Pois valoista – Klassikkoarviossa The Policen ”Synchronicity”

The Police julkaisi viidennen ja viimeisen studioalbuminsa ”Synchronicity” 40 vuotta sitten 17. kesäkuuta 1983. Levy äänitettiin AIR- studioilla Karibialla ja Le Studiossa Kanadassa. Tuotannosta vastasi bändi ja Hugh Padgham. Albumilta lohkaistiin kaikkiaan viisi singleä.

Tahti on alusta asti kiivas, kun levyn nimibiisi ”Synchronicity I” käynnistyy. Syntikka ja rummut kilkkaavat hurmoksellisesti, Stingin laulu on tuplattu ja kappale kulkee raketin lailla. Osat sulautetaan ovelasti toisiinsa, eikä niiden rajoja varsinaisesti huomaa. Myös osien vaihdokset noudattavat biisin hektistä kaavaa. Lyömäsoittimia mallintavat koskettimet jauhavat taustalla keskeytyksettä. Väliosa vieraannuttaa kokonaisuudesta, kunnes Sting hokee biisin nimeä pois feidautumiseen saakka. Tästä on hyvä aloittaa upea albumi…

”Synchronicity II” vingutetaan kitaran feedbackillä matkaan. Basso mättää peruskuviota ja bassomies hoilaa. Hakkaava rytmi ja nerokas sanoitus kiskaisevat kuulijan mukaan ainutlaatuiselle matkalle. Nyt on kyse yhdestä kaikkien aikojen biisistä. A-osan progeilevaa kitarakuviota seuraa lyhyt, mutta oleellinen väliosa. Kertosäe herättää kysymyksen, vaikkei se äidinkielenopettajan mukaan koskaan nukukaan. Kappale huokuu simppeliyden harhaa, mutta tarkoin kuunnellessa huomaa tasoja tasojen päällä. Harvoin on 5 minuuttia tuntunut näin lyhyeltä. Tälläkin kertaa feidi päättää tutkielman esikaupunkihelvetistä.

”King of Painin” käynnistää nokkela yksinäinen pianokuvio. Perkussiokilahdukset täydentävät odottavan äänimaiseman. Sting kysyy laululla lupaa ja liittyy pystybassolla arsenaaliin. Etuisku herättää torkkuvan kuulijan. Tunnelma on surumielinen ja kitara nakuttava. Ilmassa on optimistista pelkoa. Osia kerrataan perinteisellä kaavalla, mutta taustalla tapahtuu koko ajan jotain uutta. Seuraava herätys tulee C-osan muodossa ja kitarasoolo huojahtaa sisään. Rummut ja kitara asuttavat muutoin tyhjää taloa, kunnes laulu ajaa nekin pois. Musiikki kasvaa jättimäisiin mittoihin ja kertosäe saa ansaitsemansa toiston. ”King of Pain” on väkevä todistus bändin näkemyksen huikeudesta.

Suuria piirtoja ei tarvita luodakseen mystisen tunnelman. Tämän todistaa ”Tea in the Sahara”. Basso johtaa edestä, kitara ja perkussiot maustavat muhennosta. Sting laulaa niin, että siihen ja tarinaan uskoo. Kertosäkeessä Copeland lyö neloseksi naamioitua perinteistä rytmipohjaa. Sitä se ei kuitenkaan ole. Saksofoni lisää kaukaisuudessa mystiikkaa. Vaikka The Police tunnetaankin rohkeasta kaiun käytöstä, niin tässä kappaleessa touhu on suorastaan hengenvaarallista. Mutta siitä huolimatta just eikä melkein. Viime töikseen Sting moduloi bassokuvion ja sillä pienellä eleellä jättää kuulijalle hämmentyneen, mutta silti täyttyneen tunteen. Nerous on läsnä.

The Policen levytysura jäi harmillisen lyhyeksi, mutta populaarimusiikkia uudistava vaikutus ja rooli suunnannäyttäjänä ovat vertaansa vailla. Sting jatkoi tahollaan lällyttelevää hittitehtailua ja muut veijarit omiaan. Copeland vaikutti esimerkiksi Animal Logic– yhtyeessä. Erityisesti bändin ensimmäinen albumi kestää edelleen mainiosti kuuntelua. ”Synchronicity” on loistava joutsenlaulu The Policelle. Levy on täynnä hittejä, mutta vastapainoksi myös silkkaa outoilua. Ja ennen kaikkea unohtumattomia biisejä yhdeltä kaikkien aikojen rock-orkestereista.

Kappalelistaus:

1. Synchronicity I
2. Walking in Your Footsteps
3. O My God
4. Mother
5. Miss Gradenko
6. Synchronicity II
7. Every Breath You Take
8. King of Pain
9. Wrapped Around Your Finger
10. Tea in the Sahara
11. Murder by Numbers (CD- ja kasettiversioilla)