Popeda

Popeda lopettaa uransa – viimeinen konsertti syyskuussa 2023 Tampereen Ratinan Stadionilla

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 8.11.2022

Suomen legendaarisimpiin kuuluva rockyhtye Popeda aikoo lopettaa pitkän uransa. Bändin pitkään kestänyt taival huipentuu syksyllä 2023 yhtyeen kotikaupunkiin Tampereelle.

Bändin uran huipentava konsertti järjestetään Tampereen Ratinan stadionilla Ratinasta poikki -konsertin merkeissä lauantaina 2.9.2023. Lipunmyynti yhtyeen päätöskonserttiin alkaa Lippupisteessä perjantaina 11.11.

”Kyllä, pitää paikkansa, että Popeda kaartaa Suomen pisimmän ratakierroksen jälkeen ulos syksyllä 2023. Sitä ennen aiomme kuitenkin niin sanotusti räjäyttää pankin festarikesän päätteeksi Ratinan stadionilla. Se on siis Ratinasta poikki – viimeinen pläjäys!”, yhtyeen keulakuva ja solisti Pate Mustajärvi kiteyttää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Popeda on yksi Suomen pitkäikäisimmistä aktiivisesti keikkailevista rock-yhtyeistä. Se on julkaissut 20 albumia, kolme livelevyä ja yhden kokoelma-boxin sekä vastaanottanut 19 jalometallilevyä. Yhtyeen levyjä on myyty liki 800 000 kappaletta. Kokoonpano on vastaanottanut Suomi-palkinnon (2014), Eläköön SuomiRock -elämäntyöpalkinnon (2017) ja Erikois-Emman (2018). Lisäksi Pate Mustajärvi on palkittu Iskelmä-Finlandialla (2015). Popedasta on julkaistu kaksi kirjaa, Pate Mustajärven urasta ja elämästä yhteensä kolme kirjaa.

”Kun asioita tekee tarpeeksi kauan, ne muuttuvat väkisinkin jossain vaiheessa rutiiniksi. Myös nämä rokkibändihommat. Silloin ei kykene enää samaan kuin bändin alkuaikoina. Mulla on kuitenkin kohta 67 vuotta ikämittarissa ja siitä 45 vuotta olen ollut tien päällä. Koko sinä aikana Popeda on pitänyt ainoastaan yhden 1,5 vuoden mittaisen tauon. On aika miettiä, mitä haluaa tehdä isona”, Mustajärvi jatkaa.

Ratinan stadionilla on ainutlaatuinen mahdollisuus kokea vielä aito ja ehta Popeda-meno sekä kuulla livenä klassikoiksi muodostuneet rock-hitit kuten Kuuma kesä, Kersantti Karoliina, Matkalla Alabamaan, Sukset, Punaista ja makeaa, Kellot lyö, Repe ja Lissu, Elän itselleni, Lihaa ja perunaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lipunmyynti konserttiin alkaa perjantaina 11.11. klo 9.00. Myynnissä on eri lippuvaihtoehtoja kentälle ja katsomoon. Lavan eteen on rajattu Rasvamonttu-alue, josta on erinomainen näkymä lavalle. Alueella palvelevat erilliset anniskelupisteet. VIP-alue Pitkänniemen seisake sijaitsee Ratinanniemessä stadionin vieressä. VIP pitää sisällään VIP-palvelut, omat anniskelupisteet, menu tarjolla, wc-tilat ja ohjelmaa.Anniskelualueet sijaitsevat A, B, C2 ja C3 katsomoiden takana, kentällä ja VIP-alueella.

Liput: alkaen 79,90e / kpl, perheliput (2 aikuista + 2 alle 16v. lasta) 299,90e, VIP-liput alkaen 199,90e / kpl

Lipunmyynti: Lippu.fi

Ikäraja: S, anniskelukatsomot ja vipit K-18.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat