Pohjoismaiden suosituimpiin rock-yhtyeisiin lukeutuvalta Takidalta uutta musiikkia

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 2.4.2021

Suomessakin useasti keikkaillut ruotsalainen rokkijyrä tAKiDA julkaisi tänään uuden ”Goodbye”-nimisen singlen. Jouduttuaan perumaan keikkoja koronan takia yhtye on keskittynyt tekemään uutta musiikkia. Voit kuunnella kappaleen tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyeen laulaja Robert Pettersson kertoo kappaleesta seuraavaa:

”Goodbye kertoo uskottomuudesta ja valheiden keskellä elämisestä. Sekä siitä, miten pettäminen voi luoda seksuaalista jännitystä olemassa olevaan suhteeseen.”

Vuonna 1999 Pohjois-Ruotsin pienessä Ången kaupungissa perustettu tAKiDA on yksi Pohjoismaiden suosituimmista rock-yhtyeistä. Esikoisalbuminsa vuonna 2006 julkaisseella bändillä on mm. kolme multiplatinaa myynyttä levyä, viisi albumilistan ykköspaikkaa kotimaassaan Ruotsissa, kaksi loppuunmyytyä Saksan-kiertuetta ja kaikkiaan 400 miljoonaa striimiä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat