Porispere, Pori 31.7.- 2.8.2015

Porispere 2015Vuosia takaperin Sonisphere siirrettiin Porin Kirjurinluodosta kerrassaan ihanalle sorapellolle Helsinkiin. Pori ei jäänyt suremaan festivaalin siirron aiheuttamaa aukkoa kesän tapahtumissa, vaan pisti pystyyn oman festivaalinsa, n. Viidettä kertaa järjestettävä, vuosi vuodelta kasvanut festivaali jatkoi nousuaan kohti isojen poikien sarjaa myös vuonna 2015.

Perjantai

Saapuessani alueelle perjantaina huomioni kiinnittyy viime vuotta paremmin organisoituun festivaalialueeseen. Kolme lavaa joista pienin, Vaihtolava, on kasvanut ja tänä vuonna se olikin jo lavan kokoinen. Ruokapaikkoja oli ripoteltu sinne sun tänne, anniskelualue oli tilava ja varsinkin toisella puolella aluetta erittäin mukava. Oli säkkituolia ja riippukeinua, kyllä kelpasi!

Porilainen Le Dommage oli juuri aloittanut settinsä Vaihtolavalla kun saavuin festareille. Porilaista, ihan menevää ”perusmetallia (perusmetalli= sellaista radioystävällistä tavaraa miellyttävillä puhtailla lauluilla, selkeillä kappalerakenteilla ja välissä jopa kivoilla riffeillä. Esimerkkinä Stone Sour. toim. huom.).” Saundimaailmaan olisin toivonut hieman enemmän panostusta etenkin kitaristeilta, niin kuin myös lavaesiintymiseen. Joka tapauksessa ihan mukiinmenevää settiä.

Juliet Jonesin Sydän 2015Kello läheni viittä ja minä lähestyin päälavaa, jolla oli aloittava yksi festarin monista keski-ikänsä ohittaneista bändeistä: Juliet Jonesin Sydän. 80- luvulla perustettu yhtye on kuluvana vuonna aloittanut jälleen aktiivisen toiminnan. Tällaisella meiningillä se onkin sallittua. Yhtyeen kunnioitettavasta iästä huolimatta, tai siitä syystä, Juliet Jonesin Sydän asetti hyvät pohjat muille päälavan esiintyjille monipuolisella ja yleisön mukaansa tempaavalla esityksellä. Fanit olivat löytäneet itsensä paikalle aikaisesta ajankohdasta huolimatta ja vanhat klassikot yllyttivät yhteislauluun. Porilaiset antoivat erityisesti huomiota iäkkään suomirock- bändin porilaiselle basistille Kari Heiskarille, ja porilaisuus tavalla tai toisella olikin surkuhupaisan kantava teema välispiikeissä. Mutta jos porilaisvitsit ovat huonointa keikassa, eihän se silloin ihan vihkoon mennyt!

Seuraavaksi lauteille nousi kaksi orkesteria, porilainen indiepoppoo Joosua ja ”hieman” tunnetumpi ”punk”- yhtye Pää Kii. ”Punkkarit” soittivat Tuulivoimala- eli telttalavalla ja Joosua Vaihtolavalla. Olen nähnyt Joosuan sen verran monesti, että annoin mahdollisuuden Pää Kiille. Yhtyeen meno oli ihan mukavaa, hauskaa. Mukavaa ja hauskaa rockia. En vain pysty löytämään tästä kovinkaan paljon elementtejä, jotka kuuluvat punkkiin. Kyllähän niitä on, mutta lisää vaarallisuutta siihen toimintaan jos punkista on puhe! Siirryinkin katsomaan söpöjä indiepoppareita ja lallattelemaan YleX- hittejä ”Kaikki mitä jää” ja ”Sudenkorento.” Kärsin varmaankin jonkin sortin aivovammasta kun nautin nykyään myös tästä genrestä. Tämä on ihan kiva aivovamma, suosittelen kokeilemaan.

Viikate 2015Päälavan suunnasta kantautuu massiivinen intro, Viikate on aikeissa saapua kehiin, on kiire. Tässä on bändi, joka jakaa mielipiteitä. Livenä kuitenkin kaikkien kannattaa antaa Kaarlen johtamalle joukolle mahdollisuus, soitto pelittää kuin sveitsiläinen kello ja soittamisen riemu näkyy muusikoiden kasvoilta, niin kuin itse asiassa jokaisella bändillä Porisperessä. Siitä pisteet kotiin joka orkestralle. Viikate onnistui kertomaan myös festareiden huonoimman vitsin, ellei Danko Jonesin sanoituksia lasketa.

”Kysymys: Mikä on harmaa ja mummu pyyhkii sillä pöytää?

Vastaus. Kuollut kissa.”

Lapko 2015Seuraavaksi olikin omasta mielestäni yhden festareiden ehdottoman kohokohdan vuoro. Lapko. Harjavallan pojat pistivät pystyyn ensimmäisen kunnon, energisen keikan. Yleisö oli mukana ja bändi nautti saadessaan soittaa ns. kotikentällään. Suurin osa paikalle eksyneistä naisista ja osa miehistäkin sai pyörtyillä Ville Maljan kissamaisten eleiden ja nahkasortsien homoeroottisessa ristitulessa. Kai se sitten on hyvä pylly, en tiedä. Tiedän, että on muuten ihan perhanan kovia biisejä! Enpä keksi valitettavaa. Kympin suoritus.

Porisperen perjantai oli aivan hirveä päivä. Missään vaiheessa ei kerennyt lepäämään, kun toinen toisensa perään oli niin kovia nimiä ja kaikki oli pakko nähdä! Seuraavaksi esiin astui kanadalainen trio, jonka keulakuvana oli semmoinen kalju äijä joka aina rähjää, että kuinka tänään tapellaan. oli hyvä. Itse en saanut siitä irti paljoakaan muuta. Hyvä, siinä se. Jotakin siitä puuttui, mutta mitä luultavimmin tosifanit saivat juuri sen mitä halusivatkin.

Lost Society 2015Seuraavaksi luvassa toinen illan kohokohta eli . Ei voi kuin kehua. Parista kommelluksesta (mm. kitarahihnan irti lähteminen laulajakepittäjä Elbannalta) huolimatta äijät vetivät taas täysillä. Valitettavasti yleisö oli aika vaisu. Itse asiassa yleisö oli vaisu koko festareiden ajan. Liekö johtunut säästä, mene ja tiedä. Bändissä on energiaa kuin ekstaasissa olevalla aropupulla. Se olikin sitten täysi vastakohta seuraavalle yhtyeelle. Eppu Normaalia oli vaikea kuunnella. Siinä missä Juliet Jonesin Sydän on iällä, Eppu Normaali on vanha. No ainakin Martti Syrjän ääni on. Kyllähän herra Syrjä edelleen ihan sävelessä pysyy, mutta yyh… kylmiä väreitä ja hieman ummehtunut tuoksahdus menneisyydestä.

Tuulivoimala- lavalla puoli yhdeltä perjantain ja lauantain välisenä yönä tapahtuu jotain. Kaksi kuvankaunista, huippu- urheilijan vartaloa omaavaa miestä astuu lavan eteen. Soittajat seisovat heidän takanaan veistosten tavoin, ylväinä kuin kreikkalaiset jumalat Olympoksella. aloittavat messunsa. Huumorintäyteinen setti viihdyttää täyttä telttaa alusta loppuun. Setin jälkeen festarin juontaja Julle Kallio huutaa: ”Saatanan mulkut! Takaisin lavalle!” Tämän jälkeen MC Raaka Pee ja Spellgoth, Turmion Kätilöiden laulajat, tulevat kertomaan kuinka heiltä puuttuu vain rumpali, kitaristi, basisti, kosketinsoittaja ja miksaaja. Ratkaisu kuitenkin löytyi. MC Raaka Pee laulatti yleisölle herkän rallatuksen nyrkkeilystä. Päiviä festareiden jälkeenkin päässä soi ”Nyrkkeily on hauska harrastus.”

Lauantai

Olavi UusivirtaKuulun siihen osaan festarikansaa, joka haluaa rahalleen vastinetta ja juoksee edestakaisin fiilistelemässä ja pittaamassa joka ikistä mahdollista yhtyettä. Joten, lauantaina kello kaksi päivällä olin katsomassa Olavi Uusivirtaa telttalavalla. Onneksi, sillä Olavin poppoo oli todella hyvä. Varsinkin itse herra Uusivirran energinen lavakäyttäytyminen oli hatunnoston arvoista. Se näytti vähän siltä, kuin 8- vuotias olisi saanut tikkarin syyttä. Seuraavassakin esiintymisessä oli samankaltaista riemua, vaikka puheenaiheet päälavalla eivät kuuluneetkaan perheen pienimmille. Pertti Kurikan Nimipäivät kannustivat innoissaan ihmisiä polttamaan tupakkaa ja juomaan viinaa. Tästä esityksestä löytyi punkkia enemmän kuin eiliseltä tai lauantai-illan päättävältä jenkkipoppoolta. Sen verran joudun poikkeamaan valtavirtamediasta, että sanon jotain negatiivista. Kyllä alkoi tekemään tiukkaa kuunnella koko keikan mitalta Pertti Kurikan Nimipäiviä.

PKN:n jälkeen esiintymässä telttalavalla kävi Atomirotta. Sieltä löytyi kitaristi, räppäri ja tietokone. Välissä näin tamburiininkin. Kai siitä joku tykkää. Hieman tyhjältä se omaan silmään näytti ja kuulosti. En tuomitse, mutta kun tätä voi sitten verrata pariin muuhun tavallaan saman genren edustajaan. Teflon Brothers lopetti illan ja siitä jäi samanlainen olo kuin Atomirotasta. Miehet puhuu ja yksi heistä on myös tietokoneella. Koska olen hieman skeptinen tämän tietokoneeseen nojaavan musan kanssa, en voinut ajatella niitä keikkoina. Juju sen sijaan yhdistelee taitavasti elektronisia juttuja ja ”oikeaa” musiikkia. Mielenkiintoinen yhdistelmä sopi minulle vallan hyvin.

Disco Ensemble 2015Lauantain rokkaavimmasta annista vastasi Disco Ensemble, Von Hertzen Brothers ja yksi jenkkibändi siellä illan lopussa. Disco Ensemble oli energinen ja Pori otti heidät hyvin vastaan, etenkin kun aurinko sattui juuri hieman paistamaan, niin allekirjoittaneenkin oli hyvä fiilistellä. Vähän olen kyllä sitä mieltä, että nämä jätkät sopivat klubillle paremmin. Von Hertzen Brothers sen sijaan täytti päälavan mitat enemmän kuin hyvin. Pori otti vastaan niin uuden levyn kappaleet kuin vanhat hititkin. Itselle ”Coming home” kolahti todella lujaa.

Kello kahdeksan, festarit alkavat olla voiton puolella. Rapakon takaa ensimmäistä kertaa 26:een vuoteen (yhtyeen basistin mukaan) Suomeen saapunut Nuclear Assault kuului festareiden pappapoppoisiin, mutta sitä ei huomannut mistään muusta kuin soittajien naamatauluista. En käsitä miten Connellyn ääni voi kestää niin kauan sellaista hevikiekumista. Vanhan koulukunnan kunnon hevijyrä hautaan saakka. Nuclear Assaultin jälkeen vuorossa oli Popeda, joka on Popeda. Tamperelaiset vetivät hyvän keikan biisilista täynnä hittejä. Koitin kuluttaa aikaani pisuaarilla, jotta päästäisiin pikkuhiljaa siihen yhteen vanhaan jenkkibändiin.

Bad Religion 2015Jujun jälkeen päälavalle astelee festareiden pääesiintyjä. 35- vuotisjuhlakiertueellaan oleva amerikkalainen yhtye, jolla on sellaisia hieman soittoa saaneita kappaleita kuin ”Punk Rock Song”, ”21st Century Digital Boy” ja ”American Jesus”. Bad Religion oli saapunut Poriin ja veti todella tiukan setin. Punkrockia pitkälti ilman välispiikkejä, aivan kuin levyltä. Ehkä jotain spektaakkelimaisuutta olisin kaivannut, mutta tämä kelpasi juuri näin. Simppeliä, hyvää musiikkia pitkälti oikeista asioista. Bändin ilo tarttui yleisöön, eikä paljon parempaa päätöstä olisi voinut festareille toivoa. Tai no, itse asiassa sen jälkeen soitti Teflon Brothers, ja sunnuntaina oli vielä loppuunmyyty perhepäivä. Itselleni Bad Religion oli todella hyvä päätös festareille, omalla kohdalla kesälle.

Teksti: Riku Luoma

Kuvat: Tuomas Saari

Kommentoi julkaisua