Jyväskylän viemäreitä kurlaava Pohjamuta kertoo saatteessaan olevansa hc/sludge-pohjainen mögäorkesteri. Tällainen kuvaus sai nihilistitoimittajan partakarvat tutisemaan saman tien, mutta miltä tällainen musiikki sitten oikeasti kuulostaa? Vastaus: aivan helvetin rumalta.

Ensimmäinen kuuntelu lähinnä kyrsii. Miksi liikkeelle on pitänyt lähteä surkealla c-kasettilaadulla varustetulla treenikämppänauhoitteella? Mistään ei tunnu saavan otetta, ja biisien teho katoaa heikkojen soundien takia. Tekisi mieli antaa olla, tuomita keskeneräiseksi ja lykätä nelonen arvosanaksi. Viimeisen kappaleen tauottua halusin kuitenkin hämmästyksekseni ottaa välittömästi uusintakierroksen.

”Eläintarha” ja ”Kuoppa” ovat perinteisempää sludge-murjontaa, ”Elämäni kevät” yltyy lopussa meluhooceepaahdoksi ja päätösraita ”Lisko ja avain” flirttailee black metallin kanssa. Kappalemateriaalissa onkin mukavasti vaihtelua, kokonaisuus on hyvin jäsennelty ja äänitteellä vallitsee kutkuttavan häiriintynyt tunnelma. Ei tässä ihan örvellyslinjalla taideta olla liikkeellä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Vaikka rujo ulkokuori aluksi arveluttikin allekirjoittanutta, mielenkiinto kantoi kuitenkin koko kappalemateriaalin läpi. Onkin piristävää huomata, että jotkut uskaltavat luottaa rumuuden estetiikkaan. Silti haluan kuulla nämä kappaleet yhtä jyräävällä tuotannolla kuten vaikkapa Lurkin debyytin. Potentiaalia tuntuu löytyvän.

8-/10

Kirjoittanut:  Sauli Turunen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy