Popedan ja Juice Leskisen bändistä tuttu Jani Kemppinen julkaisi esikoisensa

Kirjoittanut Niko Kuusela - 21.12.2021

Muusikko Jani Kemppinen julkaisi pitkään odotetun soololevyn perjantaina 10. joulukuuta. Levy, joka on nimeltään ”Keväämmällä”, on Kemppisen esikoinen. Iskelmällisen rockin ja progen rajapinnalla kulkeva albumi muistuttaa paikoin vahvasti Kemppisen entisen yhteistyökumppanin Juice Leskisen tuotantoa.

Pitkään haudutetun albumin ensimmäiset kappaleet on kirjoitettu jo vuonna 1997, ja vuosien saatossa kokonaisuus on hiljalleen kypsynyt valmiiksi. Aiemmin erityisesti kosketinsoittajana tunnetuksi tullut Kemppinen pääsee soololevyllään näyttämään musiikillisten kykyjensä laajan kirjon: koko albumi sävellyksiä, sanoituksia, soittoa ja kansitaidetta myöten on Kemppisen omaa käsialaa.

Kemppinen, joka on varsinaiselta ammatiltaan graafinen suunnittelija, on muusikkona itseoppinut. Hänet tunnetaan muun muassa Popedan entisenä kosketinsoittajana, minkä lisäksi hän on soittanut esimerkiksi Juice Leskisen levyllä ”Vaiti, aivan hiljaa” vuonna 2002 sekä sittemmin useilla kiertueilla. Kemppinen soittaa edelleen lukuisissa eri kokoonpanoissa muun muassa Jay Lewis Gang ja Skädäm.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat