Pitkän levytystauon jälkeen anarkia nousee ylle – arviossa Evildeadin kolmas pitkäsoitto ”United States of Anarchy”

Kirjoittanut Sami Elamaa - 20.12.2020

Losangelesilainen thrash metal -poppoo Evildead on kokenut melkoisia ylä- ja alamäkiä. Alun perin Juan Garcian ja Mel Sanchezin sivuprojektina toiminut bändi on saanut alkunsa vuonna 1986. Pari näppärää albumia syntyi ja meno oli toimivaa, kunnes tuli vuosi 1995 ja yhtye hajosi. Projekti pistettiin uudelleen kasaan vuonna 2008, mutta tätä iloa kerkesi kestää vuoteen 2012. Neljän vuoden jälkeen Evildead nousi toisen kerran haudastaan ylös ja toimii yhä aktiivisena. Nyt jos koskaan on hyvä tehdä jotain uutta projektin eteen, ja mikäpä voisi olla parempi idea kuin julkaista pitkästä aikaa uusi lätty. Evildeadin kolmas kokopitkä ”United States of Anarchy” saapuu parrasvaloihin.

Albumi on pitkälti paketillinen nopeaa thrashia. Pyörää ei ole lähdetty tässä uudelleen keksimään, mikä on tavallaan hyvä homma. Evildead kuulostaa levyllä edelleen omalta itseltään, vaikka takana on melkein 30 vuoden levytystauko. Kappaleet rakentuvat tiiviin mittaisista riffimyrskyistä, joista erityisesti ”Napoleon Complex”, poikkeuksellisen huvittavalla ja oudolla kitaraintrolla alkava ”No Difference” ja ”A.O.P./ War Dance” jäävät parhaiten mieleen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vaikkei ”United States of Anarchy” pahemmin kompastele, levyltä jää jotain kaipaamaan. Teknisesti ja soundillisesti albumissa ei ole mitään moittimisen aihetta, mutta nämä eivät aivan riitä. Suurin osa kappaleista jää aika lailla kädenlämpöisiksi, tai sitten viimeistelevä loppusilaus puuttuu. ”United States of Anarchy” tuntuu jäävän sille kuuluisalle taustamusiikin pallille, minkä jälkeen levyn pariin ei heti palaa.

Ei albumi ole huono julkaisu, mutta kuten mainitsin, jäin kaipaamaan ilotulitusta. Toki bändin hardcore-fanit tulevat tästä pitämään, mutta omalla kohdallani palaan ennemmin vanhemman tuotannon, kuten esimerkiksi ”Annihilation of Civilization”-levyn pariin, mikäli haluan kuunnella Evildeadia. ”United States of Anarchy” on ihan kiva julkaisu, mutta sellaiseksi se tällä kertaa jää. Hattua täytyy silti nostaa, että bändi on saanut uutta materiaalia ulos, kun edellisestä julkaisusta on kulunut melkein 20 vuotta.

7/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1. The Descending
2. Word of God
3. Napoleon Complex
4. Greenhouse
5. Without a Cause
6. No Difference
7. Blasphemy Divine
8. A.O.P. / War Dance
9. Seed of Doubt

Evildead Facebook

Kirjoittanut: Sami Elamaa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat