Pitkänlinjan glam rock -yhtye porskuttaa edelleen – arviossa Enuff Z’Nuffin ”Finer Than Sin”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 29.12.2022

Yli 20 albumijulkaisua ja lähes 40 vuotta uraa takana. Yhtyeestä tietämätön ei arvaisi, että erikoisen nimen omaava Enuff Z’Nuff on pitkänlinjan glam rock -yhtye, joka on soittanut rockia yhtäjaksoisesti vuodesta 1984 alkaen. Vaikka Enuff Z’Nuff ei olekaan kotoisin Kaliforniasta, on chicagolaisyhtyeen soundi vielä tänäkin päivänä hyvinkin Sunset Stripille ominainen.

Toden totta, ”Finer Than Sin” -albumin perusteella ei arvaisi, että kyseessä on Enuff Z’Nuffin seitsemästoista studioalbumi: Ensikuuleman perusteella ”Catastrophe”-kappale vaikuttaa keltanokkamaisen pöyhkeilevälle kappaleelle, jossa uhoillaan LSD:n ja kokaiinin käytöllä. Tarkempi tutustuminen osoittaa kuitenkin sen, ettei kyseessä ole huumeilla pröystäilevä vaan pikemminkin niiden vaaroista varoittava kappale.

Tarkempi tutustuminen albumin sanoituksiin muuttaa mielikuvan siitä, että kappaleet tulvisivat vain rock ’n’ rollin kliseitä. Toki lyriikoissa sivuutetaan niitäkin kuten kappaleissa ”Trampoline” ja ”Temporarily Disconnected”, mutta muuten huomio kiinnittyy sanoitusten henkilökohtaisuuteen. ”Steal The Light” kuvailee napakasti kunnian varastavaa ”ystävää”, ja ”Intoxicated” herättää huomiota pistävillä kokemuksilla. Korviin pistää myös albumin lopulla kuultava Sex Pistols -coveri ”God Save The Queen”, joka on Enuff Z’Nuffin käsittelyssä muovautunut huomattavasti sen alkuperäistä esittäjää siistimmän oloiseksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

38 vuoden ja glam rockin hiipumisen jälkeen Enuff Z’Nuff ei kuulosta läheskään niin huomiota herättävälle, kuin miltä chicagolaisyhtye on taatusti kuulostanut glam rockin kukoistuksen aikana. Yhtye ei toisaalta kuulosta myöskään niin kulahtaneelle kuin voisi luulla, vaan yllättävänkin hyvälle. Vuosikymmenten saatossa ovi on käynyt tiuhaan Enuff Z’Nuffin keskuudessa etenkin rumpalien ja kitaristien osalta, mutta vuoden 2016 jälkeen jäsenistöön on selvästi löytynyt tasapaino.

Alkuperäisjäsen Chip Z’Nuffin lisäksi yhtyeessä vaikuttavat nykyään Tony Fennell, Tory Stoffregen ja Daniel B. Hill, jotka ovat yhdessä äänittäneet neljä albumia. Albumeista viimeisin, ”Finer Than Sin”, sisältää lajityypilleen uskollisesti tarttuvia melodiakulkuja ja runsaasti kertosäkeistöjä toistavia kappaleita. Meno ei äidy aggressiiviseksi, vaan kappaleet rullaavat rauhallisen itsevarmasti, mikä sointuu osaltaan hyvin yhteen Z’Nuffin maltilliseen laulutyyliin. Albumi ei sisällä mitään erityisen mieleenpainuvaa, mutta se onnistuu kuitenkin ylläpitämään kuunteluinnon loppuun asti. Kaikkinensa ”Finer Than Sin” on salonkikelpoista ja menevää rockia, josta löytyy jopa hieman syvyyttä.

Yhtyeen Facebook-sivulle pääset tästä: https://www.facebook.com/EnuffZnuffOfficial

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Luetuimmat

Uusimmat