Popedan kunniakkaat jäähyväiset Turulle loppuunmyydyn Logomon kesäterassilla

Harvoinpa olen miettinyt niin paljon kuin tämän jutun yhteydessä, että miten tarina aloittaa ja mitä sanoa. Itselleni yksi suurimmista, ellei suurin suomalaisen rockin instituutio on ottamassa ainakin nykyisessä muodossaan viimeisiä askeleitaan ja itse painin onnellisuuden ja äärettömän surullisuuden välimaastossa. Onnellinen siitä, että olen saanut elää lähes neljäkymmentä vuotta yhtyeen parissa, sillä jouluna 1984 kaikki alkoi, kun pukki toi ”Kaasua…” – ja ”Harasoo” – levyt ja siitä lähtien olemme kulkeneet yhteistä taivalta ja yhtyeen musiikki on luonut soundtrackin elämälleni koko tuon ajan. Äärimmäisen surullinen siitä, että se on tulossa nyt loppuunsa, vaikka kliseisesti sanottuna musiikki tietysti elää ikuisesti. On mahdoton sanoittaa sitä, että kuinka merkittävä osa Popeda on suomalaisen rockin historiaa ja toisaalta sen sanominen on myös vähän turhaa. Kyllä jokainen jopa Popedan vihaajakin tietää, että kyseessä on äärimmäisen iso asia. Lähes viisikymmentä vuotta, huikean paljon levyjä ja tuhansia keikkoja. Sopii kokeilla tehdä perässä.

Popedan Turun jäähyväisten areenana toimi Logomon kesäterassi, jossa yhtyeen keikka oli tämän kesän viimeinen tapahtuma. Näin olikin kaikin puolin tapahtuman arvolle sopivaa, että ilta oli loppuunmyyty ja Popeda sai kunniakkaat jäähyväiset.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Showtime oli hyvin inhimillisesti jo kahdeksan aikaan illalla ja seitsemän aikoihin kuhina oli jo melkoista ja jonot alkoivat kasvaa. Jonoista huolimatta kaikki toimi moitteettomasti ja tuli puhuttua niin paljon monen uuden tutun kanssa, että Popeda todellakin oli toimiva connecting people-systeemi. Tapasinpa myös ihmisen menneisyydestä ja se vasta riemukas kohtaaminen olikin. 

Ennen keikkaa oli kuitenkin aikaa tarkistaa Popedan merkkaosasto, jotta ansiokkaasti yllä pitää Elvis ja rockpaidat.com. Kannattaa vierailla, sillä ainakin Ratinan keikalle on luvassa spesiaalipaitoja. 

”Maamme” -laulun säestyksellä lavalle kiivenneen bändin koneistossa oli aivan varmasti jäljellä huimia öitä, mutta heillä ei todellakaan ollut niukasti öljyä, vaan se oli loppuun hiottu rokkikone joka vyöryi päälle yhtään yskähtelemättä. Aloitushan oli silkkaa rock ’n’ rollin juhlaa, sillä ”Matkalla Alabamaan”, 20 Centtiä” ja ”Lihaa & perunaa” kuljetti illan pirteään ja juhlalliseen alkuun. Yleisö oli ehkä vielä vähän varovaisesti mukana, mutta neljäntenä soinut ”Rokkikone” sai rentoutumaan ja aika sydämellä moni lauloi rokkenrolljuoman nauttimisesta. Biisissä on kyllä sellainen kesäinen kepeä ja hulvaton meininki, joka sopi kesäiseen iltaan aivan täydellisesti. Myös Paten esittely ”Tämä on Popeda, tämä on Tampereelta ja tämä on rokkikone” osui aivan maaliinsa.

