Olli Tukiainen, Poets Of The Fall

Poets of the Fall -yhtyeen kitaristi Ollie T julkaisi ”Livin’ the Dream” -soolokappaleen

Kirjoittanut Kasper Piippo - 23.10.2024

Poets of the Fall -yhtyeen kitaristi Olli Tukiainen eli Ollie T julkaisi tänään ”Livin’ the Dream” -singlen. Kappaleessa on mukana Poets of the Fall -yhtyekin. Instrumentaalimusiikin säveltäminen ja julkaiseminen on ollut jo pitkään Tukiaisen mielessä. Nyt siihen tuli mahdollisuus, kun Poets of the Fall piti taukoa.

”Kun julkaisin ensimmäisen singleni 2017, tiesin, että haluan vielä jonain päivänä julkaista levyllisen biisejä. Poets of the Fall -yhtyeen pitäessä lyhyttä taukoa 2024 minulla oli mahdollisuus päästä työskentelemään omien biisieni parissa täysipäiväisesti. Vanhimmat kappaleet juontavat juurensa jopa 90-luvulle asti ja uusimpia sävellettiin viime vuoden kiertueella.” Ollie T

Single julkaistiin musiikkivideon kanssa. Katso ”Livin’ the Dream” -musiikkivideo alta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy