Poisonblack

PoisonblackOululainen rouheaa rockia soittava Poisonblack julkaisi uuden albumin ”Lyijy” syyskuussa ja on sen myötä tehnyt paluun keikkalavoille. Kaaoszine kävi tapaamassa yhtyeen vokalistina toimivaa Ville Laihialaa Club Teatrian takahuoneessa ennen yhtyeen illan keikkaa ja kyseli mieheltä hieman yhtyeen tuoreimpia kuulumisia sekä mietteitä uuteen albumiin liittyen. Lue lisää nähdäksesi haastattelu kokonaisuudessaan. 

Aloitetaan peruskysymyksellä, eli miten syksy 2013 on lähtenyt käyntiin?

Ville: Hyvää kuuluu. Väsyttää vähän, mutta pikku hiljaa alkaa kone lähteä käyntiin. Tämä on nyt kolmas keikka tälle kiertueelle ja me kun ollaan jo vanhempia ukkoja, niin kestää hetki päästä kunnolla vauhtiin.

Tällä levyllä jokainen bändin jäsen sai tehdä sovituksia kappaleisiin ja jätti sitä kautta oman kädenjälkensä levylle. Oliko systeemi toimiva ja voisitteko käyttää sitä myös jatkossa?

Ville: Joo ehdottomasti. Mä olen aina ollut semmoinen kusipää musiikin suhteen, että oon pitänyt langat tiukasti omissa käsissäni ja myöhemmin on huomannut, että se on helvetin stressaavaa. Nyt kun sai keskittyä pelkästään omiin osuuksiin ja luotti muiden jätkien soittoon, niin pakka pysyi paremmin kasassa. Ainahan mä olen toisten soittotaitoon toki luottanut, mutta omaa musiikkia kun tekee, niin se on vähän kuin oma lapsi josta on vaikea päästää irti. On tämä homma kuitenkin loppupelissä sellaista että yhdessä tätä tehdään.

Uusimman levynne nimi ja levyn viimeisen kappaleen nimi ovat suomenkielisiä. Saadaanko jossain vaiheessa kuulla täysin suomenkielistä Poisonblackia, vai onko tämä tarkoitus pitää vain pienenä eksotiikkana?

Ville: Albumin nimi ”Lyijy” tulee Poisonblackin lyhenteestä Pb joka on lyijyn kemiallinen merkki ja se toimi tällä kertaa paremmin suomenkielisenä. Biisin nimi ”Elämän kevät” tulee suomalaisesta sanonnasta ja kun sen ensin englanniksi lapulla näki, niin ei se näyttänyt yhtä hyvältä ja tuntui, ettei haluttu viesti oikein välittynyt. Olen mä pari biisiä kirjoittanut ja säveltänyt suomeksi, mutta jos jotain Juice Leskistä kuuntelee, niin kyllä jotkut osaa tehdä sen paljon paremmin. Lähinnä omaksi iloksi kissalle kotona laulelen niitä omia tuotoksia.

Albumin kannessa on luoteja viskilasissa. Mistä saitte idean tällaiseen kanteen?

Poisonblack LyijyVille: Biisien lyriikoissa sivutaan paljon ihmisten turhamaisuutta ja minä-keskeisyyttä, ja sitä kautta lähdin miettimään millainen kansi voisi olla. Idea lähti sitten siitä, että ihminen on vittumainen eläin. Se on ehkä vähän kaukaa haettu metafora, mutta niin kuin mä olen sanonut, niin planeetalla on lyijypallo jalassa ja se on ihminen.

Kuunnellessa Poisonblackin varhaista tuotantoa, niin musiikki kuulostaa aika erilaiselta verrattuna nykyiseen. Mitä ajattelet kun katsot uraanne taaksepäin?

Ville: Tapa tehdä musiikkia on ollut aina sama. Sen musiikin pitää aina tuntua joltain, eikä sitä voi keksimällä keksiä. Sitä mä en myöskään ole ikinä ymmärtänyt, että jos bändi rakentaa itselleen tietynlaisen imagon, niin niiden aitojen läpi ei pysty missään vaiheessa menemään. Mun mielestä se on helvetin tylsää. Se on tosin ymmärrettävää, että bändin fanit ajattelee että sen bändin pitää kuulostaa aina samalta, mutta mulle ihmisten mielipiteellä ei ole mitään väliä silloin kun mä musiikkia teen. Meidän tyyli on kyllä muuttunut, mutta se oli sitä aikaa ja nyt orkesteri kuulostaa tältä. Jokainen levy on kuitenkin itselle rakas, koska siinä on aina ollut se yritys tehdä musiikkia joka itsestä tuntuu joltain.

Teillä on jo ensimmäiset keikat takana. Millaisia odotuksia teillä on ollut ja ovatko ne täyttyneet?

Ville: Keikoilla näkee sen että onko ihmiset tykänneet uudesta levystä, ja kyllähän se kertoo jotain jos yleisössä on kaksi tai kaksikymmentä ihmistä. Eniten mä odotan soittamista ja sitä että se on hauskaa ja siitä nauttii. Tietenkin välillä tulee keikkoja jotka menee niin sanotusti autopilotilla, eikä oikein jaksa innostua, mutta kyllä nämä pari ensimmäistä keikkaa on ollut sellaisia että soittaminen on mukavaa. Yleisökin on näyttänyt viihtyvän.

Nyt kun keikka on rakkaassa kotikaupungissa Oulussa, niin onko täällä erilaista soittaa kuin muualla?

Ville: Se ehkä jännittää vähän enemmän kun täällä kuitenkin tuntee ihmisiä ja siellä on esimerkiksi entisiä työkavereita katsomassa. On siinä vähän ekstralatausta, mutta ei se muuten ole sen kummempaa.

Marraskuussa lähdette Brasiliaan Sao Paoloon. Etelä-Amerikassa on tunnetusti erilainen fanikulttuuri. Miltä tuntuu lähteä sinne asti?

Ville: Siellä keikat on yleensä ollut tosi hauskoja. Porukka on tosi fanaattista ja siellä kyllä näytetään jos tykätään, tai ei tykätä. Hyvä ettei syliin olla tultu. Siellähän se kulttuuri on sellaista, että esimerkiksi kosketellaan eikä se tarkoita mitään, mutta on se tällaiselle pohjoisen pojalle ollut shokki kun ei ole sitä puolen metrin väliä muihin ihmisiin. Kyllä siihenkin on nyt tottunut ja helvetin mukavaa siellä on. Hyvän ystävän kautta saatiin keikka sinne ja toivottavasti saadaan pari päivää lomaillakin.

Onko maailma nyt valloitettu vai onko vielä jokin paikka mihin pitäisi päästä?

Ville: Tuo on kyllä hyvä kysymys. Tässä alkaa kuitenkin perheellisiä jo olla orkesterissa ja jos kolmeksi kuukaudeksi pitäisi kiertämään lähteä, niin olisi mietinnän paikka. Ei tuota hirveästi ole tullut ajateltua kun tavoitteet on ollut aina musiikillisia. Tuskin sitä maailmaa on valloitettu ja tuskin tullaan valloittamaan. Meidänkin kokoisen orkesterin on hirvittävän vaikea lähteä mihinkään, kun levyt eivät myy esimerkiksi netin takia, eikä ole sellaista tuloa mistä voisi rakentaa pesämunaa. Kiertueetkin maksavat, eikä sinne millään polkupyörillä lähdetä, niin onhan se tympeä homma. Siksi mä olenkin aina sanonut, että jos tykkäätte bändistä, niin ostakaa levyjä ja menkää keikoille; vaikka siitä ei paljoa orkesterille mene niin meneepähän jotain kuitenkin.

Onko sinulla jotain raiderilistan suosikkia mikä pitää aina löytyä backstagelta?

Ville: Ei mitään varsinaista suosikkia ole. Ne on aina nuo vakiot eli alkoholia, vettä, limpparia ja mehua täytyy olla. Ruokaa täytyy myös totta kai olla, varsinkin jos on tien päällä päivän ja sen jälkeen kasailee lavajutut pystyyn, niin kyllä siinä nälkä tulee. Ei kuitenkaan mitään tryffeleitä tarvitse olla.

Kiitoksia ajastasi ja onnea tulevalle kiertueelle! Haluatko vielä lopuksi sanoa terveisiä Kaaoszinen lukijoille?

Ville: Tuossa aiemmin se taisi tulla, eli tukekaa pienempiäkin orkestereita. Käykää hommaamassa meidän levy ja kuunnelkaa, ja jos tykkäätte, niin tulkaa keikoille. Yritetään olla häpäisemättä itseämme.

Teksti: Susanna Koljonen

Kommentoi julkaisua