Port Noir – Any Way The Wind Carries

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 18.3.2016

Lapsena käsityskykyni oli monen asian suhteen varsin rajoittunut. Kuvittelin esimerkiksi, että liian suolaisen ruoan pystyisi pelastamaan lisäämällä siihen sokeria. Jälkiä samankaltaisesta päättelyketjusta on havaittavissa myös Port Noirin levyllä ”Any Way The Wind Carries”, jolla melankolinen metalli ja 80-luvun scifi-syna kohtaavat varsin epäsuhdassa sopassa.

In Flamesin nokkamiehen Anders Fridénin bongaama Port Noir on yksi ruotsalaisen modernin metallin uusimmista ilmentymistä. Yhtyeen vuonna 2013 julkaistu debyytti ”Pulson kuin powerpoint-esitelmä länsinaapurimme metallimusiikin viimeisestä vuosikymmenestä. Maanmiehiensä jalanjäljissä tehty esikoislevy on sisällöltään kikkailevaa ja synkkää metallia, jota leimaa vakaa usko siihen, että duurisointu on musiikin kehityshistorian suurin virhe. Opeth ja Katatonian myöhempi tuotanto paistaa vaikutteina ajoittain kiusallisenkin kirkkaasti läpi.

Port Noirin toinen julkaisu, 80-luvun syvimpään olemukseen jo nimellänsäkin viittaava ”Neon-ep on välillä jopa tanssittavine syntetisaattorikokeiluineen kurotus uuteen suuntaan. Samalla se toimii puuttuvana linkkinä yhtyeen kokomittaisten välillä: ”Any Way The Wind Carriesillä” nimittäin kuullaan bändiä, joka välillä haluaa kuulostaa Opethilta ja välillä  RushinTom Sawyer”-kappaleelta. Eikä siinä mikään – ovathan molemmat vaikutteina lähtökohtaisen hyviä. Ainoa ongelma on se, että muodonmuutos on vain puoliksi valmis. ”Any Way The Wind Carrieson kuin puuduttava kokoelma jo kertaalleen tehtyä musiikkia. Albumin elektroniset elementit kuulostavat turhan usein siltä, kuin niiden ainoana tarkoituksena olisi ottaa pesäeroa yhtyeen esikuviin, eivätkä ne sellaisinaan riitä tuomaan kokonaisuuteen uutta eloa. Esimerkiksi levyn loppupuolelle sijoitettu biisikolmikko ”Beyond The Pale”, Fur Rye” ja ”The Sleep” tuntuu kestävän vähintäänkin yhtä kauan kuin Turku – Tukholma-risteily tax-freen ollessa kiinni. Sitä matkaa eivät muutaman sävelen synamatot pelasta.

Täysin menetetty tapaus ”Any Way The Wind Carries ei kuitenkaan ole. Muutaman kerran Port Noir tajuaa ottaa maanmiehiltänsä lainatut, pari numeroa liian suuret saappaat jalastaan ja olla oma itsensä. Esimerkiksi ”Onyx” ja ”Earth”  kuulostavat tuoreilta, jopa jännittäviltä. Samalla ne ovatkin levyn ainoat kappaleet, jotka aidosti edustavat yhtyeen uutta suuntaa. On levyllä myös muutamia täysin kelvollisia metallikappaleita, kuten nimikkokappale sekä albumin loppupuoliskolle säästetty ”Come What May”. Nämä kappaleet yhdistettynä soittajien taidokkuuteen osoittavat, että potentiaalia Port Noirilta kyllä löytyy. Yhtyeen vain täytyy – aloituskappaleen keittiöanalogiaa jatkaakseni – päättää, haluaako se tarjoilla pää- vai jälkiruokaa.

7-/10

Kappalelista:

1. Any Way The Wind Carries
2. Earth
3. Vous Et Nous
4. Black From The Ink
5. Onyx
6. Diamond
7. Beyond The Pale
8. Fur Rye
9. Exile
10. The Sleep
11. Come What May
12. The Oak Crown

http://www.portnoir.com/

https://www.facebook.com/portnoirofficial/

Kirjoittanut: Lassi Linnola