Poloista ja suloista – arvostelussa Katujen Äänten ”Kaiken jälkeen”

Vantaan uuden aallon punk-nelikko Katujen Äänet on saanut valmiiksi normaalia äänitysprosessia reilusti pidempään vieneen albuminsa ”Kaiken jälkeen”. Oikeammin yhtye on toiselle kokopitkälleen hartaasti ja hiljalleen kypsytellyt ja äänitellyt biisejä vuodesta 2017 asti Lauri Elorannan (muun muassa Damn Seagulls, Pää Kii) hoteissa Malminkartanon jätemäen kupeessa. Osa biiseistä on päätynyt jo aiemmin singlelohkaisuiksi asti. Laadultaan kappaleet ovat keskivertoa pop-punkia juurevampaa, laadukkaampaa ja menevämpää.

Tarttuvimmissa biiseissä ”Joen toisella puolella”, ”Mitä jäljelle jää”, ”Yksin ja hiljaa” ja ”Nuori, viaton ja sekaisin kaikesta” tahtijalka vipattaa mukana helposti, vaikkakin tekstien tahaton naivistisuus ja banaalius pistää välillä irvistelemään kovastikin. Nuoren, kolhitun rakkauden, ulkopuolisuuden, masennuksen ja etenkin menettämisen raastavuuden tematiikka tuntuu olevan yhtyeen biiseissä edelleen vahvasti läsnä, mikä on varsin tyypillinen aihealue kyseisen genren bändeillä.

Yhtyeen soitto on kautta linjan hyvin rullaavaa, ja biiseissä on mielenkiintoa ylläpitäviä sävellyksellisiä yksityiskohtia vaikka muille jakaa. Laulaja-kitaristi Matias Kuuselan poloisen apaattinen lauluääni joko miellyttää kuulijaa tai sitten ei. Allekirjoittaneelle kyseinen ominaisuus osana Katujen Äänten musiikkia menettelee rimaa hipoen. Lopunviimein allekirjoittanut kaipaisi vokaalisuorituksiin kauttaaltaan enemmän keuhkoa ja presenssiä vaikka taustalaulujen muodossa, jos ei muuten.

Kuitenkin hieman hitaammin aukeava Hüsker Dü -assosiaatiota mieleen tuova ”Matkalla taas” ja loppuratkaisu, toissavuonna edesmenneen Teksti-TV 666 – ja Kynnet-kitaristin Jarkko Laakkosen muistolle omistettu pysäyttävä ”Pitkät jäähyväiset” osoittavat yhtyeen kykenevän myös hyytävämpien tulkintojen tekoon.

”Kaiken jälkeen” on tuoreena kokonaisuutena onnistunut melankolisen suomenkielisen rockin levy, jolta laittaa mielellään useammankin biisin pyörimään uudelleen. Tosin hieman jäi mietityttämään, miten kauan näinkin instantisti tarttuvat, polostelun ja kurjan olon alleviivaamisen rajalla keikkuvat biisit jaksavat innostaa ja kestää kuunteluja.