Kierroksia laskettiin hieman kertakaikkisen upean puoliballadin ”Tahdotko mut tosiaan” ajaksi, jolloin aika monen pariskunnan huomasin jollain tasolla omistavan biisin toisilleen. Välissä ”Aino” palautti rokkimeiningin, sillä kappaleen tempo, sanoitus sekä loppuun laulettu ”Aino – it’s only rock ’n’ roll” kiteyttivät kappaleen huolettoman olemuksen. Illan toinen balladi– joka muuten sekin Markku Petanderin säveltämä – oli ”Punaista ja makeaa”, josta oli bändin voimin leivottu kunnon mahtipontinen versio, jolle olisivat kateellisia monet hard rock -balladien mestarit. Aluksi esiteltiin basisti Alex Hautamäki ja kiipparisti Iso-Pate Kivinen, jotka yksissä tuumin laittoivat biisin alkuun. Biisin aikana herra Mustajärvi kertoi olevansa kielimiehiä ja muutenkin täytyy kehaista miehen illan vetoa. Niin ääni kuin herra oli tikissä ja ”kädet” -huuto irtosi tuon tuostakin. ”Ikurin Turpiini” -pelipaita oli kyllä ansaittu mestarin ele eikä kuluneet vuosikymmenet näkyneet saatikka tuntuneet missään.  

Keikan aikana tuli vaivuttua vuosikymmenten takaisiin ajatuksiin, kun esimerkiksi alun perin Eppupopedanormaalin tekemä ”20 Vuotta sikana” -kappale soi illassa lähes yhtä tuoreena kuin aikoinaan, jolloin yhtyeellä oli uraa kymmenen vuotta takana. Nyt niitä on lähes viisikymmentä ja tuli jotenkin haikea olo, kun katseli kitaristi Costello Hautamäkeä ja Mustajärveä. He olivat silloin rinnakkain ja he ovat edelleen, kaiken nähneenä ja kokeneena, mutta silti toistensa rinnalla. Costello muistelikin tilannetta, että kuinka tuli 41 vuotta sitten hypättyä bändin kyytiin. 

Bändin mukana ollut torvisektio (pari fonia ja trumpetti) on jossain vaiheessa jakaneet mielipiteitä keskustelupalstoilla, mutta minusta niiden läsnäolo ainakin tällä keikalla oli perusteltua. Ne antoivat sovitukseen väriä ja viritystä, kuten esimerkiksi avausbiisissä ”Matkalla Alabamaan”. Piristävänä yllätyksenä kuullussa ”Rio De Janeiro” -biisissä trumpetti oli olennaisessa osassa ja puhumattakaan ”Repen ja Lissun” -fonisoolosta. Se oli kyllä hieno se. Muutenkin ryhmä täydensi upeasti kokonaissoundia ja vähätellä ei voi myöskään ryhmän tanssiliikkeitä. 

Kaiken kaikkiaan bändin sointi oli täyteläinen ja ennen kaikkea rumpali Lacu Lahtisen soiton seuraaminen mykistää kerta kerran jälkeen. Siinä on ääretöntä taitoa ja loputonta show’ta eivätkä kumpikaan syö toisiltaan mitään pois. Mustajärvi sanoi oivasti ”Kaasua, komisario Peppone” -biisin aikana ennen rumpusooloa jota kuinkin näin, että ”Tämä on valtakunnan sali, jossa on valtaistuin, jolla istuu kaikkien rumpaleiden isä/äiti/sisko ja serkku, joka tuo Kumun sanomaa. Se jyrinää, se on myrsky, se on Lacu Lahtinen”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Huolimatta siitä, että taustakangas ei ollut sirkusversio, niin olihan show silti sitä ja kaikella hyvällä. Settilistasta löytyi hitit, mutta myös miellyttäviä yllätyksiä. Kiihkeä ”Raswaa koneeseen” sekä yksi mielestäni maailman parhaimpiin rokkibiiseihin kuuluva ”Da Da” päättivät mitä hienoimman rokki-illan. Ainoana harmina äänentoisto loi ongelmia ja välillä PA katosi kokonaan, mutta ei se kokonaisuutta kaatanut.

Keikasta jäi sinällään kaksijakoinen fiilis; tavallaan on kurjaa, että noin hurjassa iskussa ollut bändi lopettaa, mutta toisaalta se on varsin tyylikäs tapa lähteä. Ehdottomasti kannattaa tsekata jäljellä olevat keikat, sillä kyllä Popedan keikalla edelleen sai heittää arkihuolet roskakoriin. Samalla sai annoksen nostalgiaa, joka oli vahvasti tässä päivässä kiinni. 

On myös hienoa, että Turussa on elävän musiikin parissa kesätoiminta piristynyt ja on muun muassa kesäterassin kaltaisia paikkoja.  Olihan loistava ilta!

Kuvat: Tomas Lång