Pohjoisen säveliä Oulun yössä – The Man-Eating Tree & Swallow The Sun @ 45 Special, Oulu

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 18.1.2016

Lauantaina 16. tammikuuta Oulussa jyrähteli metallikansan iloksi, mutta toisaalta myös päänvaivaksi. Kolme eri klubikeikkaa samaan aikaan, ja kaikki vieläpä varsin kovilla esiintyjillä: Swallow The Sun, Korpiklaani ja Metsatöll. Oli todella vaikeaa valita näistä nähtäväksi vain yksi. Pitkällisen pään raapimisen jälkeen päätin kuitenkin lähteä katsomaan Swallow The Sunia, joka on ollut yksi tärkeimpiä vaikuttajia omalla metallitaipaleellani. Yhtyettä lämmittelemässä nähtiin kotikulmiltaan Oulusta oleva ja jo mukavasti mainetta niittänyt The Man-Eating Tree.

Man Eating Tree at 45 Special 16.1.2016Olin alkuun hieman huolestunut siitä, että miten paljon väkeä paikalle saapuu päällekkäisten keikkojen takia, mutta Oulussa jos jossain metallikansaa riittää. Liput myytiin loppuun ja tupa oli täysi jo ennen ensimmäisenkään esiintyjän aloittamista – toisaalta asiaan vaikutti kai sekin, että aikataulut olivat noin tunnin verran myöhässä. Mutta voi sitä riemua ja ryntäilyä, kun portit keikka-alueelle viimein avattiin!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

The Man-Eating Tree aloitti melodisella ja tunnelmallisella introlla, jonka jälkeen kuultiin kappaleita yhtyeen kaikilta kolmelta albumilta painottuen tuoreimpaan, vajaa vuosi sitten julkaistuun ”In the Absence of Lightiin”. Yhtyeen synkät ja goottilaisiin mielenmaisemiin sijoittuvat sävelet porautuivat mieleen ja kehoon heti Man Eating Tree at 45 Special 16.1.2016setin alussa. Tanssijalka alkoi vipattaa ja lantio keinua musiikin tahdissa hyvinkin pian. Yleisöä oli paikalla kiitettävä määrä, enkä selvästikään ollut ainoa, joka nautti tästä musiikkielämyksestä. Settilistalle oli mahdutettu upeita kappaleita, kuten ”Breathe Emptiness”, ”Death Parade” ja ensimmäiseltä levyltä peräisin oleva ”Of Birth for Passing”.

Keikka oli tasaisen tunnelmallinen, ja yleisö jaksoi olla mukana koko yhdeksän kappaleen mittaisen keikan ajan. Esiintyjiä oli mukava katsella, sillä kunkin bändin jäsenen kasvoilta näki, että myös he nauttivat saadessaan esittää tuotantoaan. Ehkä ainoa asia mikä keikasta jäi hieman vajaaksi, oli vokalisti Antti Kumpulaisen lavaesiintyminen, joka olisi mielestäni kaivannut hieman enemmän buustia ja tunnetta.

Swallow the Sun at 45 Special, Oulu, 16.1.2016Pieni tauko, ja Swallow The Sun pääsi valtaamaan lavan. Yleisöä ei turhan kauaa kiusattu ja pidätelty; olihan jo alkupäässä saanut odotella ihan riittämiin. Jos tunnelma oli mahtava jo ensimmäisen bändin soittaessa, räjäytti Swallow The Sun sen lopullisesti. Olin kuunnellut bändin tuoreinta ”Songs From The North” -tripla-albumia aikalailla repeatilla useamman viikon; siitä asti, kun tein päätöksen lähteä tälle nimenomaiselle keikalle. Levy kolisee upeasti kotonakin, mutta voi sitä fiilistä, kun kappaleet pääsi kuulemaan livenä! Olen nähnyt Swallow The Sunin pari kertaa aikaisemminkin, ja täytyy sanoa, etten tuolloin ollut kovin vakuuttunut. Edellisestä kerrasta on kuitenkin jo vuosia, ja nyt olen todella tyytyväinen, että annoin bändille vielä mahdollisuuden näyttää live-esiintymistaitonsa. En voinut olla miettimättä, että ovatko lavalla edes samat tyypit kuin edellisillä kerroilla, sillä esiintyminen oli aivan omaa luokkaansa. Tila ja yleisö oli otettu upeasti haltuun, ja fiilis lavalla oli ihan mieletön. Yleisö oli liekeissä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Swallow the Sun at 45 Special, Oulu, 16.1.2016Myös Swallow The Sun soitti kappaleita painottuen tuoreimmalle albumilleen, mutta myös muutama vanhempi kappale kuultiin. Mainittakoon ainakin ”Swallow” ja Descending Winters, jotka saivat minussa aikaan hyvin nostalgisia tunteita. Lisäksi olin ilahtunut kuullessani tuoreimmalta albumilta nimikkokappale ”Songs from the Northin”, jossa ääneen pääsi myös erittäin kaunisääninen Aleah Stanbridge.

Kaiken kaikkiaan ilta oli todella onnistunut kummankin keikan osalta, ja jalkapohjat muistuttivat vielä seuraavanakin aamuna, että jossain oli tullut edellisiltana käytyä (ja ehkä hieman villiinnyttyäkin). Ei epäilystäkään, ettenkö lähtisi katsomaan näitä bändejä uudestaankin!

Kirjoittanut: Nina Tulilahti
Kuvat: Nina Tulilahti

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat