”Pöllö näkee korvillaan” – Arvostelussa Rivers of Nihilin ”Where Owls Know My Name”


Yhdysvaltojen Pennsylvaniasta kotoisin oleva tekninen death metal -bändi Rivers of Nihil julkaisi kolmannen albuminsa ”Where Owls Know My Name” 16. maaliskuuta 2018. Löysin yhtyeen alle viikko sitten. Internetissä seilailtuani kohdalleni osui kuvakollaasi tänä vuonna julkaistuista metallialbumeista, lähinnä niistä äärimmäisimmistä. Silmäni osuivat sammaleen vihreään kanteen, joka houkutteli kuuntelemaan koko albumin siltä istumalta, ja loppu onkin historiaa.

Levyn ensiminuuteilla osaan jo päätellä, että kyseessä on matka, jonka kulkua en voi ennakoida ollenkaan. Kitaravallit kasvavat kasvamistaan ja sitten ollaankin jo menossa ”The Silent Life” -kappaleen tahtiin lujaa, kun rummut iskevät päähän kuin halko. Keskiosassa huomaan taas yllättyväni, sillä kuulen saksofoneja. Kyllä, saksofoneja. Keskiosa keventää kyytiä ja antaa hengähtää hieman, kunnes taas ollaan ns. vehje huurussa kaahaamassa death metallin maailmassa.

”Subtle Change (Including the Forest of Transition and Dissatisfaction)” -kappaleessa ajelehditaankin monen tyylilajin montussa, ja alkupuolen herkutteleva kitarasoolo sammuttaa pahimman makeannälän. Ja sitten taas saksofonia! Nyt hengitellään urakalla, kunnes taas annetaan kielisoitinten soittaa miljoona nuottia, joista jokainen on tärkeä. Paras kitarasoolo koko levyllä, paras kitarasoolo ikinä?

Sitten päästäänkin jännän äärelle. Ensimmäisellä kuuntelukerralla olin aivan järkyttynyt, sillä ”Terrestria III: Wither” -kappale muistuttaa lähinnä huonoa psykedeelitrippiä tai lähinnä sitä, millaiseksi itse sen kuvittelisin. Don’t do drugs, kids. Ja tätä kappaletta taianomaisesti seuraavan ”Hollown” aikana himmaillaan sopivasti, lauletaan kauniisti kertosäkeessä ja blast beat soi juuri sen verran kuin on tarvis. Ja lyödään taas niin suussa sulavia sooloja, että ei näistä osaa enää päättää mikä on paras. Ehkä ei tarvitsekaan.

Levyn modernipläjäyksen läväyttää lautaselle ”Death is Real” -kappale, joka tarjoilee rytmikästä djenttailua, kuin Tesseract konsanaan. Mukavaa vaihtelua, levy hengittää uutta ilmaa jokaisen biisin kohdalla. Niin myös nimikkokappaleen kohdalla, joka onkin alusta päätellen kuin balladi. Sitä linjaa jatketaankin, ja kuten jo osasin arvata: seksikästä saksofonin turauttelua taas niin, että kehoa kihelmöi. Kappale etenee kohti loppuaan hiljaa häipyen rauhallisesti, ja ehdin jo pelätä, että siinäkö se oli?

Ei ole. Nyt päästään siihen loppukliimaksiin. ”Capricorn / Agoratopia” -kappale alkaa samoilla sanoilla, kuin albumin ensimmäinen kappale ”Cancer / Moonspeak”. Alku on nytkyttelevää ja jollain tavalla tuudittavaa tunnelmointia, kunnes volyymiä nostetaan ja rääkyminen alkaa taas, jatkuen seuraavaan säkeistöön.

Kaikki tällä levyllä on täydellistä. Kansitaide osoittaa hyvin albumin mielenmaisemaa, ja soitinten täydellinen produktio lennättää kuulijan pöllöjen lailla kotiin. Tekisi mieli kiroilla.

En voi kiittää itseäni tarpeeksi siitä, että kerrankin suostuttelin itseni tutustumaan death metal -bändiin. Olen siirtynyt metallista muihin musiikkityyleihin, enkä ole juurikaan enää etsinyt uusia bändejä metallista. Mutta näköjään kannattaisi, sillä tämä kuulostaa aivan täydelliseltä albumilta, ja voisin jo nyt omahyväisesti sanoa, että tämä on vuoden paras metallialbumi.

10/10

Kappalelista:
1. Cancer / Moonspeak
2. The Silent Life
3. A Home
4. Old Nothing
5. Subtle Change (Including the Forest of Transition and Dissatisfaction)
6. Terrestria III: Wither
7. Hollow
8. Death is Real
9. Where Owls Know My Name
10. Capricorn / Agoratopia

Kirjoittanut: Otto Vainionpää

Kommentit