Popeda, Pate Mustajärvi

Popedan keulahahmo Pate Mustajärvi on kuollut – suomalaisen rockin legenda oli 69-vuotias

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 26.12.2025

Suomalaisen rockmusiikin ikoni, Pate Mustajärvi, on kuollut 69 vuoden iässä. Asiasta kerrotaan Mustajärven virallisella Instagram-tilillä. Uutisen kuolemasta julkaisi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Mustajärvi kertoi lokakuussa 2025 julkisuuteen, että häneltä oli löydetty kasvain, jota hän kuvaili tuolloin ”luonteeltaan suhteellisen ärhäkäksi”. Syksyn aikana hän joutui myös perumaan keikkojaan terveydellisten syiden vuoksi. Aiemmin hän kertoi loukanneensa itseään kaaduttuaan portaikossa ja murtaneensa kylkiluitaan.

Mustajärven oli määrä juhlistaa 70-vuotispäiväänsä vuonna 2026 helmikuussa käynnistyvällä 70 syytä juhlaan -konsertti- ja teatterisalikiertueella, joka jäi nyt toteutumatta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Pauli ”Pate” Mustajärvi tunnetaan ennen kaikkea pitkän linjan laulajana ja keulahahmona yhtyeessä Popeda, jonka riveissä hän vaikutti yli neljän vuosikymmenen ajan. Mustajärvi oli yksi suomalaisen rockin tunnistettavimmista äänistä ja persoonista, ja hänen vaikutuksensa kotimaiseen populaarimusiikkiin on poikkeuksellisen merkittävä.

Popedan kappaleet ja Mustajärven karismaattinen esiintyminen ovat jättäneet pysyvän jäljen suomalaiseen rock-historiaan, ja hänen poismenonsa koskettaa laajasti niin muusikoita, kollegoita kuin useita sukupolvia faneja.

Kaaoszinen toimitus esittää syvimmät osanottonsa Pate Mustajärven omaisille, läheisille ja kaikille, joita hänen musiikkinsa kosketti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Uutista päivitetään, mikäli lisätietoja julkaistaan.