Pohjoisen kauneus ja karuus musiikin keinoin – Sentencedin North From Here kolmekymmentä vuotta

Muhoksen ja Oulun suunnalta ruhjonut Sentenced oli julkaissut debyyttilevynsä ”Shadows Of The Past” vuonna 1991, jolloin vokalistina toimi vielä kitaristin tontin ohella Miika Tenkula. Huolimatta siitä, että levyltä huomasi yhtyeen potentiaalin, niin mitään maailmoja levy ei kuitenkaan vielä mullistanut. Keväällä 1992 bändi äänitti ”Journey To Pohjola” – promon, jonka ansiosta kotimainen Spinefarm Records innostui bändistä.

Tenkulan päätettyä jättää öriseminen basisti Taneli Jarva sai harteilleen myös vokalistin viitan. Yhtyeen vaikutteiden laajentumisen ja ahkeran treenaamisen myötä yhtyeen oma musiikillinen maailma alkoi kulkemaan kohti omaperäisempää ja eeppisempää ilmaisua. Innostusta toi kuulemma silloinen Darkthrone, koukeroinen Atheist ja Bathory, jotka kaikki olivat pyrkineet eteenpäin ihan perinteisemmästä death metalista. Näiden lisäksi kuulemma kauhuelokuvien soundtrackit kuuluivat kuuntelumenuun joukkoon. Lyyrisesti yhtyeellä oli ollut ajatuksena siirtyä ”Journey To Pohjola” – tematiikan mukaisesti Kalevalan suuntaan, mutta Suomessa oli jo toinenkin saman alan murjoja päättänyt tehdä saman asian. Näin ollen yhtye lähti ihan uusille taistelukentille ja onneksi näin, sillä en pidä yhtyeen suunnanvalintaa ollenkaan huonona asiana. 

Joulukuussa 1992 yhtye matkasi Kemiin Ahti Kortelaisen valvovan silmän alle Tico Tico -studioon. Yhtyeen studioreissua väritti vahva alkoholin tuoksu, vaikka kitaristi Sami Lopakka oli tuolloin vielä pari viikkoa vajaa täysi-ikäinen. Hän on muistellut studioreissua muutenkin stressaavaksi, sillä hänen mukaan soitossa mentiin koko ajan taitojen äärirajoilla ja tämän vuoksi lopputulokseen ui mukaan jonkin verran ihan ehtaa kaaosta. Kaaosta oli myös siinä, että sessioita jouduttiin keskeyttämään Tenkulan loukattua itseään. 

Biisintekijöinä toimivat pääasiassa Tenkula ja Lopakka, mutta myös viimeisimpänä bändiin liittynyt Jarva nappasi krediittejä säveltämisestä ja sanoista. Lyyrisesti levyn yllä esiintyy aurana pohjoinen pimeys ja luonto, viha ja kiukkuisuus sekä selviytyminen ja kunnia. Vahvana elementtinä esiintyy myös kaipuu menneisiin hyviin aikoihin, jotka kiteytetään ehkä parhaiten Jarvan sanoittamassa ”Epic” -kappaleessa: “Born – in the wrong century/Torn – to a wrong reality/ My heart belongs to the past/I feel attraction for the night/my mind to the ancient times/ I view this life like a lifeless rock”.

Levyn aloittavan “My Sky Is Darker Than Thine” – kappaleen kitarakuvio, koskettimet, Vesa Rannan rytmien äkkivääryys ja Jarvan alkurääkäisy heittää heti aivan omiin sfääreihin. Rytmien rikkonaisuudesta huolimatta soitto on äärettömän tiukkaa ja se rullaa sekä rokkaa. Jarvan vokalisointi läpi levyn ei ole niinkään murinaa, vaan enemmän puhdasta kiukkua ja raivoa saaden jopa black metal – tyyppisiä fiiliksiä.

”Wings” – biisin alku kuin öinen kävely revontulien alla läpi lumisen kentän. Tässä tulee esiin mielestäni läpi levyn oleva musiikin ja tekstien visuaalisuus, jossa on helppo asettaa itsensä paikalle musiikin tuomiin fiiliksiin. Biisin tyylikkäät kuviot koskettimilla, soiton pysäytys bassokuvioon ja väliosan kitaroiden kauneus ennen sooloa olivat nuoren ikäni vetävintä progea siihen aikaan.

”Fields Of Blood; Harvester Of Hate” – biisin jopa funkmainen riffittely alussa, bassokuviot sekä kokonaisuutta hienosti rikkova väliosa kertovat siitä, että yhtyeen omissa levysoittimissakin lienee soinut jotain muuta kuin ihan perusmättöä. Samalla tavalla ”Capture Of Firen” väliosat ovat lähes kuin klassista musiikkia ja biisin shamanistinen meininki ottaa kuulijansa vahvaan syleilyyn.

”Awaiting The Winter Frost” on klassikko kaikilla mittapuilla. Siinä on jopa tietynlaista tarttuvaa hittimäisyyttä havaittavissa ja kaunis alku (akustinen kitara, koskettimet) hurmaa, kunnes murskaava rujous astuu kehiin. Jarvan kynäilemässä ”Beyond The Wall Of Sleep” – biisissä on jännä sointurakenne ja hänen ääntelynsä on viimeisen päälle luolamiehen huutoa. 

Sentencedin jäähyväiskeikallakin soitettu ”Northern Lights” – kappaleen väliosa on kansanmusiikkimaisia fiiliksiä luova ja kotisohvalla voi tuntea, kuinka tuuli käy luihin ja ytimiin asti. Aiemmin mainittu ”Epic” saattaa levyn tyylikkääseen päätökseen, jonka jälkeen olo on kuin onnellisesti piesty.
Biisien melodisuus, monitahoisuus, iskevyys ja eeppisyys ovat ihan omaa luokkaansa. Siihen sisältyvät Jarvan tehokas laulu, Rannan rummutus ja Tenkulan sekä Lopakan soitto ovat aika lailla huikeaa tasoa. Muistan kuin eilisen, kun avasin Spinefarmilta tulleen vinyylipaketin, joka sisälsi tekstin aiheena olevan levyn. Oli jotenkin uskomatonta, että Suomessa tehtiin niin teknistä, kylmää sekä vihaista death metalia ja lähes omien ikätovereiden toimesta. Levyn yllä on upeasta kannesta lähtien vahva tunne, että nyt ollaan kaukana Floridan rannoilta. Ote on paljon pohjoisen lapsille paljon realistisempi ja maanläheisempi kuin esimerkiksi Cannibal Corpsen esittämä ruumiiden syöminen. Levy vei myös bändiä eteenpäin ja aika pian yhtye siirtyi Century Medialle ja bändin suosio jatkoi vahvaa kasvuaan maan alta ylöspäin.