”Pois kivikaudelta!” – haastateltavana lontoolaisen Time To Killin kippari Pete Honkamäki
Time To Kill on lontoolaistuneen, tamperelaislähtöisen basisti-laulaja Pete Honkamäen tuorein bändiviritelmä. Vuosikaudet mies on tunnettu brittipunkin pioneeri The Vibratorsin basistina ja osittain myös yhtyeen vokalistina. Kerkesipä hän muinoin hetken verran soittaa myös toisen legendaarisen punk-yhtyeen, U.K. Subsien, kokoonpanossa. Nyt on kuitenkin herralle itselleen henkilökohtaisempi ryhmä ensimmäisten julkaisujensa äärellä. Tavoitimme miehen kevään korvalla puhelimitse Lontoosta. Mennään kuulemaan, mistä nyt tuulee.
Moi Pete ja tervetuloa Kaaoszinen haastatteluun.
Pete: Terve terve! Kiitos!
Mistä Time To Kill sai alkunsa ihan alun alkujaan, ja kuinka kauan olette yhtyeenä olleet olemassa?
Pete: Joo, mä en nyt muista ihan tarkkoja päivämääriä, mutta mä oon Stanin (Standen, kitaristi mm. yhtyeissä Demented Are Go, U.K. Subs) tuntenut jo vuosikausia. Aina silloin, kun me oltiin kännipäissään liikenteessä, hänelle tuli hirveä tarve kertoa, et meidän pitäisi istua alas ja alkaa kirjoittamaan yhdessä biisejä. Mä hieman epäilin, että mitä siitä tulee, koska meillä on niin erilaiset taustat. Stan on enemmän rockabilly- ja psychobilly-miehiä, ja mulla on enemmän rock- ja punk rock -tausta. Mutta ei siinä mitään, me alettiin kokeilemaan ja kirjoittamaan yhdessä biisejä. Me saatiin itse asiassa lyhyessä ajassa aika helvetin monia riffipätkiä ja biisejä aikaiseksi yhdessä.
Onko Time To kill enemmän sinun oma projektisi vai tasavertainen bändiyksikkö?
Mainos päättyy
Pete: Time To Kill on aika lailla mun ja Stanin yhteinen operaatio, mutta kyllä siihen kaikki mukana olleet rumpalitkin ovat saaneet aina tuoda ideoitaan ja luomisvoimaansa mukaan. Siitä se ei ole ollut kiinni, mutta kyllä me ollaan Stanin kanssa tässä se ”dynamic duo”.
Miten yhtyeenne sai alkunsa?
Pete: Me hengattiin Stanin kans samoissa pubeissa. Päädyttiin mun frendeille aina samoille jatkoille täällä Camden Townissa ja Holloway Roadilla. Siellä sitten saatiin idis ja alettiin puuhaamaan. Sitten meillä oli melkoinen homma löytää rumpali. Me molemmat oltiin oltu bändeissä hankalien rumpalien kanssa, ja nyt me päätettiin, että ei varmana mitään hankalaa tapausta oteta tähän proggikseen mukaan.
Mainos päättyy
Varmasti ihan viisas päätös…
Pete: Joo, kun me kerta trioyksikkö ollaan, niin siinä ei oikein pysty hirveenä luovimaan eikä mitään sosiaalisesti vaikeaa tapausta roikottamaan pitkään mukana. Sitten meni vähän aikaa, ennen kuin mä tajusin, että mullahan on kämppiksenä yks espanjalainen jannu, rumpali siis. Olin kai liian lähellä tilannetta siinä kohtaa. Mä luulin, että se on enempi hardcore-miehiä eli soittaa vaan pelkkää ”tikutusta”. Mä kuitenkin soitin sille joitakin noita meidän demoja, niin se innostui niistä kovasti. Sanoi, että ”näähän kuulostaa jumalauta hyvältä”. Siihen mä että ”niin, ja sähän soitat muuten rumpuja, eikös vaan” (naurua). Sit me treenattiin ne biisit ja mentiin äänittämään ne studioon. Saatiin kolmen biisin pohjat narulle.
