”Planeettoja hiplaavaa kosmista progedödistä, yes please!” – Vuoden 2016 potentiaalisimmat rock/metalliyhtyeet top10
Uusi vuosi, uudet tuulet. Mutta musiikkikenttä ei juurikaan ole muuttunut, ainakaan mitä valtavirran lippis väärinpäin mopoautolla huristeleviin virtauksiintulee. Cheek on Ilosaaressa, räppi soi radiossa, ja Elastinen feattaa kaikkien muiden paitsi isoäitieni kanssa.
Kovasti on suomalainen mediakin alkanut sivulauseiden seassa manata rockin kuolemaa. Rock tarkoittaa tässä tilanteessa kaikkea raskaampaa musiikkia. Vaikka heavy tai rock ei ”myy”, ei se todellakaan kuollut ole. Tämähän on selvä juttu, vaikkei hevari tai rokkari aina olekaan. Mutta mitkä ovat ne pinnan alla kytevät, uuden syntymän äärellä seisovat tai muuten vain helvetin kovan potentiaalin omaavat yhtyeet herran vuonna 2016? Se on hyvä kysymys, olisipa joku tehnyt listan…
Viime vuonna julkaistu vastaava listaus kirvoitti paljon innostavaa palautetta ja oli Kaaoszinen 20. luetuin juttu. Tästä kaikesta kiitos teille! Uusien bändien listaus ja selvittely alkoi välittömästi edellisen listauksen jälkeen. UG-bändejä tulee joka vuosi jumalaton määrä, ja julkaisujen perässä pysyminen on vaikeaa – varsinkin kun totesin huomaavani enemmän lupaavuutta ideansa ja tyylinsä uudistamiseen pyrkivissä, jo albumikantaan iskeneissä yhtyeissä. Unohtamatta niitä muuten vain upeita yhtyeitä, jotka ideoita ja luovuutta pursuten odottavat vain mahdollisuutta luoda modernin rockin tai heavyn mestariteos. Sen enempää hölisemättä, käydään kiinni!
10. Ikinä
– Kyynisempi yksilö voisi todeta tässä olevan ”kiintiö-Sakarabändi”. Kyynisyys sikseen, Ikinä on viimevuotisen levy-yhtiötoverinsa Apinan lailla tuomassa uusia tuulia kotimaiseen moderniin metallikenttään. Tällä kertaa aseena on räjähtävä tyttöenergia runttauksen kyljessä. Kliseistähän se on todeta, mutta mieleen tulee moderni TikTak, kaikilla kehuilla ja rakkaudella. Ikinän musiikillinen lähestymistyyli eroaa kuitenkin vertailukohdastaan. Vaikka sankarittaret heiluvat kuin viimeistä päivää, tässä ei todellakaan mennä siitä, missä aita on matalin. Tai kevyin. Toistaiseksi ainoa näyte yhtyeen tuotannosta on vuoden alussa julkaistu ”Terapiaa”-musiikkivideo, mutta jo se antaa hyvän kuvan kieroutuneesta ja äkkiväärästä, luovuudentäytteisestä poprockheavystä. Vääristyneellä tavalla niin selväjärkistä.
Mainos päättyy
Onhan se myös aika vitun heviä, kun tytöt rääkyvät ja huutavat keuhkot käheiksi, ainakin omaan korvaan. Alkukantaisuus, raakuus ja hyökkäävyys eivät todellakaan ole vain miesten juttu. Yksi lupaavimpia yhtyeitä ikinä.
9. Peekaboo Primate
– Stop the press! Viime sekunneilla itsensä listalle löytää kotikaupungin omituisten otusten kerho, Peekaboo Primate. Nyt on osuttu nimeä etsittäessä sellaiseen kultasuoneen, että ei voi muuta sanoa, kuin sitä kuuluisaa hattua nostaa. Yhtyeen aromipesä on hauduttanut kasaan tiukan grooven, hokemalyyrikoiden ja armottoman kurmutuksen keitoksen, josta ei tarttumapintaa puutu. Faith No Morehan tästä tulee luonnollisesti ensin mieleen, raskaammalla ilmaisulla toki. Jonkin sortin kynnys tällaisen musiikin lähestymiseen ja etenkin sisälle pääsemiseen monella varmasti on, mutta suosittelen syöksymään rohkeasti kohti tuntematonta.
Mainos päättyy
8. Valo
– Laadukasta, yllättävän synkeää ja raskasta sekä ennen kaikkea tarttuvaa pop/elekrorokkia soittava Valo iski ensikertaa näkö- ja kuulohermoon ”Avalon”– musiikkivdeollaan. Kappaleen kertsi on parasta korvanannaa genressään tänä vuonna. Tiedä mikä syfilissyöpäkihti levy-yhtiöiden pomoilla ja radioiden soittolistoista vastaavilla janttereilla on, kun kappale ei täytä radioiden välityksellä ihmisten harmaita työmatkoja lupauksilla maagisesta Avalonista. Joku voisi urputtaa, että tämä on turhan poppia; itse urputan vastaan ja toivon useamman moderneissa vesissä uivan rock- ja metallibändin ottavan sivun jos toisenkin Valon kirjasta. Tarttuvuus on pinnalla pysymisen ehto, ja tuon ehdon Valo täyttää moitteitta.
