Pittejä, vesisadetta ja upeita visuaaleja – lue raportti Qstockin päätöspäivältä

Lauantaina festivaalipäivää aloiteltiin raikkaan kesäsateen tunnelmissa, joka ei kuitenkaan kauaa kestänyt. Pienestä sateesta huolimatta, oli tunnelma iloinen ja hyvin kesäinen. Kukkapantoja sekä erilaisia bändipaitoja löytyi myös suurimmalta osalta iloista festarikansaa.

Ikinä

Jo yhdeltä raskaan muusikin ystävien festaripäivän avannut Ikinä veti Koomalavan teltan täyteen faneja sekä sadetta karkuun tullutta festarikansaa. Teltan ollessa täynnä ihmisiä, joille Ikinä oli varmasti täysin vieras nimi, onnistuivat laulajat Katariina Sorsa ja Tuuli Paju saamaan yleisön mukaansa. Yhtyeen esiintymistä oli ilo seurata, sillä siinä yhdistyi ammattimaisesti energinen meininki ja soittamisen ilo.

Bloodred Hourglass

Vaikka kello oli vasta kaksi ja aurinko pikkuhiljaa palailemassa, oli Sirkusteltassa kiitettävä määrä keikkakansaa odottamassa Bloodred Hourglassin vetoa. Esiintyminen oli vakuuttavan itsevarmaa ja omanlaisella tavalla energistä, josta kaikki ylimääräinen oli karsittu pois ja keskittyminen oli siinä oleellisessa, musiikissa.

Swim School

Skotlantilainen Swim School oli itselle uusi kiinnostava nimi. Koomalavan edustalle ei ennen keikkaa liiemmin ollut yleisöä kertynyt, mutta keikan edetessä alkoi telttaankin väkeä kerääntyä. Keikan edetessä yleisöä kuitenkin alkoi kertyä mukava määrä, ja ihmiset tuntuivat nauttivan Swim Schoolin tarjoamasta sekoituksesta melankolisia ja menevämpiä kappaleita. Yhtyeen jäsenten välinen lavatyöskentely toimi erittäin hyvin ja kaiken kaikkiaan veto oli hyvin tunnelmallinen. Keikan tunnelmallisuutta lisäsi laulaja Alice Johnsonin ääni, joka toimi livenä jopa paremmin ja olisin jopa toivonut vedon jatkuvan pidempään. Ilmeisemmin en ollut yksin toiveeni kanssa, sillä kun yhtye poistui lavalta, alkoi yleisö hurrata ja huutaa ”we want more”. Encorea ei kuitenkaan kuultu, sillä yhtyeen jäsenet naureskellen kertoivat, ettei heillä ole tarpeeksi eri vireisiä kitaroita, jotta voisivat soittaa lisää. Tämän jälkeen nähtiin vielä yhtyeen kumarrukset ja kuultiin suuret kiitokset. Toivottavasti bändi nähdään uudestaankin Suomen festarilavoilla taikka klubikeikoilla.

Lähiöbotox

Lähiöbotoxin vedosta ei energiaa ja asennetta puuttunut. Yhtyeen taidokas tapa yhdistellä raskaamman musiikin elementtejä perinteiseen räppiin, on mielenkiintoisen viihdyttävä. Yhtyeen vokalistit Luyeye ”Seksikäs-Suklaa” Konssi ja Hanad Hassan (a.k.a Dosdelan) onnistuivat taitavasti luomaan hauskoja välispiikkejä, mutta pystyivät myös vakuuttavasti esittämään yhteiskuntakriittisiä kappaleita. Hauskan hämmästyttävää oli, miten laajasta ikähaarukasta muuttui Lähiöbotoxin tahtiin yhtenäisesti biisien tahdissa riehuva yleisö. Koomalavan teltassa lämpötilat kohosivat, mutta silti pitti pyöri melkein koko keikan läpi ja fiilis oli katossa.

Lost Society

Lost Society ei varmasti jättänyt ketään kylmäksi, sillä Sirkusteltassa lämpöä riitti, kun tuttuun tapaan Lost Society tarjoili energistä esiintymistään festarikansalle. Kun tätä energialatausta katseli, tuntui ajoittain siltä, että lavalta loppui tila kesken ja energinen show näyttävine valoineen olisi varmasti toiminut joko Samsung- tai päälavalla. Väkeä oli kerääntynyt jo ennen keikkaa kiitettävä määrä ja jo heti ensimmäisten biisien jälkeen yleisössä kuuli kommentteja hyvästä vedosta. Ei ollut yllätys, että Samy Elbana tarjoili vakuuttavia kitarasooloja useammassakin kappaleessa ja pitin pyörintää nähtiin monen kappaleen aikana kappaleessa, Samyn sanoin: ”Kesän siisteimpiä päiviä!”.

Future Palace

Saksalainen Future Palace oli toinen päivän uusi nimi itselle, mutta erittäin mieluisa uusi tuttavuus. Koomalavan telttaan ei liiaksi yleisöä ollut kertynyt, mutta yleisön vähyyteen ei oikeastaan kiinnittänyt huomiota, sillä se pieni porukka oli hyvin mukana. Viimeisen kappaleen aikana varattiin Maria Lessingin kannustamana iso alue pittiä varten, mutta tässä yleisön vähyys näkyi sillä pitistä ei montaa ihmistä löytynyt. Lessingin myös kiipesi turva-aidalle yleisön läheisyyteen laulamaan vikaa kappaletta. Yhtyeen veto oli kaiken kaikkiaan loistava, ehkä jopa festarien parhaimmistoa.

Sonata Arctica

Jo ennen Sonata Arctican keikan alkua oli Sirkusteltta täynnä innokasta fanikansaa ja ensimmäisten kappaleiden jälkeen, kun vilkaisi selkänsä taakse, näki kuinka teltta oli täpötäynnä ja kuinka paljon porukkaa oli kerääntynyt myös teltan ulkopuolelle. Lavashow oli enemmänkin rauhallista ja siihen itse soittoon sekä lauluun keskittyvää, mutta silti todella vakuuttavaa ja tunteita herättävää. Keikan tunteikkuuteen oman osansa toi yleisön eläytyminen ”Tallulah” kappaleen aikana, kun näkyi puhelimien taskulamppuja, pariskuntien hitaita tansseja sekä rakastuneita katseita.

Blind Channel

Ilmeisen tuttuun tapaan aurinko sai väistyä, kun Blind Channelin aika koitti. Tälle jopa hieman naureskeltiin spiikeissä, että poikkeusta ei ole tänäkään vuonna, että vettä sataa, kun he vetävät Qstockissa. Vesisade ei kuitenkaan tuntunut ketään haittaavan ja Blind Channelin lavaenergia siirtyi yleisöön. Samsung-lavalle oli tuotu korkea koroke lavalle, jonka päältä löytyi massiivisen kokoinen piikkipallo. Visuaalit ja valot olivat myös hyvin näyttävät. Sateen tuoma pimeys jopa toi näitä paremmin esiin, mikä teki keikasta omalla tapaa visuaalisesti vielä miellyttävämmän. Keikan aikana kuului, että keikkoja on vedetty ja lavakarisman ohella ammattimainen esiintyminen tuntui uppoavan, myös ei-faneille. ”Die Another Day” kappaleessa lavalle asteli myös Ellinoora, joka tuntui olevan yleisölle mieluinen yllätys. Lavalla kävi pyörähtämässä myös rap-artisti Jokrates. Aiemmin taustanauhoina soinut Backstreet Boysin ”Everybody (Backstreet’s Back)”-kappale kuultiin tällä kertaa cover-vetona. Kappaleen siirtyminen taustanauhoista cover-vedoksi tuntuu vakiintuneen yhtyeen settilistaan keikan päätöskappaleeksi ainakin toistaiseksi.

The Prodigy

Lauantain ja koko festariviikonlopun päätöksen The Prodigy tarjosi Päälavalla visuaalisen show’n, jossa oli runsaasti valoja ja stroboefektejä, sekä massiivinen lasershow tarjosi paljon kaikkea ihmeteltävää pimenevälle taivaalle. Näyttävien efektien lisäksi katseen vangitsijana toimi myös energinen kitaristi/basisti Rob Holliday, joka on nähty myös Marilyn Mansonin kiertuekokoonpanossa. Hänen tapansa juosta ympäri lavaa ja ilmeillä yleisöön päin tuntui toimivan. Eikä itse showmies Maxim ollut yhtään huonompi ollessaan mukana juoksentelemassa pitkin päälavaa laulujen ohella. Vaikka yhtyeen riveissä on aina tietty puute Keith Flintin kuoleman johdosta, toimii The Prodigy nykyiselläkin kokoonpanolla loistavasti jatkaen elektronisen musiikin yhdistelemistä raskaampiin sävyihin. Heidän tyylinsä esiintyä ja luoda visuaalinen show on jotain todella uniikkia, josta toivottavasti pääsemme nauttimaan vielä useita vuosia.

Teksti: Maarit Heini
Kuvat: Niko Sihvonen / Rocktografia