Kun me oltiin sitten viimeistelemässä niitä äänityksiä Stanin luona, tää kaveri tulee sinne vierailulle ja sanoo, että hänen täytyy muuttaa takas Espanjaan. Niin meiltä lähti saatana vie rumpali bändistä heti se jälkeen, kun oltiin saatu rummut narulle. Sit meillä oli yks mimmi paukuttelemassa rumpuja, mut täytyy sanoa, että hänen soittonsa ei oikeesti vaan sopinut meidän tyyliin. Hän oli soittotyyliltään enemmän semmonen groovaileva, kun me taas tarvitaan teknisemmän soittajan remmiimme. Me tajuttiin se oikeastaan ensimmäisen yhdessä kanssaan soittamamme keikan jälkeen, että eiköhän tämä ollut tässä. Viimeisimpänä meillä on ollut tässä toi Edgar. Helvetin hyvä brasilialaisrumpali, jonka kanssa me ollaan nyt tekemässä EP:tä. Hän tosin ilmoitti jo ennen studioon menoa, että jän joutuu muuttamaan takaisin Brasiliaan.
Vuoden alussa me käytiin studiolla tekemässä neljä biisiä. Edgar joutuu jälkikäteen ottamaan uusiksi niiden kaikkien rumpuäänitykset. Sieltä rumpumikeistä vuoti liikaa taustamelua, ja ne täytyy siksi soittaa uusiksi. Edgar äänittää ne kaikki nyt keväällä uusiksi Brasseissa. Sitten hän lähettää raidat tänne meille Britteihin loppuja äänityksiä varten. Sen jälkeen me lähetetään taas kaikki äänittämämme raidat takaisin Brasseihin, missä yks kundi miksaa ja masteroi ne valmiiksi. Samalla periaatteella hoidamme kaikkien tulevan EP:mme neljän biisin tuotannon. Ainakin tää ”Infected”, joka ollaan ensimmäisenä saatu valmiiksi masteriksi, kuulostaa just eikä melkein siltä kuin sen pitää, ainakin mun omasta mielestä. Täytyy siis sanoo, et meillä on ollut ylipäätään ihan helvetin huono tuuri rumpaleiden kanssa.
Mainos päättyy
Mitenkäs Edgar pystyy Brasiliasta käsin hoitamaan Time To Killin rumpalin velvoitteensa, jos ajatellaan esimerkiksi keikkailua tulevaisuudessa?
Pete: Periaatteessa Edgar on edelleen meillä mukana, mutta koska meidän täytyisi päästä jossakin vaiheessa treenaamaan yhdessä keikkoja varten, tuo välimatka on kieltämättä melkoinen. Toisaalta, meillä on samalla myös varalla yksi skotlantilaislähtöinen, metallitaustainen, helvetin hyvä ja monipuolinen rumpali täällä Lontoossa. Tällä kaverilla on myös Suomi-yhteyksiä oman suomalaisen mimminsä kautta. Heillä on yhteinen skidikin. Tää jäbä osaa soittaa monia eri tyylejä ja soittaa nettivideolla tyylikkäästi esimerkiksi yhden Tuomari Nurmion biisinkin. Kysyimme häntä mukaan jo vuosi sitten keväällä, ja hän innostui siitä kovasti.
Sitten kuitenkin päälle iskivät kaikki covid-sulut ja rajoitukset. Brittien pahan covid-tilanteen aikana me ei olla nyt voitu tehdä Time To Killillä kokonaisena bändinä oikein yhtään mitään. Täällä ovat treeniksetkin olleet viimeisen vuoden kiinni. Tämä on valitettavasti tilanne, mutta hiljalleen pitäs ruveta rakoilemaan nää hommat (rajoitukset). Ne vähän lupailee, että keikkamestat vois aueta toukokuun puolesta välistä alkaen. Se on ainoo valopilkku tässä hommassa. Maaliskuun puolivälissa meillä tuli vuosi täyteen ’Vibrojen” (The Vibrators) viimeisestä keikasta. Euroopan-rundin loputtua koronasulut iskivät päälle kaksi päivää sen jälkeen, kun pääsimme takaisin kotiin Lontooseen.
Onneksi teillä kävi noin päin. Lienet kuullut, kuinka Terveille Käsille kävi, kun lähtivät samoihin aikoihin Brasilian-rundille? Paikalle päästyään ehtivät soittaa pari keikkaa, minkä jälkeen lockdownit iskivät päälle.
Pete: Joo, olen kuullut montakin vastaavaa tarinaa. Esimerkiksi The Exploitedin ukot uhosivat sosiaalisessa mediassa isoon ääneen, että vittu meitä ei mikään flunssa pysäytä. Tää tapahtui heidän Australian-kiertueensa alla. Lopputulema oli, että jätkät lensi täältä Uuteen-Seelantiin juuri ennen kuin koko kiertue peruttiin, ja nämä vielä jäivät sinne jumiin. Kannatti huudella! (Naurua)
Ovatko uuden EP:nne biisit vaatineet teiltä näinä huonosti treenejä mahdollistavina aikoina paljonkin treeniä ennen studioon menemistä, vai onko kyseessä ollut pitkältä ajalta valmiita biisejä, jotka ovat olleet teillä jo lähtökohtaisesti hyvin hallussa soitto- ja laulusuoritusten osalta?
Pete: Mehän siis äänitettiin bändinä nämä biisit studiossa jo kertaalleen ennen koronaa. Kun rumpujen äänityssoundien kehno laatu paljastui, käytimme vanhojen ottojen pohjia ikään kuin mallinnuksina varsinaisia äänityksiä varten. Biisit sinällään ovat myös jo usean vuoden takaa. Esimerkiksi ”Infected” on ihan ensimmäisiä tekemiämme biisejä ja se on ollut mukana ainakin seitsemän vuotta. Sen biisin teksti tehtiin melko yhdeltä istumalta. Kun mun frendi kuuli sen, hän sanoi, että sun täytyy julkaista tää nyt. Se oli niin ajankohtainen, jopa ajankohtaisempi vuosia valmistumisensa jälkeen.
Biisi syntyi sen seurauksena, että poliisiväkivaltaan liittyvät uutisstoorit niin mediassa kuin sosiaalisessa mediassa alkoivat lisääntyä lisääntymistään. Onhan sitä toki ollut aina. Se ei ole vain ollut niin tapetilla kuin nykyään. Poliisiväkivalta on mennyt vain pahempaan ja pahempaan suuntaan. Tommosista tarinoista syntyy biisejä aika helpostikin. Alun perin biisi alkoi rakentua kertosäkeen tekstin ympärille. Kirjoitushetkellä se oli vain biisin palanen. Lause, joka kuulosti toimivalta, mutta ei päivänpolttavalta. En edes muista, mistä sain kimmokkeen sen tekemiseen, mutta nyt kun biisiä kuuntelee nykyisen maailmanmenon ympäröimänä, voisi päätellä, että olisin kirjoittanut biisin kaksi viikkoa sitten.
Minkä tyyppistä materiaalia tulevan EP:nne muut biisit ovat ja olisiko niistä tulossa videoita pihalle lähiaikoina?
Pete: Sen mä tiedän, että seuraava julkaistava styge ei oo niin vihainen ’ärripurri’-biisi. Oikeestaan se on aika rauhallinen. Biisi kantaa nimeä ”Paradise”. Se koostuu parista erillisistä jutusta. Sen idiksen sain eräästä mukavasta tripistä Ausseissa. Yhden hyvän frendin kans napattiin LSD-lappu puoliks. Se oli ihan älyttömän hyvä tarinankertoja. Valvottiin se yö ja kuunneltiin toistemme tarinoita. Mä oon miettinyt sitä hetkeä myöhemmin, rundilla ympäri maailmaa. Tuijotettiin niitä jumalaisia maisemia. ”I found my paradise” – rivin ympärille se sitten rakentui.
Sitten mukana on myös biisi nimeltä ”Outnumbered”. Mä kirjoitin sen muutama vuosi takaperin helvetin vaikealla rundilla. Mulla oli The Vibratorsin silloisen kitaristin kans sukset ristissä neljä vuotta. Jossain päin jenkkilää ollessamme se sitten eskaloitui. Mä koin sen niin, et siinä oli kahden miehen liitto yhtä vastaan, ja mä olin se syrjään vetäytyvä ”outnumbered”. Se rundi oli mulle yhtä helvettiä. Se jätkä onnistu saamaan mut niin punaselle, että jossain kohtaa se meni ihan painimatseiksi ja vastaavaksi asti. Yhtenä päivänä mä sitten sanoin, et mulle riittää tää paska ja hommasin itelleni hotellihuoneen, että saan olla rauhassa. Siinä mä kypsänä sitten itsekseni sulattelin sitä tilannetta. Siitä se biisi sitten syntyi. Kun sä kuulet sen, niin sä kyllä ymmärrät, mistä se kertoo.
Mutta hieno homma, että olet saanut kanavoitua tollaiset paskat kokemukset omaehtoisen musiikkiterapian tavoin biisiksi. Sehän se paras kiitos kaikesta siitä kärsimyksestä on. Eikö vain?
Pete: Kyllä! Time To Kill on mulle bändi, jonka kanssa mä voin hyödyntää sellaiset biisit, jotka ei sovellu ”Vibrojen” käyttöön. Time To Kill on bändi, johon mä voin kanavoida kaikki paskat mielestäni.
Miten olette ajatelleet EP:nne julkaisun tapahtuvan?
Pete: Nyt kun eka sinkkubiisi on pihalla, meillä on nyt ”Paradisen” rumpupohjien äänitykset työn alla. Me valmistellaan poikkeuksellisesti tämä kokonaisuus biisi kerrallaan ja julkaistaan näin alustavasti ainoastaan digitaalisena Bandcampissä. Bandcamp on lisäksi lanseeraamassa myös vinyyliprässäyspalvelua, ja olisi siistiä, jos saisimme painatettua tämän EP:n myöhemmässä vaiheessa myös 7″ tai 12″ vinyylinä. Katsotaan nyt, kuinka se menee.
Entä onko Time To Kill mahdollisesti tulevaisuudessa ajatuksena pitkäsoittolevyn teko tai laajempi rundaaminen tai keikkailu sitten, kun rajoitukset ja olosuhteet antavat sille myötä, esimerkiksi Suomessa?
Pete: Kyllähän me tehdään mitä vain, kunhan vaan tässä päästään taas oikeasti tahkoamaan.
Entä millä tavalla brexit vaikuttaa kaltaistenne brittibändien Euroopan-kiertuesuunnitelmiin?
Pete: Kyllähän se vaikuttaa. Tällä hetkellä sille asialle ei ole oikeastaan tehty vielä mitään (poliittisia säädöksiä tai päätöksiä). Tässä vaiheessa Euroopan-rundaamiseen en näe mitään mahdollisuutta. Ja siis sehän ei vaikuta mun menemisiin, koska mä oon liikenteessä Suomen passilla. Mä voin tehdä yhtä lailla keikkaa niin (manner-)Euroopassa kuin täällä Briteissä, mutta sitten näille brittipassilla matkustaville muusikoille se on eri juttu. Eli edessä on aivan järjetön paperisota, jos meinaat tehdä usean maan rundin. Se menee hyvin helposti siihen, että se tulee itsessään jo niin järjettömän kalliiksi hakea kaikki luvat ja vakuutukset, että monellakaan bändillä ei ole enää mitään hyötyä lähteä edes tekemään koko rundia. Mikäli asiaa ei korjata, voi olla, että kiertueet jäävät kokonaan tekemättä. Esimerkiksi meille ”Vibroille”, jotka teemme yleensä vain sellaisia parin viikon rundeja Euroopassa, vanha manner on rahallisesti keikoistamme parhaiten maksava alue. Ja se on helvetin iso osa koko vuoden kokonaistuloja meidänkin kohdalla. Ja jos ne jää yhtäkkiä pois, ei täälläkään (Britteinsaarilla) riitä enää keikkamestat. Kun otetaan vielä huomioon se, että täällä on menny paljon klubeja nurin tän pandemian aikana, kun valtiolta ei ole tullut mitään tukia. Eli tässä rupee hiljalleen duuni loppumaan.
Tässä nyt pelottaa se, että mikä se tilanne on, kun päästään seuraavan kerran tekemään kiertueita tai soittamaan Eurooppaan festareille. Mä luulen, että tässä pitää luoda sellainen yhteinen koko EU:n alueen kattava työlupa, jonka myötä voisimme kiertää Euroopassa. Tällä hetkellä se kuitenkin on niin, että sä joudut hakemaan jokaiseen maahan erikseen työluvat, ja se maksaa. Me tehtiin viime rundilla keikkoja kuuden maan alueella. Helposti voi ajatella, että tulevaisuudessa itsessään työlupien saaminen noihin maihin maksaa kerralla sen 600 £. Vähintään 400 £ pelkkiin työlupiin, ja se on iso osa koko keikkasaataviamme. Eikä me voida ruveta pyytämään meidän keikkajärjestäjiltä about tonnia lisää keikkaliksaa per keikka sen perusteella, että meillä on yhtäkkiä enemmän kuluja. Ei kukaan maksa sitä, koska sitten ne joutuisivat nostamaan lipun hintaa kohtuuttomasti, eikä jengi enää tulis meidän keikoille.
Ymmärrän, ja tuo on kyllä tosi kinkkinen tilanne monessa suhteessa, ja pahimmillaanhan ratkaisemattomana tuo epäkohta tyrehdyttäisi keskitason ja sitä pienemmän budjetin brittibändien rundaamisen ja toimimisen Euroopassa hyvin tehokkaasti UG-hommat mukaan lukien. Megaluokan bändeillä se tuskin rahasta tulee edelleenkään olemaan kiinni.
Pete: Kyllä, ja se on uskomatonta, mitä mä luin tossa vastikään, että jos joku jenkkibändi tulee Eurooppaan kiertueelle, niin ei ne tarvii siihen työlupaa. Minkä takia me (brittibändit) sitten muka tarvittaisi sellaiset päästäksemme keikkailemaan EU:n alueella? Miksi pitää mennä takaisin kivikaudelle, saatana?! Ja jos joku bändi Brittien ulkopuolelta haluaa tulla keikkailemaan tänne (Britteihin), heidän on voitava osoittaa viranomaisille, että heillä on vähintään 1000 £ varallisuutta tilillään. Siis sulla täytyy olla rahaa tonni, että voit päästä tänne töihin! Onks hullumpaa olemassa, saatana? Tää on niin päätön soppa, että ei mitään rajaa!
Kyllä. Aika monet vastikään haastattelemani brittimuusikot eivät oikein ole osanneet arvioida, mitä tuo brexit käytännön tasolla tuo tullessaan esiintyvien artistien rintamalle.
Pete: Joo, ja moni varmasti odottaa, että kuka uskaltaa lähteä ensimmäisenä bändinä brexitin jälkeiselle Euroopan-rundille kattomaan, mitä kaikkea se pitääkään lopunviimein sisällään. Mutta kuka edes haluaa lähteä sitä yrittämään? Ei nimittäin tarvitse kuin lukea artikkeli liittyen brexitin aiheuttamiin ongelmiin. Puolessa välissä artikkelin lukemisen nousee jo savu korvista ja mietit vaan, että mitä helvettiä! Ja mitä bändien merchandise-myyntiin tulee, meidän pitää esimerkiksi maksaa myyntiin menevistä T-paidoista vero, ennen kuin me viedään ne maasta pois!