Yhtyeen debyyttialbumin ”Ihmisyyshavaintoja” julkaisuajankohdasta ei ole vielä tullut ilmoitusta, mutta milloin se ikinä onkaan, se on liian myöhään. EP:n perusteella uskaltaa debyytille asettaa vuoden kovimpien levyjen viittaa.
Mainos päättyy
7. Havukruunu
– Sosiaalinen media osoitti jälleen toimivuutensa bändilöytöjen suhteen. Linkki Infernal Suomi -sivulla paiskasi eteeni vimmaista ja komeaa pakanabläkkistä. Ulkona on aivan liikaa plussia, että yhtyeen fiilistely pääsisi oikeuksiinsa, mutta kesän jälkeen koittavan syksyn ja talven vaellusmusiikki on nyt jo löytynyt.
Havukruunu ottaa pakanointiinsa miellyttävän suoraviivaisen lähestymistavan. Ei turhia paisutteluita tai eeposmaisia kappaleita. Vokaalit huudetaan vihalla ja vimmalla. Loistavasta artikulaatiosta tulee erityismaininta. Yhtyeen debyytti, temaattisesti loistavasti nimetty ”Havulinnaan” on kuin kuuselta turpaan saisi. Aromirikasta ja sopivan piikittelevää. Pihka maistuu veren seassa ja routa puree luut halki. Nyt vaan Ukolle uhrauksia, että tätä pääsisi todistamaan livenä.
Mainos päättyy
https://www.facebook.com/Havukruunu
6. Whispered
”Mutta Kekki…”, joku saattaa aloittaa, ”…Whisperedhän on jo julkaissut kaksi kokopitkää, kiertänyt ties missä ja ollut modernin hevibuumin aallonharjalla kohta kaksi vuotta.” Tottahan tuo, mutta omaan korvaan yhtyeen japanilaista estetiikkaa sisältävä folk/melodeath ei ole noiden kahden levyn aikana onnistunut syleilemään kaikkia orientaalisen musiikin tuomia mahdollisuuksia. Sen sijaan että kyse olisi ollut mediaa mukaillen ”samuraihevistä”, oli kyseessä ennemminkin melodeathia lievin samurai-vivahtein. Helvetin laadukasta sellaista toki. Komea ja koristeltu miekka oli lanteilla, mutta visusti tupessa.
Kaikki tämä muuttui kuitenkin yhtyeen toiseksi uusimman sinkkulohkaisun ”Sakura Omen” myötä. Nyt se miekka ei pelkästään ollut esillä, vaan tämä epäilevä kriitikonrenttu oli pistetty komeasti paloiksi. Tässä kuussa ilmestyvää kolmatta levyä lupaava ”Strike” teki samanlaisen käsittelyn, ja voin viimeinkin myöntää totuuden: Whispered tekee parasta samuraiheviä, mitä kukaan voi koskaan tehdä. Arigato ja pittiin!
https://www.facebook.com/whisperedband/
5. Irdon
– Saamen kielellä laulettu folk rock / hevi – tuntuu siltä, että tämän olisi pitänyt olla juttu jo kauan, kauan aikaa sitten. Vuonna 2016 ajatus viimein konkretisoitui, kiitos Irdonin, jonka debyytti esittelee meille Pohjolan kolkon kauniiden tulten ja maisemien värittämää folkiaan vaihtelevalla raskaudella. Yhtye ei kaihda örinöitä, mutta välillä mennään jopa kantrin puoleen. Saamen kieli istuu kuin valettu kauniisti rakennettuihin kappaleisiin. Kieltä ei ymmärrä, mutta mukana voi silti laulaa, tanssia ja moshata. Tärkeintä on tunne ja tunnelman välitys. Irdonin tapauksessa koleus, into ja autenttisuus tulevat iholle. Irdon on osoitus luontomme herkyydestä: musiikkia putoaville lumihiutaleille ja lehdille.
https://www.facebook.com/irdonband/
4. Assemble The Chariots
– Hitaasti, mutta varmasti. Assemble The Chariots on pysytellyt poissa pitkäsoittorintamalta potentiaalistaan huolimatta. Sen sijaan yhtye on keskittynyt taiteilemaan vähättelemättä täyden kympin arvoisia EP-kokonaisuuksia. Yhtyeen uusin julkaisu ”World Architect” muutti tyylin sinfonisesta bläkkismätöstä modernimpaan, deathcorehtavaan suuntaan. Tyylinmuutos toimi, eikä minkäänlaista laadun pudotusta ollut havaittavissa.
