Porilaista hard rockia maailmalle: Serpicon kolmas levy julkaistaan ensi vuonna

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 29.6.2020
Kuva: Timo Grönman

Vuonna 2005 perustettu porilainen hard rock -yhtye Serpico on solminut levytyssopimuksen italialaisen Rockshots Recordsin kanssa. Yhtyeen ensi vuoden aikana julkaistavan kolmannen albumin ”Chosen Four” tuottaa ja äänittää täysin analogisesti Anssi Kippo, joka on tullut aiemmin tunnetuksi mm. Children of Bodomin läpimurtolevyjen studiovelhona.

Yhtyeen rumpali Jani Serpico kertoo tulevan levyn taltiointiprosessista:

”Fiilis on katossa, ja odotamme innolla nauhoitusten alkamista Astia-studiolla Anssin kanssa. Tavoitteena on saada sama fiilis ja soundi kuin 70- ja 80-lukujen raskaamman rockin klassikkoalbumeilla, ja levy tuleekin kuulostamaan ainoastaan meiltä itseltämme ja siltä mihin meidän rahkeemme riittävät. Ei siis mitään autotunea tai tylsän muovista soundimaailmaa, vaan hyvät biisit, tiukka tatsi ja oikea asenne saavat luvan riittää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KOKOONPANO
Vee Dour – laulu
Snake – kitara & taustalaulu
Andy – basso & taustalaulu
Jani Serpico – rummut & taustalaulu

DISKOGRAFIA
Bad Commercial EP (2011)
Shallow Mistress (2014)
Shout-single (2016)
Ain’t Better to Leave -single (2017)
Lightning Thunder Baby -single (2018)
Rock Tattoo (Secret Entertainment 2018)
Chosen Four (Rockshots 2021)

https://www.facebook.com/pg/serpicoroxx/
http://www.serpicoband.com/
https://www.instagram.com/serpico_official/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat