”Pöhkö-indien taipumattomat” – arviossa Tekramütischin ”Tsemppiä”
Pohjoiskarjalaisen musiikillisen kaistapäisyyden sankarikaksikko ja jokamiesluokan voimaeläimet, Teppo Koponen ja Jukka Hyrkäs (Eläkeläiset, Kumikameli jne.) ovat jälleen saaneet pakotettua ja paketoitua yhden kauden lisää Tekramütisch-sammiollisen rikkauksia ja pohjasakkaa. Vuorossa on tällä kertaa järjestyksessään kymmenes pöhkö-indien kruunaamattomien kuninkaiden tuotantokausi, joka perinteiseen malliin niputtaa neljän vuodenajan aikaansaannokset kahdelle 20 biisin CD-levylle. Paketti on jaettu molempien maestrojen omissa luolissaan, omin karvaisin pikkukätösin äänittämien biisien osalta kristilliseen tasajakoon. Järjestyksessään joka toinen biisi on siis Koposen vasaroima ja joka toinen Hyrkkään muotoonsa talttaama.
Kokonaisuus on nimetty sporttihenkisen kannustavalla nimellä, ”Tsemppiä”. Konsepti on toki duolle tuttu, kuin on myös perin juurin omalaatuinen idea tarjota ennalta varautumattomalle kuulija-paralle selkä suorana pönkkää vasten täysillä taivasta kohti kiskaistua hörhöilyä, tajunnan virtana lipuvaa hämmentävyyttä ja hulluuden rajapinnasta lusikoitua hervottomuutta.
Vaikka tälläkin kertaa homman nimi on hyvinkin spontaani musiikillinen suoltaminen, mukana urku-akustinen kitara-huilu-ties mitä -soitinkaanonin seassa on nyt jokseenkin aiempaa enemmän sähkökitaravetoista paketti funk-wah wah -kirnuamista, mikä tuo hommaan motownin makua. Milloin biisien lyyrisessä keskiössä on jonninjoutavuus, milloin kissan jumiminen viikoksi pahvilaatikkoon, milloin mökkihöperöyden pienet detaljit tai söpöyden kaipuu.
Kokonaisuuden vaikuttavimpien teosten joukkoon lukeutuvat hienolla kosketinlurituksella johdatettu ”Vollotusvillitys”, Hyrkkään Tekra-uran parhaimpiin sävellyksiin lukeutuva ”Neuvonantaja” sekä kaikkien riidankylväjien nerokas karkoitus-anthem, ”Juuei”.
On kuitenkin todettava se raaka fakta, että tällä kertaa impulsiivisvetoinen vaikuttavuusvieteri ei sykähdä yhtä syvälle kaakkoon biisien eikä tekstien osalta kuin mitä aiemmilla Tekra-tuotoskokoelmilla on vuosittain tapana ollut. Vaikka musiikillinen ja lyyrinen lopputulos mairittelee tällä kertaa yhtä paljon kuin Suomen tämän kertainen kesäolympiamenestys, ei tähän absurdismin ja tosi-elämän vakavien paikkojen tunnelman keventävään voimaan silti monikaan yhtye kykene yltämään. Ensi kerralla tyhjäkäyntihörinää vähän pienemmälle, niin jopa rikki raadeltu sielu lepää näiden knallipäiden ITE-musiikkiterapiasessioiden ansiosta.