Koukeroisten kokonaisuuksien seasta löytyy tarttuva runko. Kuten todettua, yhtyeellä on osaamista ja tyylitajua tehdä niin suoraviivaista runttausta kuin prikulleen hiottua ”progepornoakin”. Jo valmiiksi kovatasoinen yhtye luo nahkansa, uusiutuu ja kehittyy julkaisu julkaisulta. Planeettoja hiplaavaa kosmista progedödistä, yes please! Jos tämä on laatu, jota ATC saa aikaan hitaalla hiomisella, niin omasta puolestani hiokaa niin pitkään, kuin näette tarpeelliseksi. Timanttia jaksaa odottaa.
Kunhan ette saunaa ala studioon vaatia…
https://www.facebook.com/assemblethechariots/
3. Amendfoil
– Amendfoil oli viime listalla sijalla 11 eli putosi niukkanaukka. Yhtyeen debyytti on tämän vuosituhannen tiukimpia debyyttejä genrestä riippumatta, ja yhtye itse on yksi omaperäisimpiä yhtyeitä, mitä vastaan on tullut. Persoonallinen soundi, omanlaisensa flow. Sanoinkuvailematon innovaatio, jonka arvostaminen vei aikansa mutta kannatti. Vaikutteita kuuluu runsaasti niin modernin progen, erikoisemman pörinän kuin kokeellisemmankin musiikin aloilta. Eniten yhtenäisyyksiä tulee vedettyä Mastodoniin, mutta sekin pienellä venytyksellä. Mikään yhtye Telluksella ei kuulosta yhtä Amendfoililta kuin Amendfoil.
https://www.facebook.com/Amendfoil/
2. Judas Avenger
– Jos mikään yhtye on osoittanut, että nimen perusteella ei tule tuomita, niin Judas Avenger. Ensisilmäyksellä muistan miettineeni yhtyeen nimen korniutta. Onhan kornius ja tietty häpeilemättömyys genren yksi kulmakiviä, mutta silti. Onneksi päätin kuitenkin kokeilla Youtubesta vastaan tullutta näytekappaletta. Elämä olisi nimittäin aika vitun tylsää nykyään ilman tätä.
Judas Avengerin ”Empire of Dust” on ei enempää tai vähempää kuin yksi parhaista moderneista heavy metal -kappaleista ikinä. Saa lainata. Jos tällainen mestariteos olisi julkaistu männä vuosituhannen kulta-aikoina, en ihmettelisi, jos se kiiluisi genren kulttiklassikoiden rinnalla, oikeutetulla paikalla. Sävellys on jumalainen, kertsi on jumalainen, laulajan ääni on hyytävän komea, vahva ja kappaleen rakenteen vaivoitta kantava.
Myönnän olevani peloissani. Peloissani siitä, mitä näin upean kappaleen aikaan saanut bändi voi seuraavaksi tehdä. Debyyttijulkaisu oli lyhyydestään huolimatta tiukka ja toimiva paketti. Maailma on avoin Judas Avengerille, toivon mukaan porukka ymmärtää kumartaa.
https://www.facebook.com/judasavenger/
1. Punaisen Kuningattaren Periaate
– Vanha sanonta kuuluu: ”Mitä useampi kokki, sitä huonompi soppa.” Punaisen Kuningattaren Periaate todistaa, että näin ei todellakaan ole. Yhtyeen kokoonpanon perusjäsenistökin sisältää seitsemän ihmistä ja vierailijoita kierrätetään toimivuuden takaamiseksi. Yhtye on myös päättänyt olla maan geologisesti haastavin yhtye, koska pääresidenssit sijaitsevat Tampereella ja Oulussa. Ei käy kateeksi treenien sopimista.
Musiikillisesti PKP on onnistunut osumaan musiikilliseen napakymppiin kahdesti ja vielä vaivatta. Yhtyeen albumeista kehtaa povata suomiprogen legendojen kaltaisia kulttituotoksia. Tulevaisuuden klassikoita. Tabula Rasa, Wigwam, Tasavallan Presidentti, Kingston Wall ja Punaisen Kuningattaren Periaate.
Surrealistista, kaunista, luovaa ja tragikoomista. PKP tanssittaa niin lyyristä kuin musiikillistakin ilmaisua mestarillisesti, aivan omassa luokassaan. Temaattista yhtenäisyyttä ei ymmärtääkseni levyillä ole, mutta sellaisen kuvittelu ei ole vaikeaa. Kappaleet soljuvat kokonaisuudeksi kuin joet valtamereen muodostaen mykistävän massan, jonka edessä ei voi kuin kiittää olevansa olemassa. Elossa, kokemassa tätä.
Ja jos tässä ei ollut tarpeeksi, yhtye julkaisee uusimman ”Kaksi suuntaa” -levynsä pohjalta elokuvan. Edellä manattu tarinallisuus ei siis ollut tuulesta temmattua. Onneksi.
https://www.facebook.com/PunaisenKuningattarenPeriaate/
Artikkeli: Miika Kekki