Pitkän linjan rock-yhtye Jackie’s Land julkaisee debyyttialbuminsa

Kirjoittanut Ingeborg Roos - 29.2.2024

Pitkän linjan rock -yhtye Jackie’s Land julkaisee huolella kypsytellyn debyyttialbuminsa. Pitkään tankkejaan täytellyt Jackie’s Land luottaa edelleen perinteisen rock ’n rollin voimaan. Nyt bändi on valmis avaamaan hanat ja täyttämään musiikinjanoisten tarpeet. Tämän energisistä live-esiintymisistään tunnetun bändin kaivo ei ole kuivumassa, sillä yhtyeen vauhtia ja vaaraa sisältävä debyyttialbumi näkee päivänvalon tänään karkauspäivänä. Perinteiseen rock ’n rolliin luottava yhtye on neljän singlemaistiaisen jälkeen julkaissut 11 biisiä sisältävän ”Kicks ’n Thrills” pitkäsoittonsa. Vaikka jo sinkkujen avulla annettiin kuvaa levylle tulevista kappaleista, tuo kokopitkä albumi yhtyeen esittämän rockmusiikin monimuotoisuutta esille vielä astetta enemmän. Levyltä löytyy vanhan liiton kitararokin lisäksi selviä vivahteita niin punkista kuin funkistakin, ja tottakai myös kaihoisa sopivan juustoinen kiintiöballadi.

”Kokonaisen albumin julkaisu on meille henkilökohtaisesti tietynlainen merkkipaalu ja sen tekeminen ollut kokemuksena hieno sekä opettavainen.” toteavat Jackie´s Landin perustajajäsenet, vokalisti Ilmiö sekä kitaristi Jouni Möysä. ”Itse tykkään kuunnella levyjä kokonaisina teoksina edelleen ja siitäkin syystä sellaisen tekeminen oman bändin kanssa oli merkityksellistä.” toteaa Ilmiö. 
”Vuolan Jussi V.R. Studiolla tuottajan, äänittäjän ja miksaajan roolissa oli suuressa roolissa levyn teossa ja löysi loistavasti meille sopivat soundit, vaikka biisien fiilikset ajoittain vaihtelivat yllättävänkin paljon.” kiittelee kitaristi ja yhtyeen pääasiallinen säveltäjä Jouni Möysä.
”Saatiin vielä sopivasti julkaisupäiväksi sopimaan karkauspäivä, joka tarkoittaa tietysti sitä, että seuraava levy on mahdollista saada pihalle jo ennen kuin tällä ekalla on edes ensimmäinen vuosipäivä.” naureskelee bändin rytmiryhmään kuuluvat rumpali Pekka Jokela ja basisti Fabian Korsström.

Kuuntele albumi musiikkipalveluissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat