Placebo julkaisee ensimmäisen uuden biisin viiteen vuoteen – ”Beautiful James” nyt kaikissa suoratoistopalveluissa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 17.9.2021

Yli 13 miljoonaa albumia neljännesvuosisadan aikana jo myynyt Placebo julkaisee tänään ensimmäisen uuden kappaleensa viiteen vuoteen. Omaehtoista musiikkiaan täysin uusilla poluillaan kaukana mainstreamista aina luoneen PlacebonBeautiful James” -single on nyt kuunneltavissa esimerkiksi täällä.

Uusi biisi saapuu maailmaan, joka on jakautuneempi kuin koskaan aiemmin. Välimatkan ohella kasvanut on kaikenlaista pelkoa lietsova kapeakatseisuus, ja digimaailmassa tapahtuva hyväksikäyttö saanut jalansijaa – kaikki asioita, joita bändi ei voi ymmärtää. ”Beautiful James” tuo uhmakkaan sanoman, joka juhlii kaikenlaisten ihmissuhteiden kirjoa ja niiden oikeutusta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Brian Molko kertoo kappaleesta seuraavaa:

”Jos tämä nyt ärsyttää tiukkapipoja, se on sitten niin. Minulle on silti tärkeintä, että jokainen kuulija löytää oman tarinansa biisistä – en todellakaan halua kertoa miten sinun pitäisi tästä tuntea.”

Bändi kokeili unettomuuspäissään uutta tapaa tehdä musiikkia. Ensin tulivat valokuvan kaltaiset kuvat ja biisin nimi, joista tulleet fiilikset synnyttivät lopulta itse musiikin. Lopputulos on yhtä aikaa voimakas ja lempeä tiedonanto.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Placebo on saanut valmiiksi kahdeksannen studioalbuminsa äänityksen, joten lisää uutta musiikkia on jo nyt näkyvissä horisontissa…

Luetuimmat

Uusimmat