Pohjoiskarjalainen punk-ilmiö Niskaperseote saa vuoden 2026 Hyvä tyypit! -palkinnon

Kirjoittanut Niko Kuusela - 22.9.2026

Joensuun Popmuusikot ry:n rahaston vuosittain jakama Hyvä tyypit! -tunnustuspalkinto myönnetään tänä vuonna kontiolahtelaiselle Niskaperseotteelle. Vuonna 2025 perustettu nuori yhtye on noussut lyhyessä ajassa paikallisilta treenikämpiltä yhdeksi Pohjois-Karjalan puhutuimmista uusista bändeistä ja ilmiöistä. Hyvä tyypit! -palkinto jaetaan tänä vuonna jo viidettätoista kertaa.

Hyvä tyypit! -tunnustuspalkinnolla nostetaan esiin ansioituneita pohjoiskarjalaisia muusikoita ja yhtyeitä, jotka omalla esimerkillään edistävät ja tuovat näkyväksi paikallista musiikkitoimintaa. Vuoden 2026 palkinnonsaaja Niskaperseote edustaa uuden sukupolven omaehtoista musiikintekijyyttä ja on samalla nostanut näkyviin Pohjois-Karjalassa syntynyttä uutta punk-aaltoa.

Tunnustuspalkinnon myöntämisestä päättävän Joensuun Popmuusikot ry:n hallituksen palkitsemisperusteissa mainitaan, että Niskaperseote jatkaa pohjoiskarjalaisen bändikulttuurin pitkää perinnettä raikkaasti, rohkeasti ja ennen kaikkea omalla äänellään. Yhtyeen nopea nousu paikallisilta treenikämpiltä muun muassa Ilosaarirockin lavalle ja keikkapaikoille ympäri Suomen osoittaa, että Pohjois-Karjalassa syntyy edelleen uutta ja valtakunnallisesti kiinnostavaa musiikkikulttuuria.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tunnustuspalkinnolla Joensuun Popmuusikot ry haluaa nostaa esiin paitsi Niskaperseotteen omaa tekemistä myös laajemmin nuorten tekijöiden merkitystä paikallisen musiikkikulttuurin uudistumiselle. Omaehtoinen bänditoiminta, rohkeus tehdä omannäköistä musiikkia ja uuden yleisön löytäminen pitävät pohjoiskarjalaisen musiikkikentän elävänä sukupolvesta toiseen.

Hyvä tyypit! -palkinto luovutetaan Niskaperseotteelle torstaina 22. lokakuuta Kerubin Salissa järjestettävällä maksuttomalla ja ikärajattomalla Poppariklubilla. Niskaperseote saa palkinnoksi 1000 euron arvoisen stipendin, jonka voi käyttää vapaavalintaiseen musiikkiuraa edistävään toimeen tai hankintaan. Palkitsemisen jälkeen yhtye esiintyy Poppariklubilla, jonka lavalla nähdään saman illan aikana myös pohjoiskarjalaiset muusikot Annika Kurki ja Laura Kielo. Poppariklubin tarkempiin aikatauluihin voi tutustua täällä.

– Tuntuu tosi hyvältä, miten bändiin laitettu työ ja ahkerointi huomataan muuallakin. Kyllä me tämän kunniaksi laitetaan keikalla parasta ja vedetään täysiä niin kuin aina. Paljon on investoitu omia rahoja bändiin. Odotetaan kaikki tosi innolla keikkaa, kiittelee Niskaperseotteen solisti Roope Taavetti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Poppariklubia edeltää samana päivänä järjestettävä maksuton Musaverkkarit-tilaisuus, joka kokoaa yhteen Pohjois-Karjalan ja Itä-Suomen musiikkialan ammattilaiset, harrastajat, tapahtumajärjestäjät ja muut alasta kiinnostuneet. Iltapäivän aikana kuullaan puheenvuoroja muun muassa musiikin merkityksestä maakunnan elinvoimalle, paikallisen musiikkiskenen syntymisestä sekä artistin urasta. Musaverkkareiden ohjelmaan, puhujiin ja aikatauluihin voi tutustua tarkemmin Poppareiden verkkosivuilla.

Joensuun Popmuusikot ry

Joensuun Popmuusikot ry on vuonna 1971 perustettu voittoa tavoittelematon elävän musiikin yhdistys, jonka päämääränä on edistää ja tukea popmusiikin harrastusta Pohjois-Karjalassa sekä kohottaa sen taiteellista tasoa. Yhdistys harjoittaa ydintoimintaansa muun muassa jakamalla apurahoja paikallisille musiikin harrastajille kolme kertaa vuodessa. Popmuusikot tunnetaan lisäksi Pohjoismaiden suurimman musiikkielokuvafestivaali Rokumentin järjestäjänä. Joensuun Popmuusikot ry omistaa sataprosenttisesti Ilosaarirock-festivaalia järjestävän Ilosaarirock Oy:n sekä Ravintola Kerubin toimintaa pyörittävän Joensuun Töminä Oy:n.