ja paikalle kerääntyneen fanilauman haltuun kokeneen rocktähden elkein. Valitettavasti Lost Societyn kohkaaminen ei omaan musiikkimakuuni oikein mahdu, mutta paikalle osuneen porukan paitavalinnoista päätellen tämä jyväskyläläisryhmä oli erittäin odotettu vieras suuremman festariyleisön keskuudessa.
Lost Societyn jälkeen koitti auringonpaiste niin kuvainnollisesti kuin kirjaimellisestikin, kun pitkin päivää festarikansaa piinannut sade väistyi ja ikivireä Stratovarius tuli soittovuoroon. Olen itse todella myöhäisherännäinen stratojen suhteen, sillä hyppäsin bändin kelkkaan toden teolla vasta pari vuotta sitten ilmestyneen ”Survive”-albumin myötä. Oma innostukseni todella antoi odottaa pitkään tätä 80-luvulla toimintaansa aloittanutta orkesteria kohtaan, vaan eipä tässä muuta voi kuin kulahtaneesti todeta, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Stratovariuksen voimametallin kyydissä hymy ja hyväntuulisuus ovat vakiovarusteina, kuten ”Eagleheartin” ja ”Hunting High and Lown” kaltaiset kestohitit ilmentävät. Vaan eipä tällä bändillä varsinaisia murjotusbiisejä juuri olekaan, ja dramaattisemmissakin ralleissa, kuten ”Frozen in Time”, säilyy tietty mieltäylentävä mahtipontisuus. Väljähtyneimpien rokkikliseiden mukaisesti setin päättäneen ”Hunting High and Lown” aikana yleisöltä huudatettiin äänihuulet ainakin tilapäisesti puhki.
Tuhdimpien Tahten avauspäivää oli jäljellä vielä kolmen kovan verran, kun Mokoma, Stam1na ja Amorphis tanssittivat yleisöä juuri tässä järjestyksessä. Vuoden 2015 ”Elävien kirjoihin”-albumista käynnistyi jonkinlainen Mokoman renessanssi, kun bändi alkoi saada ansaitusti tuoretta suosionnousua uransa vanhemmilla päivillä. Kuluvan vuoden maaliskuussa ilmestynyt ”Myrsky” vaikuttaa sekin olleen melkoinen täysosuma niin kriitikoiden kuin suuremmankin yleisön tajuntaan, ja viime perjantaisella keikalla tuota albumia juhlittiin viiden biisin voimin. Verevässä iskussa ollut orkesteri tykitti tuntiin kolmetoista biisiä, ja niin ärjyimmät paahdot mallia ”Pahaa verta” kuin siirappisemmat ”Taivaan tuuliin” ja ”Hei hei heinäkuu” löysivät yleisönsä. Koko bändi Marko Annala etunenässä vaikuttivat varsin hyväntuulisilta, ja irtosipa laulajalta terveen itseironista läppää maaliskuisesta Pakkahuoneen keikasta, joka jäi lyhyeksi miehen ääniongelmien vuoksi. Tämänkertaisella keikalla ei laulajan äänihuolista ollut tietoakaan, ja koko Mokoma-kööri suoriutui rupeamasta kiitettävän arvoisesti.
Vähintään yhtä kiitettävästi toimitti myös päivän pääesiintyjä Amorphis, josta on viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvanut yksi ehdottomista suosikkiyhtyeistäni, jonka keikat ja albumit ovat aina merkkitapauksia. Pitkäikäisyydestään huolimatta Amorphis ei osoita hyytymisen merkkejä sen enempää keikkailun kuin levyttämisenkään saralla, sillä kiivasta keikkavuotta viettävän veteraaniyhtyeen kalenteriin kuuluu mahtuvan myös uuden albumin studiotyöstäminen myöhemmin syksyllä. Aivan näillä näppäimillä juhlitaan myös ”Tales from the Thousand Lakes”-klassikkoalbumin kolmekymppisiä, minkä kunniaksi huomenna julkaistaan samaa otsikkoa kantava Tavastialla nauhoitettu livelevy.
Tokihan ”Tales”-levy oli esillä viime perjantainkin keikalla, mutta vain kahdella kappaleella. Amorphiksen kohdalla kuvaavaa on, että neljäntoista studioalbumin katalogista festarisetin leijonanosa edustaa kahta viimeisintä kiekkoa. Vaikka Amorphiksella olisi varaa ratsastaa nostalgian turvin hamaan auringonlaskuun saakka, tähän ei bändin leirissä tyydytä eikä tarvitsekaan, niin terävänä on sävellyskynä pysynyt aivan viimeisimpiin tuotoksiin asti. Tuhdimmilla Tahdeilla kuullussa kolmentoista kappaleen setissä, joka oli täyttä mannaa alusta loppuun, sykähdyttävin hetki oli vuoden 2018 ”Queen of Time”-albumin bonuskappale ”Brother and Sister”. Väkevänä todistuksena bändin elinvoimaisuudesta käy sekin, että encoreksi säästetty ”The Bee” nostatti yleisössä ”House of Sleepiin” verrattavan hurmion. Ennen viime perjantaista Tampereen keikkaa Amorphis paljasti kaupungin olevan erään bändin jäsenen suosikki, ja Tuhdimmilla Tahdeilla koetun perusteella Amorphis on taatusti monenkin tamperelaisen suosikki.
Illan saatua mitä parhaimman loppukaneetin oli yllekirjoittaneen hyvä lähteä keräämään virtaa jälkimmäistä festaripäivää varten. Tuhdimpien Tahtien päätöspäivästä on luvassa tarinaa festarireportaasin seuraavassa osassa.
Kuvat: OutoKuva