Hellacopters, valokuva: Eevamaija Virtanen

Porispere – todella tuulinen toinen päivä oli täynnä haasteita (osa 2/2)

Kirjoittanut Jani Lahti - 13.8.2022

Kaksipäiväisenä vuonna 2022 järjestettävän Porisperen lauantai oli suuria käänteitä täynnä. Alkupäivän auringonpaisteisen mutta pilvisen mukavuuden kääntyessä yhä tuulisemmaksi oli yritys kova ehtiä festivaalialueelle jo klo 14. Tuohon aikaan päivästä vuorossa olisi legendaarisen porilaisen punk-yhtye Appendixin 40-vuotiskeikka.

Appendix 40 v. Kuva: Jani Lahti

Paikalle ehtiminen viivästyi kuitenkin noin klo 14.30 saakka, jolloin setistä oli jäljellä enää muutama kappale. Lagunitas Stageksi nimetyllä kesäteatterilavalla väkeä oli tupaten täynnä eturivin seisoskelijoita myöden. Keikan toimitus yhtyeeltä oli lähinnä energinen, tyly ja äkkiväärä mutta myös yhtä anteeksiantamaton ja pöljä kuin todellisen punk-musiikin täytyykin olla. Yleisö ei keikan aikana liiemmin riehaantunut mutta vaikutti pitävän kuulemastaan. Lopun klassikko ja ehkä tunnetuin yhtyeen kappaleista ”Ei raha oo mun valuuttaa” villitsi yleisön lopussa vielä raikuviin aplodeihin ja tasatahtiseen taputukseen. Ikään kuin lisääkin olisi vielä toivottu.

Porispere, valokuva: Eevamaija Virtanen
Porispere. Kuva: Eevamaija Virtanen

Tuulet yltyvät

Jo klo 15 iltapäivällä alkoi niin sanotulla kakkoslavalla eli Lokkilavalla Hanoi Rocks– ja ties minkä yhtyeiden legendan Sami Yaffan esitys lähes taianomaista rock n’ roll -musiikkia. Yhtyeensä kanssa, johon kuuluu muun muassa ex-HIM-kitaristi Linde Lindström, he aloittivat päivän ”maailmanlopun meiningit”  Yaffan sooloalbumin avausraidalla ”Armageddon Together”. Sää oli vielä osittain auringopaisteinen, mutta yltyvässä puuskittaisessa tuulessa alkoi piillä jo vaaran merkkejä. Tuulivaroituksesta muistutettiinkin ennen keikkaa, joten tunnelma oli varsin loppua enteilevä. Muutaman kappaleen jälkeen teknikot joutuivat laskemaan taustalakanan ja sitä ylhäällä pitävän järeän tangonkin alas turvallisuussyistä. Itse lavan päätähti tyytyi hieman hymähtelemään ääneen vallitseville sääolosuhteille. Ärhäkän ja rennon kuuloista katurockia soittava yhtye on sitä kaliiberia, että jos vaikkapa Lemmy vielä eläisi, niin varmasti kehaisisi. Keikalla kuultiin sen edetessä myös osittaisia reggae- ja punk-fiilistelyjä sekä boogie- ja blues-juttuja, kuten Yaffan albumillakin. Kaikesta kuuli, että fiilis soittaa oli yhtyeellä korkealla. Ammattitaidosta puhumattakaan.

Sami Yaffa. Kuva: Jesse Keinonen

Päälavana toimineeseen, toistasataa metriä toisaalla sijainneeseen Rajulavaan suuntautui myös tuo sama raju tuuli. Olosuhteista johtuen Anssi Kelan keikan kuulutettiin heti Sami Yaffan esityksen jälkeen peruuntuvan. Oli toisaalta helppo aistia valtoimenaan jatkuvan tuulen aiheuttama vaara, joten sinänsä harmittava tilanne ei tullut täysin yllätyksenä. 

Saman kuulutuksen aikana Ismo Alangon kerrottiin siirtyneen Rajulavalta Lokkilavalle uudelle kellonlyömälle 17.30 alkaen. Ilmassa oli toivoa, että päälavana toimiva Rajulava saataisiin esiintymisvalmiuteen jos ja kun tuulet tyyntyisivät. Kuulin jonkun festarivieraan tokaisevankin ohimennen, ”etteihän tämä nyt mene samanlaiseksi kuin silloin 2010 Sonispheressä”. Tuolloinhan samalle alueelle iski helteisenä elokuunalkuna trombi, jossa loukkaantui useita ja kuoli yksi. Kuulin myös jonkun kehaisevan, että tuuli laantuu vasta noin klo 21 aikaan. Mielenkiintoista, ajattelin. Illan ehdottoman pääbändin eli The Hellacoptersin oli määrä aloittaa kauan odottamani setti juuri silloin. Tilanne oli reilun tunnin melko hämmentävä mutta rento juomien tissuttelun merkeissä ilman esiintyjää millään lavalla. Lämpötila laski iltapäivän aikana parissa tunnissa tuulten mukana noin neljä astetta, mikä alkoi selvästi näkyä yleisössä ylimääräisenä liikehdintänä. Sateen piskotellessa ja tuulen puhaltaessa ainakin parikymmentä metriä sekunnissa suuri osa väestä näki tilaisuutensa mennä katettuun Lagunitas Stagen katsomoon. 

Porispere, valokuva: Eevamaija Virtanen
Porispere. Kuva: Eevamaija Virtanen

Lavan edusta ja katsomo olikin pakkautunut aluksi ääriään myöten täyteen jo reilun vartin verran ennen Lähiöbotoxin esitystä klo 17.15 aikaan. Aluksi näytti siltä, että lisää väkeä ei edes otettaisi lavan ääreen, johon kulku oli lavan vasemmalta puolelta. Lopulta väkeä pääsi kuitenkin jälleen liikkumaan parin kappaleen jälkeen, kun osa luopui paikastaan sään näyttäessä hieman mahdollisia tyyntymisen merkkejä. 

Lähiöbotox (+ Jarkko Martikainen). Kuva: Jani Lahti

Bändin toinen keulahamo Dosdela hieman mainitsikin spiikissään kesäteatterimaisesta venuesta, sillä yhtyeen keikoilla totutusti nähty meininki circle-pitteineen ei päässyt kunnolla oikeuksiinsa. Pienen pientä pomppimista ja rajua moshausta kyllä näkyi lavan edessä seisovan yleisön osalta. Silti kaikista viidestä vuoden 2022 aikana näkemästäni Lähiöbotox-keikasta tämä taisi olla ehdottomasti rauhallisin. Setti oli kappaleiden osalta totutun tuttu. Poikkeuksena kuitenkin se, että itse Jarkko Martikainen, jonka keikka tulisi olemaan samana päivänä samalla lavalla, teki yllätysvierailun kappaleessa ”Lähiöni tuote”. Meininki oli kertakaikkisen loistavaa, ja ainakin itselleni tuli hieman puskista, että Martikainen tykkää selvästi myös räpätä, mikäli sille päälle sattuu.

Yleisömagneetti Ismo Alanko ja muita legendoja

Samaan aikaan toisaalla Ismo Alanko yhtyeineen oli kerännyt reilusti lisää väkeä festivaalialueelle. Lokkilavan läheisyydessä väkeä oli jos jonkinmoista aina keski-iän ylittäneistä herrasihmisistä corpse paintillä maalattuun naamatauluun. Pääasiassa yleisö oli kuitenkin yhtä sadeviittojen merta jo tuossa vaiheessa, sillä tihkusade oli tullut paikalle tuulen kaveriksi.

Ismo Alanko, valokuva: Eevamaija Virtanen
Ismo Alanko. Kuva: Eevamaija Virtanen

Alanko päätti hienon ja ammattimaisesti vedetyn setin ”Rakkaus on ruma sana”-, ”Levottomat jalat”- ja ”Taiteilijaelämää”-klassikoihin. Keskimmäinen sai helposti väkeä myös tanssahtelemaan kertosäkeistön tahtiin, mikä on kappaleen kohdalla usein enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Kylmenneen ja syksyä enteilevän tihkusateen sekä tuulen kyllästämään säähän sopi erityisesti myös ”Taiteilijaelämää”-kappaleen rivi ”historian kellastuneet lehdet puista putoaa ja lumi peittää maan”.

Ja sää jatkoi tehden tepposiaan, kun Vesalan tilalle edellisenä päivänä bookattu Litku Klemetti myös jouduttiin perumaan päälavalta. Järjestyksenvalvojilta tilanteesta kysyttyäni noin ennen seitsemää illalla he eivät voineet antaa varmuutta siitä, jatkuuko festivaali enää päälavalla ollenkaan. Kaukaa katsottuna lava oli hyvin riisutun näköinen, ilman taustaverhoiluja tuossa vaiheessa. Huomattavaa oli myös, miten alueen festivaalikoristeet olivat saaneet kyytiä tuulelta useassa eri paikassa isoa aluetta. 

Porispere, valokuva: Eevamaija Virtanen
Porispere. Kuva: Eevamaija Virtanen

Vähän ennen Jarkko Martikaisen keikan alkua ei Lagunitas Stagelle jälleen ollut mitään asiaa, sillä kuten Lähiöbotoxin aloittaessa, se oli jo tupaten täynnä kuulijoita. Tai ihan vaan kurjalta sateelta ja tuulelta suojaa hakevia. Todennäköisesti molempia. Itse katsoin parhaaksi käväistä sillä välin majapaikassa pukemassa lisää vaatetta todeten, että mukana olevat pitkät kalsarit ei ollut ollenkaan huono vaate tällekään festarireissulle. Visiitin vuoksi väliin jäi paitsi Martikainen myös Poets of the Fallin esitys Lokkilavalla.

Toivoa ilmassa

Kello kahdeksan aikaan Porispere tiedotti sosiaalisen median sivuillaan hyvistä uutisista: The Hellacopters tulisi esiintymään vain puoli tuntia aiottua aikataulua myöhemmin päälavalla. Samoin Haloo Helsinki! klo 23.30.

Noh, kävipä sitten niin, että ei. Odottelu jatkui vielä reilun tunnin. Syynä se, että Rajulavalla ei ollut rajussa vaakasateessa vieläkään turvallista esiintyä. Sillä välin Atomirotta aloitti oman settinsä Lokkilavalla klo 22, jota en mennyt näkemään pienelläkään uhalla, että festivaalin pääbändi jäisi itseltäni näkemättä. Tai jotain sellaista, mitä mahdollisesti tiedotettaisiin vielä aikatauluihin liittyen.

Atomirotta, valokuva: Eevamaija Virtanen
Atomirotta. Kuva: Eevamaija Virtanen

Klo 22.30 jo huomattavasti hämärtyneessä Porin illassa saatiin pitkän ja hiljaisen seisoskelun jälkeen sateesta märän Porispere-yleisön eteen The Hellacopters peräti puolitoista tuntia myöhässä. Tuona aikana järjestäjät korjasivat muun muassa päälavan kankaita paikoilleen ja The Hellacoptersin teknikot laittoivat keikkaa valmiuteen. Yhtye oli todella energinen ja palkitsi yleisöä paitsi loistavalla biisikattauksella myös kehuen ”you guys are troopers” -tyylisin lausein. Keikka oli hittiä hitin perään, kuin olisi yhtyeen ”Air Raid Serenades” -kokoelmaa kuunnellut. Vanhojen kappaleiden lisäksi setissä kuultiin kolme kappaletta keväällä julkaistulta ”Eyes of Oblivion” -albumilta. Setti oli tunnin mittainen, odotukset hyvin palkitseva ja ennen muuta hyvin soitettua ruotsalaista action rockia. 

Hellacopters, valokuva: Eevamaija Virtanen
The Hellacopters. Kuva: Eevamaija Virtanen

Richard Dawson & Circle aloitti setin jo The Hellacoptersin aikana, ja ehdin kuulla lähinnä viimeistä kappaletta Lagunitas Stagen ulkopuolelle, kunnes setti jo loppui. Kunnon käsitystä keikasta ei siis tullut, mutta sen kuulin, että se rockasi kovin ja kovaa. Tässä kohdin iltaa sen jo hämärryttyä huomio kiinnittyi viimeistään festivaalialueen kuraisuuteen. Melkein joka nurmikko, jossa oli päivän aikana kävelty, oli lähes pelkkää mutaa. Tähän oli varauduttu onneksi tuomalla jotain puuhakkelusta eri puolille kriittisiä alueita, mutta ei läheskään kaikkialle. Ainakin yleisötungoksissa ei ollut toivoakaan aina tietää, mihin liejuun tennarilla oli astuttava. Pahemmilta liukastumisilta kuitenkin vältyttiin.

Richard Dawson & Circle, valokuva: Jesse Keinonen
Richard Dawson & Circle. Kuva: Jesse Keinonen

Haloo Helsinki! aloitteli poiketen aikataulusta vasta 00.15. Viivästykset siis siirsivät jokaista esiintyjää eteenpäin jonkin verran uusille sloteille. Lavat pysyivät kutakuinkin alunperin sovitun mukaisina. Varsinaisen päätöksen rockmusiikin osalta vetiselle ja tuuliselle Porisperen lauantaille antoi kuitenkin Teksti-TV 666 Lagunitas Stagella. Puolisen tuntia sovitusta keikan alkamisesta, yhtyeen setti pääsi alkamaan klo 00.45 aikoihin. Jo soundcheckin aikana kävi selväksi, että keikan miksaus tulisi olemaan ehkä festarin kovaäänisin ja kaikuvin. Seikka on varsin ymmärrettävä, sillä yhtyeen kakofoninen boogie tulee peräti viidestä sähkökitarasta, bassokitaran lisäksi! Koko lavan tunnelman tyylikkyyttä korosti porilaisessa illassa alati välkkyvät keltaiset valot kohti kesäteatterin pressua. Keikan perusteella on sanottava Teksti-TV 666:n olevan tiukka livebändi, jonka yhteissoitto velloo mutta pysyy kasassa yhtyeellä ihailtavan tarkasti. Junnaavat riffit yhdistettynä luovaan lavaenergiaan on Teksti-TV 666:lla se juttu, miksi se on kotimaisen raskaamman indiemusiikin kärkinimiä.

Teksti-TV 666. Kuva: Jani Lahti

Sään hieman selkeydyttyä siedettäväksi ennen The Hellacoptersin varman päälle täydellistä keikkasettiä tuntui se olevan kävijöille helpotus. Harmi vain, että keli alkoi olla parhaiten kohdillaan vasta festivaalin viimeisten kolmen tunnin aikana. Mieleen festivaalista jäi huonon sään ja useiden mainioiden yhtyeiden esitysten lisäksi todella laaja ruoka- ja juomakojujen skaala. 

Porispere, valokuva: Eevamaija Virtanen
Porispere. Kuva: Eevamaija Virtanen

Myös yksi asia, mitä monella muulla festivaalilla ei ole tänä kesänä näkynyt, oli pakolliset Hot Dog -kojut. Niitä oli alueella ainakin kolme eli ainakin parin muun festivaalin edestä. Vaikka ruoka oli usealla myyntikojulla sopivan erikoista ja kallista (sekä kaiken rahan arvoista), on mielestäni tärkeää, että festivaalilla on edelleen mahdollista ostaa myös pientä purtavaa edullisempaan hintaan. Olisi todella festivaalivierasta loukkaavaa olettaa, että ruuasta täytyisi joka kerta olla maksamassa yli 10 € hinta, kun festivaaleilla iskee nälkä. Ruoka- ja myös juomakulttuuriin panostamisessa osattiin Porisperessä 2022 toteuttaa vieraanvaraisuus mielestäni 100 % oikein. Kaiken kukkuraksi hyvin haastavista sääolosuhteista huolimatta hieno festivaali meni maaliin ilman uhkana ollutta koko loppufestivaalin peruuntumista, vaikka ilmeisesti sekään vaihtoehto ei ollut kuin minuuteista kiinni.