Olet asunut siellä Briteissä jo kohta 20 vuotta. Miltä sinusta itsestäsi tällä hetkellä tuntuu, onko sillä meiningillä siellä tulevaisuutta? Sex Pistolsia siteeratakseni, ”is there any future in England’s dreaming”?
Pete: Toi on muuten helvetin hyvä kysymys. Eipä tässä paljoo viime vuoden maaliskuun jälkeen ole muu päässä pyörinytkään. Se kun alkoi oikeasti näyttää siltä, että ei tästä nyt helvetti vie tule yhtään mitään. Onko meillä ylipäätään bändiä olemassa enää siinä vaiheessa, kun tulee aika lähteä rundille. Sitten, mitä se rundaaminen tulee käytännössä olemaan? Istuuko siellä saatana harvalukuinen yleisö turvaväleillä pöydissä? Ei saa tanssii, ei saa hyppii, ei saa pomppii… Ei saa ees saatana hymyillä, ollaan maskit naamalla. Eihän siinä oo mitään järkeä…
Ei siinä auta muu kuin laittaa rokotetta kehiin. Onneks täällä on sen verran nuo rokotehommat menneet eteenpäin, että täällä on reilusti yli kolmasosa väestöstä rokotettu, mikä on helvetin hyvä määrä verrattuna muuhun Eurooppaan.
Ilmeisesti kuitenkin tarkoituksenne Time To Kill -yhtyeen tiimoilta on aloittaa keikkojen teko hiljaksiin siellä Briteissä, vai kuinka?
Pete: Näin juuri. Varsinkin Time To Killin suhteen mulla on hirvee polte päästä keikoille, koska tää on itsellenikin freesi ja lähtökohtaisesti se oma juttu. Tai siis kyllähän ”Vibratkin” tuntuu jo näiden vuosien jälkeen omalta jutulta. Tämä on kuitenkin siinä mielessä lähempänä omaa sydäntä, että se on kuin veis omaa lasta muiden näytille.
Entä oletteko te harkinneet striimatun livekeikan soittamista?
Pete: En mä tiedä oikein. Siinä pitäis ehkä olla jo enemmän (soitto)pohjaa. Se voi olla näin uudelle bändille kuin mitä me ollaan vähän hankala kuvio. Tai miks ei. Toisaalta mä melkein mieluummin striimaisin meiltä kunnon live-keikan, joka soitetaan kunnon olosuhteissa, yleisön edessä, olipa sitä yleisöä sitten enemmän tai vähemmän. Mulle tommonen tyhjälle salille soittaminen on helvetin tylsää.
Entäpä treenikseltä keikan striimaaminen? Esimerkiksi Cro-Magshan aloitti valtaisan stream-keikkojen buumin treenikseltä suorana netissä lähettämällään livekeikalla vuosi sitten maaliskuussa.
Pete: Joo, totta kai, treenikseltähän se onnistus. Mä kattelin tossa vastikään toisen lontoolaisbändin, Inner Terrestrialsin, striimatun livekeikan, kun ne oli tossa joku viikonloppu treenikämpällä vääntämässä. Mutta se on mitä se on, että onko siitä enemmän hyötyä kuin haluaa, jää nähtäväksi.
Tässä meillä on tullut jo hyvä määrä ytimekästä tavaraa. Millaisia terveisiä sinä haluaisit lähettää Time To Killisä kiinnostuneille, The Vibrstorsin faneille ja Kaaoszinen lukijoille ja sanoa haastattelun viimeisiksi sanoiksi?
Pete: Time To Kill on vihaista, vittuuntunutta suoran linjan metallivivahteista punk rockia. Jos tykkää sellasesta meiningistä, niin kannattaa käydä kuuntelemassa.
Kiitos paljon, Pete, haastattelusta. Teidän bänditouhut on erittäin asialleen omistautunutta meininkiä. Pidä lippu korkealla jatkossakin. Toivottavasti näemme sekä Time To Killin että The Vibratorsin Suomessa livenä mahdollisimman pian!
Pete: Ei mitään kuule. Perkeleen hienoa! Palataan. Kiitoksia paljon!