Porispere-festivaali järjestetään heinä–elokuun vaihteessa: ”Odotellaan viranomaisilta tietoa, että millaisin järjestelyin voidaaan Porispere toteuttaa”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 21.5.2021
Beast In Black

Porista tärähtää nyt riemukkaita uutisia! Kolmepäiväinen Porispere-festivaali järjestetään tutulla paikalla, Kirjurinluodolla Lokkilavan ympäristössä 30.7.–1.8.2021. aikana. Porisperen kaikki lippukategoriat ja päiväkohtaiset liput ovat parasta aikaa myynnissä. Lippujen määrä on kuitenkin aluksi rajoitettu, kunnes viranomaisten linjaukset muun muassa mahdollisista turvaväleistä ja väkimäärärajoituksista tarkentuvat. Mikäli tautitilanteen kehitys jatkuu suotuisana ja isompi kapasiteetti sallitaan, lippuja lasketaan myyntiin lisää.

Festivaalijohtaja Harri Vilkuna toteaa, että viimeaikaisten uutisten, tautilanteen paranemisen ja hyvällä vauhdilla etenevän rokoteurakan johdosta organisaatio uskaltaa vihdoin kääriä hihat kokonaan ylös ja lähteä puskemaan vuoden 2021 Porisperea maaliin asti.

Järjestyksessään kymmenettä Porispereä on tehty kyllä melko erikoisissa merkeissä. Paljon on puhuttu kansan patoutuneesta tarpeesta päästä tapahtumiin, mutta todella massiivinen pato on kasattu meidän alan ihmisten eteen. Ikävä tekemään ja esiintymään on ollut valtava. Nyt odotellaan kiivaasti viranomaisilta tietoa siitä, että millaisin järjestelyin voidaaan Porispere toteuttaa, tehdään sitten niin kuin käsketään ja sillä mennään. Tämän vuoden osalta julkaisemme nyt ison osan artistikattauksesta ja täydentelemme sitä sopivilla herkuilla tilanteen niin salliessa”, hän kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ohjelmisto on ymmärrettävistä syistä kokenut muutaman takaiskun, sillä maailmalla yhä sitkeästi jylläävän pandemian vuoksi useat kansainväliset artistit ovat peruuttaneet ja siirtäneet kiertueitaan. Porisperen osalta tämä tarkoittaa valitettavasti sitä, että Kirjurinluodolla ei ulkomaan staroja tänäkään vuonna nähdä. Jo julkaistuista artisteista Anthraxin kanssa neuvotellaan parhaillaan korvaavasta keikasta vuoteen 2022. Myös kotimaisista nimistä Tehosekoitin-yhtye siirtää Porispere-vierailunsa vuoteen 2022.

Nyt julkaistaan seuraavat päiväkohtaiset artistit:

Pe 30.7.
Beast In Black
Popeda
Olavi Uusivirta
Ensiferum
Gasellit
The 69 Eyes
Litku Klemetti
Jackrabbit

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

La 31.7.
Apulanta
Stam1na
Ellinoora
Moon Shot
Happoradio
Maustetytöt
22-Pistepirkko
Pää Kii
Ursus Factory
Lasten Hautausmaa

Su 1.8.
JVG
SANNI
BEHM

Terveys- ja turvallisuusseikat on otettu Porisperessa huomioon erityisen tarkasti, ja ne noudattelevat ajantasaisia ohjeistuksia. Ohjeita päivitetään sitä mukaan, kun viranomaisilta tulee uusia suosituksia sekä säädöksiä.

Vuodelle 2020 ostetut liput käyvät sellaisenaan tapahtumaan. Jos tämän vuoden Porispere joudutaan perumaan, niin liput voi siirtää sellaisenaan edelleen vuoteen 2022 tai vaihtoehtoisesti palauttaa ne. Mikäli henkilö syystä tai toisesta ei halua osallistua tämän kesän tapahtumaan, on lippujen siirtäminen ensi vuoteen mahdollista. Siirto tulee tehdä 1.-7.6.2021 välisenä aikana Lippupisteen asiakaspalvelun kautta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Porispere 2022 järjestetään 5.-7.8.

www.porispere.fi
www.lippu.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat