Pirteä hevikurpitsa Helloween valloitti Turussa
Ystävänpäivän sisältäneenä helmikuun viikonloppuna Turku muuttui raskaamman kulttuurin pääkaupungiksi, kun kaupungissa vierailivat Viikate, loppuunmyyty Turku Saatanalle -tapahtuma Gongissa (ent. Klubi) sekä Logomon valloittaneet C.O.P. UK, Rage ja Helloween. Viimeksi mainitut olivat Suomessa lyhyellä kahden keikan kiertueella, joka kulki ”God-Given Right World Tour 2016” -nimellä.
Illan aloitti brittiläinen C.O.P. UK (Crimes Of Passion), jonka muistan nähneeni taannoin Saxonin lämppärinä Helsingin Nosturissa. Kummempia muistikuvia yhtyeen keikasta ei noussut mieleen, joten siinä mielessä lähdin keikalle puhtaalta pöydältä. Kuuden jäsenen ryhmä soittikin varsin pirteällä asenteella, vaikka illan aloittajan rooli tarkoitti sitä, että yleisöä oli paikalla vain kourallinen. Ehkä he ovat tottuneet siihen, sillä asialla ei ainakaan päällisin puolin näyttänyt olevan mitään latistavaa vaikutusta esiintymiseen. Varsinkin laulaja Dale piti show’ta yllä ja otti kontaktia yleisöön.
Alkuvuodesta uuden levyn ”No Place For Heaven” julkaissut bändi soitti lyhyessä setissä materiaalia uuden levyn lisäksi edelliseltä ”To Die For” -levyltä. Laadukkaasta materiaalista huolimatta biiseistä on vaikea nostaa mitään erityisen muistorikasta esiin. Parhaiten jäi mieleen ”Stranger Than Fiction” -kappale, jonka Dale ilmoitti olevan yhtyeelle niin tärkeä, että se soitettaisiin huolimatta siitä, että kyseessä on balladi. Bändin keikka oli perusvarmaa ammattilaista osaamista, mutta oman ilmeen puuttuminen tahtoi nousta kynnykseksi. Tuota perusvarmaa osaamista maailmaan mahtuu kuitenkin aika paljon ja vielä persoonallisemmalla otteella.
Mainos päättyy
C.O.P. UK:n settilista: The Core / Catch Me If You Can / Love Is To Die For / My Blood / Stranger Than Fiction / Accidents Can Happen, Even Here
Hurjan määrän levyjä uransa aikana julkaissut saksalainen Rage oli liikkeellä uudella kokoonpanolla. Viime vuonna yhtye ehti vanhojen, jo aiemmin bändistä poistuneiden jäsenten turvin kierrellä Refuge-nimellä soittelemassa vanhoja klassikoitaan. Loppuvuodesta 2015 yhtye teki kuitenkin uudella kokoonpanolla kiertueen kunnioittaakseen ”Black In Mind” -levyn julkaisusta kulunutta kahtakymmentä vuotta. Uuteen trioon kuuluu yhtyettä aina luotsanneen laulaja-basisti Peter ”Peavey” Wagnerin lisäksi kitaristi Marcos Rodriguez ja rumpali Vassilios Maniatopolous. Ehkä kokoonpanon uusiminen on tehnyt hyvää, sillä bändin olemus oli pirteä huolimatta siitä, että heidän laivamatkansa oli kuulemma ollut kosteahko. Varsinkin kitaristi Marcos otti lavaa väkevästi haltuun. Peavey hoiti hommansa enemmänkin omalta paikaltaan sortumatta liialliseen kukkoiluun, mutta jatkuva hymyily kieli miehen tyytyväisyydestä. Lisääntynyt yleisömääräkään ei varmasti haitannut.
Yhtye aloitti keikan juuri ”Black In Mind” -levyn nimikappaleella ja jatkoi saman levyn ”Sent By The Devil” -biisillä. Vuoden 2003 ”Down”-biisiä ja uuden kokoonpanon kanssa tehtyä ”My Way” -rallia lukuun ottamatta 2000-luku oli jätetty rauhaan ja viihdyttiin enemmän 1990-luvun materiaalin parissa. Setin vanhin biisi oli yhtyeen tunnetuimpiin kuuluva ”Don’t Fear The Winter”. Yhtye ei ole koskaan noussut Suomessa ison kansan keskuudessa erityisen suureen suosioon, mutta pitkän uran aikana on uskollisia seuraajia siunaantunut. Yleisössä oli paljon henkilöitä, jotka olivat nähneet bändin jo vuoden 1991 keikalla Giants Of Rock -tapahtumassa Hämeenlinnassa. ”Nöyrät työläiset” oli sanapari, joka tuli mieleen bändin esiintymistä seuratessa. Setin viimeisessä biisissä ”Higher Than The Skyssa” vaihdettiin rooleja ja bändi pyysi yleisöä laulamaan biisin heille. Äänekkäästi yleisö hoilasi ja bändi jammaili laulun päälle pätkät ”Sweet Home Alabamaa” ja kitaristi Marcosin laulamaa ”Holy Diveria”. Komeasti Marcos lauloikin, miehellä oli erittäin hyvän kuuloinen ääni. En olisi yllättynyt, vaikka sitä tulevaisuudessa hyödynnettäisiin enemmän. Peavey mainitsi, että uusi levy oli saatu valmiiksi juuri ennen kiertuetta. Toivottavasti yhtye palaa Suomeen uuden levyn myötä, sillä hyväntuulista meininkiä on aina ilo seurata.
Mainos päättyy
Ragen settilista: Black In Mind / Sent By The Devil / End Of All Days / Back In Time / Down / My Way / Until I Die / Don’t Fear The Winter / Higher Than The Sky
Ragen saatua tavaransa lavalta pois paljastui verhojen alta Helloweenin ainakin neljällä bassorummulla varustettu rumpusetti, sekä viime vuonna ilmestyneen ”My God-Given Right” -levyn mukaiset taustalakanat, kurpitsamaisella vapaudenpatsaspäällä varustettuna. Soittajien asetuttua omille paikoilleen show survaistiin käyntiin mainiosti täyttyneelle salille ”Eagle Fly Free” -klassikolla liki kolmenkymmenen vuoden takaa. Samalla biisillä tosin aloitettiin kahden vuoden takainen Karjurock-keikkakin. Basisti Markus Grosskopf ja laulaja Andi Deris jaksoivat ilmeillä ja pelleillä, vaikka harmaahapsinen Deris ehkä hieman onkin rauhoittunut menneistä vuosista. Yleensä arvoituksellisen oloinen kitaristi Michael Weikath tuntui myös olevan hilpeällä päällä. Alkuun ei turhia höpisty, vaan löysät otettiin pois jatkamalla toisella ”Keeper Of The Seven Keys” -levyn hitillä ”Dr. Stein”.
Uusimman levyn nimibiisillä Deris alkoi ensimmäisen kerran laulattaa yleisöä ja onneksi tällä kertaa nämä yleisölaulatukset pysyivät suhteellisen järkevissä pituuksissa. Hyvinhän yleisö lauloi, ja yllättävänä – sekä myös positiivisena – huomiona havaitsin yleisön innostuksen uudempia biisejä kohtaan. Uuden levyn biiseistä ensimmäisenä singlenä julkaistua ”Lost In Americaa” Andi valaisi kertomalla, että kappale on tositarina. Kuulemma Etelä-Amerikassa pari vuotta taaksepäin lentokapteeni oli kuuluttanut kertosäkeessä kuultavat sanat.
Vuoden 1996 ”Time Of The Oath” -albumi huomioitiin peräti neljällä kappaleella. Toki tälläkin albumilla on juhlavuosi menossa, mutta muutoinkin materiaalissa pitäydyttiin aika vahvasti niin sanotussa Deris-aikakaudessa. Eikä se kyllä ainakaan minua haitannut, koska bändi on mielestäni lykännyt pihalle koko ajan vahvaa tuotantoa, eikä entisen laulajan Michael Kisken varjon tarvitse enää maata Derisin päällä. Ilo oli myös huomata espanjalaisia kotivaimoja tyydyttävästä herrasta kertova ”Mr. Torture” setissä, sillä ainakin aikaisemmin mm. Weikath on aika avoimesti kertonut inhostaan ”Dark Ride” -levyä kohtaan.
Mainos päättyy
Väliin soitettu rumpusoolo ei tarjonnut mitään muuta kuin bändille lepotauon ja jengille mahdollisuuden käydä tiskillä. Joitakin turhanpäiväinen takominen tuntui silti kiinnostavan, vaikka itse en sille muuta oikeutusta löytänyt kuin edellä mainitut seikat.
Varsinaisen keikan loppuun soitetun medleyn kappaleet ”Halloween / Sole Survivor / I Can / Are You Metal / Keeper Of The Seven Keys” olisin mielelläni kuullut kokonaisuudessaan. Medleytä edeltänyt balladi ”Forever And One (Neverland)” oli hyvä välipala, jonka aikana saattoi vähän rauhoittua ja kännykkävalon sijaan nähdä sytkäreiden valojen lepattavan. Keikan lopussa, bändin poistuessa lavalta jokainen kävi yksitellen valokeilassa soittamassa ja kuittaamassa itsensä lavalta pois. Myönnettäköön, että oli ihan hienosti ja tyylillä toteutettu lopetus. Viimeisenä lavan jätti alati yleisölle hymyillyt, ja jopa roudarin hiukset kesken keikan kuntoon laittanut, bändin kuopus Sascha Gerstner.
Encoret aloitettiin väkevällä ”Before The War” –biisillä, jonka myötä tirehtöörin hatun päähänsä taikonut Deris johdatti bändin lopetukseen samaan tapaan kuin show aloitettiinkin – kahteen vanhaan klassikkoon. ”Future World” ja ”I Want Out” saivat mukaansa kaikki nekin yleisön edustajat, jotka olivat saapuneet viettämään lauantai-iltaa ja kuuntelemaan muutaman radioiden rock-kanavilta tutun biisin. Samoja ralleja bändi on ennenkin soittanut encoreissaan ja ymmärrän kyllä heidän ratkaisunsa ihan hyvin. Yleisöä ainakin päällisin puolin ratkaisu tuntui miellyttävän. Kappaleiden jälkeen loppuun vielä kumarrukset sekä ylimääräiset tavarat yleisölle ja homma oli paketissa.
Kaiken kaikkiaan illan esiintyjät olivat mukavaa ja hyväntuulista seurattavaa. Onneksi yleisöä kertyi mukavasti ja toivoa sopii, että Logomolla tämän tason kiertueet pysähtyvät toistekin.
Mainos päättyy
Helloweenin settilista: Eagle Fly Free / Dr. Stein / My God-Given Right / Steel Tormentor / Mr. Torture / Waiting For The Thunder / Straight Out Of Hell / Heroes / Drum solo / Where The Rain Groes / Lost In America / Power / Forever & One (Neverland) / Halloween / Sole Survivor / I Can / Are You Metal / Keeper Of The Seven Keys // Encoret: Before The War / Future World / I Want Out
Teksti: Nikki Jääsalmi
Kuvat: MarkusHelanderPhotography