Pohjanmaalta pamahtaa Anger Grinder – Arvostelussa ”Vihamylly”
Lapua–Seinäjoki-akselilta pamahti jotain jostakin punkin, metallin ja rockin välimaastosta. Ja nyt seuraakin arvostelu Anger Grinderin ensimmäisestä pitkäsoitosta ja sen matkasta mieleni syövereissä.
”Vihamylly” alkaa ”Psycobath”-kappaleella, joka upottaa kuuntelijansa johonkin alkukantaiseen, innostavaan mutta samalla vaarallisen kuuloiseen maailmaan. ”Suffocate” sukeltaa puolestaan syvemmälle samaan tunnelmaan. Kappaleen soolon lisäksi jää nimenomaan kertsi soimaan päähän: ”I suffer, I suffocate”. Varsin tarttuva ralli. ”Learn How To Breath” nostaa kuuntelijan ikään pois uppeluksista: maailma onkin yhtäkkiä kuitenkin kovin vieras ja epämääräinen. Kappale ei ole itsessään sellainen musiikin puolesta, vaan siitä löytyy toivo, mahdollisuus ja tsemppi. Levyn paras kappale.
”Vihamylly” vie kuuntelijan levyn nimenkin mukaisesti kotimaan kielelle. Kappaleessa pääsee ääneen bassotaitelija TJ Rosendahl (jota voisi kuulla lisääkin), ja kappale on levyn punkein biisi. Oli oikein fiksua sijoittaa kappale levyn keskivaiheille, sillä se tuo albumille kaivattua vaihtelua. Kun teemaa tai kelkkaa on saatu käännettyä, vie ”Obscene” kuuntelijan jonkinlaiselle roadtripille. Kappaleessa tuntuu, ja siitä huokuu, pitkä ajomatka keikalle sekä hauskanpitoa pitkillä ja valittavilla teillä. Jopa hieman doomahtavan kuuloinen ”Hair Blender” on puolestaan sen aiemman fiiliksen dagen efter, eli krapula haisee jo kilometrien päähän. Kun krapulasta on toivuttu, syvenee epätoivo. ”This House” kuvaa paikalleen jäämistä ja eristäytymistä. Pääseekö sankarimme ylös tästä suosta? – No pääsee toki! ”Gunslinger” osoittaa, että nyt lähdetään näyttämään maailmalle, mistä se kana oikein pissii! ”Away” tarjoaa levyn parhaat puolet kokonaisuutena tai jonain uuden alkuna. Taas ollaan ehkä matkalla jonnekin tuntemattomaan…
Mainos päättyy
”Vihamylly” päättyy todella hämmentävästi joululauluun. ”Porsaita äidin oomme kaikki” on nyt ”The Pigs of The Mother”, ja omassa mielikuvassani se on se kaikkein pahin painajainen, liskojen yö featuring David Lynch. Omituinen mutta samaan aikaan aivan täydellinen lopetus levylle.
Albumi on kokonaisuutena oikein menevä, ja se on tarkoituksella äänitetty kuulostamaan samalta kuin livenä. Ratkaisu on hyvä, sillä ilman tuota energiaa levy ei välttämättä potkisi samalla tavalla.