Positiivisin fiiliksin kohti toista maailmanvalloitusta – Haastattelussa paluun tehnyt Bleeding Through
Äskettäin paluun tehnyt jenkkiläinen metalcore-yhtye Bleeding Through on julkaisemassa ensi viikolla uutta albumiaan nimeltään ”Love Will Kill All”. Tavoitimme puhelimitse yhtyeen erittäin kiireisen nokkamiehen, Brandan Schieppatin, ja utelimme hieman menneisyydestä ja siitä, mistä uusi albumi on saanut mielenkiintoisen nimensä. Keskustelu ajautui myös Devin Townsendiin sekä rocktähti-unelmiin.
Moikka, mitä kuuluu?
Brandan: Ihan hyvää, hengailen töissä.
Koska soitan sinulle Suomesta, onkin pakko kysyä heti ensimmäiseksi, että millaisia muistoja sinulla on täältä? Olen nähnyt teidät ainakin kahdesti täällä keikalla: kerran Bullet For My Valentinen kanssa ja toisen kerran jäähallissa, mutten nyt muista, minkä bändin kanssa.
Brandan: Upeeta! Rakastan Suomea. Bullet For My Valentinen kanssa soitimme kaksi show’ta siellä, ja toisella kerralla olimme Helsingissä Machine Headin ja Hatebreedin kanssa. Juuri silloin soitimme jäähallissa. Ensimmäinen muisto Suomesta puolestaan liittyy Ruotsista Suomeen kulkevaan risteilyyn, jota käsittääkseni kutsutaan ”lemmenlaivaksi”?
Mainos päättyy
Tai bilelaivaksi, riippuu vähän.
Brandan: Se oli aika villiä. Vaikka olen kiertueella, herään yleensä melko aikaisin. Muistan heränneeni laivalla joskus kuuden aikaan aamulla. Lähdin sitten kävelemään pitkin laivan käytäviä hakeakseni aamukahvia, ja vastaan tuli pukumiehiä, joiden nenät vuotivat verta ja he näyttivät aivan hakatuilta. Kävi kyllä silloin mielessä, että ”mitä ihmettä täällä laivalla oikein tapahtuu?”. Tämä oli siis ensimmäinen muisto.
Toinen muisto liittyy vierailuumme BFMV:n kanssa. Se oli tosi lyhyt vierailu. Muistan vain, että tulimme juuri ennen keikkaa, soitimme keikan ja lähdimme. Emmekä kerenneet juurikaan näkemään Helsinkiä sen enempää. Missähän muualla olemme soittaneet…
Tampereella?
Brandan: Joo! Siellä olemme kerran soittaneet. Suurin muisto Suomesta on kuitenkin se, kun olimme kiertueella vuonna 2003 Sick Of It Allin ja Most Precious Bloodin kanssa ja olimme Tukholmassa. Ne muut lensivät Suomeen ja me emme päässeet mukaan, ja muistan, että olin tästä todella harmissani. Muistan myös, että he tulivat takaisin hehkuttaen, että ”oli koko kiertueen paras show!”. Silloin meitä kyllä suoraan sanottuna ketutti, ettemme päässeet mukaan. Mutta muistan kyllä keikat, jotka soitimme, ja ne olivat todella energisiä. Oli todella hauskaa ja loistava yleisö.
Siirrytään aikaan, jolloin päätitte, että on aika laittaa bändi tauolle. Nyt kuitenkin olette tekemässä comebackia. Mitä tapahtui sillä aikaa, kun olitte tauolla? Olitko vain salilla töissä, vai mitä oikeastaan puuhasit?
Brandan: Avasin salin, kun olin vielä bändissä mukana. Siitä hetkestä, kun bändi lopetti siihen hetkeen, kun se tuli takaisin, olen keskittynyt vain tähän salibisnekseen. Aloitin myös yrityksen nimeltään Rise Above Fitnessm ja se on menestynyt tosi hyvin, minkä seurauksena aloitimme myös vaatetuotantoyrityksen. Eli hallinnoimme 10 tai 12 eri vaateyrityksen tuotteita.
Olen kuitenkin yrittänyt pysyä kiireisenä myös musiikin saralla. Olen esimerkiksi kirjoittanut musiikkia eri ihmisten kanssa ja auttanut enemmänkin tuotantopuolella. Lisäksi olen myös perustanut toisen bändin nimeltään The Iron Son, jonka kanssa olen soittanut muutaman keikan ja tehnyt yhden albumin. Siinä on jäseninä vain minä ja tuottaja, joka tuotti levyn, mutta me kasasimme yhtyeen, jonka kanssa soitimme muutaman keikan. Se oli hauskaa ja sen avulla olen pitänyt musiikillista fokusta yllä. Useasti, kun ihmiset lopettavat musiikin soittamisen, tai pitävät pitkän tauon soittamisesta, heidän on todella vaikeaa aloittaa uudestaan ja ylläpitää samanlaista intensiteettiä. Olen kuitenkin pääasiassa vain keskittynyt tähän liiketoimintaan, koska sali- ja fitnessbisnes on nopeasti muuttuva hullu maailma. Joka päivä pitää olla ajan tasalla, mitä siellä tapahtuu.
Mistä se liekki Bleeding Through -yhtyeen kanssa musiikintekoon taas leimahti? Sillä olet vaikuttanut olevan kovin kiireinen.
Brandan: Olen varmasti kiireisin ihminen koko planeetalla. Olin studiossa tuottajani kanssa ja kirjoitimme biisejä muille yhtyeille – tai ne olisivat voineet olla joillekin toisille yhtyeille. Muistan kasanneeni yhtä biisiä ja huomasin, että tämähän kuulostaa aivan Bleeding Throughlta. Kirjoitin vielä muutaman riffin ja yhdistin siihen rummut vain kuullakseni, miltä se oikein kuulostaa. Taltioin sen puhelimeen, lähetin sen jokaiselle bändin jäsenelle ja kysyin heidän mielipidettään siitä, ja että pitäisikö kokeilla soittamista uudestaan. Ja kaikki vastasivat myöntävästi. Niin kaikki oikeastaan loksahti paikoilleen. Kaikki varmasti yhteisesti tiesivät, että oli aika taas jatkaa ja se oli yhteinen päätös. Melkeinpä ainoa syy siihen, miksi teimme comebackin on se, että kaipaamme toistemme kanssa soittamista. On siellä taustalla myös muita tekijöitä, mutta aluksi halusimme vain soittaa yhdessä keikkoja ja tehdä levyn, koska kaipaamme yhdessä työskentelyä ja musiikintekoa yhdessä. Katsotaan, mitä tapahtuu.
Mikä oli sitten se päällimmäinen syy, minkä vuoksi periaatteessa lopetitte bändin silloin aikoinaan? Johtuiko se siitä, että teillä oli aika rankkoja kiertueaikatauluja, puskitte albumeita tiuhaa tahtia ulos ja heti uuden albumin julkaistua palasitte suoraan tien päälle?
Brandan: Me varmasti olimme uupuneita ja mielestäni olimme henkisesti väsyneitä. Mutta ehkä se kaikista suurin tekijä oli se, että olimme lähestymässä kolmenkympin puoliväliä, ja osa halusi saada lapsia ja perustaa perheitä. Eteen tuli myös erilaisia työmahdollisuuksia toisenlaisilla urilla, ja todella haluttiin keskittyä elämään ”musiikin jälkeen”. Mielestäni tämä oli todella tärkeää, koska tunnen monia ihmisiä, jotka ovat yrittäneet tehdä musiikkijuttua niin kauan, ettei heillä ole ”varasuunnitelmaa”. En välttämättä sano, että kaikilla täytyisikin olla ”varasuunnitelma”, mutta meille se oli enemmänkin niin kuin halu tehdä muunlaisia juttuja, emmekä välttämättä olisi saavuttaneet näitä juttuja, jos olisimme jatkaneet Bleeding Throughta samaan tapaan niin kuin silloin sitä pyöritimme.
Yritimme kyllä vähentää kiertämistä, mutta se ei tuntunut oikealta, sillä olemme aina olleet bändi, joka on aina valmis kiertämään ja keikkailemaan. Silloin tuli kuitenkin sellainen fiilis, ettemme enää olleet sellaisia. Lisäksi, kun saimme keikka- tai kiertuepyyntöjä, oli todella hankala saada kaikkia bändin jäseniä oikeastaan suostumaan niihin, koska heillä oli elämässään paljon tärkeämpiä asioita, jotka tarvitsivat enemmän huomiota kuin musiikki. Minusta tuntui, että silloin oli aika vetää happea bänditouhuista ja varmistaa, että kaikki saivat musiikin ulkopuolisen elämänsä kuntoon, mikä on tärkeää, koska en ole koskaan halunnut Bleeding Through:n olevan se negatiivinen tekijä, joka estäisi meitä siirtymästä eteenpäin muissa asioissa. Minusta tuntui, että oli hyvä, että saimme nämä muut asiat kuntoon, sillä nyt on hyvä palata taas tekemään bändihommia.
Koetko, että olette nyt bändinä paremmassa asemassa, kun on kyse keikkojen soitoista sun muista?
Brandan: Todellakin! Me emme pysty tekemään pitkiä kiertueita, mutta teemme kuitenkin parhaamme päästäksemme kaikkialle. Asioiden suunnittelu tulee varmasti tuottamaan enemmän työtä ja viemään enemmän aikaa, koska meillä on muut työt ja velvoitteet. Olemme kuitenkin paljon paremmalla fiiliksellä liikkeellä. Keikkailun ja albumin teon suhteen emme tunteneet painostusta ollenkaan, vaan se oli ennemminkin hauskaa, ja haluan musiikin olevan taas hauskaa. Minulle musiikki on tapa ilmaista tunteita. Ajattelin ennen, että on oltava todella vihainen, ja musiikki olikin minulle tapa ilmaista tuskaa. Mutta tätä albumia tehdessämme otimme positiivisemman näkökulman ja olemme innoissamme lopputuloksesta.
Kuinka tärkeä tekijä raha on oikeastaan ollut? Nyt kun teillä on työt, teidän ei tarvitse huolehtia raha-asioista niin paljoa, verrattuna menneisyyteen.
Brandan: Se on todella iso juttu! Bändit, jotka väittävät toista, valehtelevat. Sanotaan, ettei rock n’ roll tuota rahaa enää samalla lailla niin kuin se ennen tuotti. Eikä Bleeding Throughkaan ole ikinä tuottanut suuria rahamääriä. Se tuotti sen verran, että sen varassa voi elää, mutta ei mitään hirveitä summia. Kyllä me taloudellisesti siis pärjäsimme, mutta se rahan tekeminen vaikeutui – varsinkin siinä vaiheessa, kun ihmiset halusivat perustaa perheitä. Et todellakaan halua lähteä kiertueelle ja stressata raha-asioista, koska silloin kiertäminen ei ole enää hauskaa. Nyt kun tiedämme, ettei raha ole enää se ratkaiseva tekijä, näemme sen enemmänkin bonuksena. Ja niin kuin sanoin, olemme nykyään paljon positiivisempia, koska meillä on nykyään vähemmän mieltä painavia asioita. Emmekä esimerkiksi tämän levyn kohdalla murehtineet, että meidän pitäisi tuottaa sillä jokin tietty määrä rahaa, jotta voimme maksaa vuokran tai asuntolainan, tai että saamme ruokaa pöytään. Se kyllä ehdottomasti helpottaa asioita.
Teidän uusi albuminne ”Love Will Kill All” julkaistaan tässä kuussa. Jos vertaatte tätä tulevaa albumia edelliseen ”The Great Fireen”, oliko teillä sillä albumilla jokin tietty visio, jota halusitte viedä vielä tällä tulevalla albumilla eteenpäin, vai halusitteko aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä?
Brandan: Kun kasasimme albumia, kävimme läpi joka ikisen biisin, jonka Bleeding Through on ikinä kirjoittanut. Muistan ottaneeni monia pieniä osia ja nuotteja monista biiseistämme. Joidenkin biisien kohdalla kyse on ”The Great Firen” jatkumosta. Toimme kuitenkin myös takaisin monia hyviä osia ”The Truthista” ja ”Declarationista”, mutta lisäsimme niihin vielä hieman enemmän voimakkuutta ja kypsyyttä. Mielestäni tämä uusi albumi on supermelodinen ja supersynkkä.
Ensimmäisenä julkaistu kappale ”Set Me Free”, on oikeastaan kaikista vähiten lempparibiisini tältä uudelta albumilta. Loput bändistä ja levy-yhtiö pitivät siitä, minkä vuoksi se julkaistiin ekana sinkkuna ulos. Ei ole kuitenkaan huono juttu, että julkaistaan ensimmäisenä biisinä todella raskas kappale. Eivätpä ihmiset ainakaan tule sanomaan, että ”on liian raskasta”, sillä yleensä valitetaan, ettei ole liian raskasta tai on tylsää. Kukaan ei koskaan valita, että ”onpas nyt raskas biisi”.
Pidätkö siis ”The Truthia” tai ”Declarationia” lempialbumeinasi?
Brandan: Oikeastaan ”Declaration” on lempialbumini. ”The Truth” puolestaan on matalammalla sijalla listalla, vaikka pidän kyllä myös niistä kappaleista. Siinä albumin teon aikana tapahtui paljon asioita ja sen äänittämisessä meni kauan aikaa, koska albumin äänittäjä ja tuottaja Rob Caggiano (Volbeat, ex-Anthrax) kävi lähellä kuolemaa, minkä vuoksi hän halusi ottaa hetken vapaata ”The Truthin” teosta. Tämä tavallaan tappoi siitä sellaisen flow’n. Pidän kyllä koko albumista, sillä ”The Truthin” biisit välittyvät livenä paljon intensiivisimpinä ja välittävät ne biisin todelliset fiilikset paremmin kuin albumilla.
”Declaration” on siis suosikkini. ”Declaration”-aika oli melko hullua aikaa meidän bändille, koska meistä tuntui, että silloinen levy-yhtiömme ja monet ihmiset, joiden kanssa työskentelimme, olivat täysin unohtaneet meidät. Tästä saimme hieman kiukkua ja synkkyyttä, mutta rakastan sitä albumia. Ja tietenkin Devin Townsendin kanssa työskentely… Hän on aivan uskomaton!
Hän on musiikillinen nero.
Brandan: No on, hän on siistein tyyppi ikinä! Hänen kanssaan oli todella hauska työskennellä. Muistan hänen sanoneen joka päivä, että ”Te olette niin ammattilaisia! Ilmestytte paikalle, teette hommanne niin kuin pitääkin, ettekä pelleile”. Vastasin vain, että ”That’s how we roll, man! Olemme täällä tekemässä töitä. Voidaan hengailla myöhemmin, mutta nyt tehdään töitä”.
Hän ei varmaan ollut kovin tottunut sellaiseen?
Brandan: Hän oli tottunut siihen, että bändejä tulee ja menee, eivätkä he kiinnitä hirveästi huomiota. Hän oli kuitenkin kiinnostunut työtavastamme, sillä hän on oikeastaan myös itse todella hillitön työnarkomaani, joka on addiktoitunut työhönsä ja hän on todella hyvä siinä, mikä on mahtavaa.
Nyt, kun oikeastaan mainitsitkin siitä unohdettuna olemisesta, niin muistan, kun oli suuria hehkutuksia siitä, että olette seuraava suuri tähti. Mitä mielestäsi oikein tapahtui, ettette ole tänä päivänä suurien areenoiden pääesiintyjiä? Olen nähnyt teidät siis kaksi kertaa livenä, ja te olette todella hyvä livebändi.
Brandan: Olen aina sanonut, että olemme hyvä livebändi. Rehellisesti sanoen, olen myöskin itse tätä pohtinut todella paljon. Kun tuli tieto siitä, mitä silloinen levy-yhtiömme oli käymässä läpi, ja jos meillä ei olisi ollut minkäänlaisia ongelmia heidän kanssaan, olisimme todennäköisesti päässeet hieman pidemmälle.
Ihan rehellisesti sanottuna, en usko, että tuntisimme oloamme mukavaksi, jos olisimme tosi iso nimi. Jokaisella bändin jäsenellä on samanlainen asenne musiikkiin: tykkäämme musiikin soittamisesta ja se, että saamme soittaa lavoilla on upea juttu. Meillä ei ole ikinä ollut tähtäimessä olla jättimäinen bändi. Kun bändit ovat suuria, bändin jäsenet todella inspiroivat niitä olemaan suuria.
Olen todella hyvä ystävä Avenged Sevenfoldin kanssa. Kasvoimme soittamalla keikkoja yhdessä, ja me olimme yleensä se pääesiintyjä. Muistan jutelleeni heidän kanssaan samana päivänä, kun he tekivät levytysdiilin Warner Bros. Recordsin kanssa ja olleeni aivan, että ”vau, en voi uskoa, että saitte juuri diilin Warner Bros. Recordsin kanssa”. Kysyin sitten Mattilta (M. Shadows, laulaja), että miten luulet tämän muuttavan asioita, johon hän vastasi ”Brandan, haluan soittaa suurilla areenoilla”. Arvostan sitä, että hän tähtää niin korkealle, mutta en ole itse koskaan halunnut tähdätä ihan niin korkealle. Pidän enemmän underground-musiikista ja siitä, että jos haluamme soittaa keikan, niin silloin soitamme, ja se tavallaan luo meille enemmän vapauksia. Olisi tietenkin kiva, jos suosiomme räjähtäisi ja olisimme tuossa tilanteessa. Se ei kuitenkaan ole se tekijä, joka inspiroisi meitä olemaan megaiso bändi. Käykö yhtään järkeen?
Joo, eli olet ehkä enemmänkin sydämeltäsi hardcore-kid, etkä juurikaan haaveile suuren rock-tähden asemasta.
Brandan: On kyllä kiva, että ihmiset tunnistavat ja tulevat juttelemaan. Se on ihan siistiä ja arvostan kaikkea tukea, jota olemme saaneet. Mielestäni meillä on jo nyt mahtava fanikunta. Omalle kohdalleni en kuitenkaan voi edes kuvitellakaan, että ihmiset haluaisivat niin paljon minun aikaani. Minulla on ollut hieman henkisiä ongelmia, enkä usko, että pystyisin sellaiseen.
Vielä siitä tulevasta albumista, albumin nimi on siis ”Love Will Kill All”. Mistä tällainen nimi albumille?
Brandan: Meillä oli muutama ”työnimi”, joista ensimmäinen oli ”Love Is Violence”. Juttelin levy-yhtiön kanssa ja keksimme ”Love Will Kill All” -nimen, joka oli myös yksi ”työnimi”. Oli hämmentävät fiilikset, kun levy-yhtiöltä tuli nimiehdotus, joka oli ollut työnimenä, mutta jota en ollut edes kertonut heille. Silloin oli aika selvää, että albumin nimeksi tulee ”Love Will Kill All”. Lisäksi, kun kuuntelee albumia, albumin nimi täsmää albumin välittämiin fiiliksiin.
Se, että rakkaus on albumin nimessä, on melko merkittävää, sillä rakkaus kuvastaa koko bändiä ja sitä, että olemme kokeneet yhdessä niin paljon – niin henkilökohtaisella tasolla kuin myös liiketoimintatasolla, joka kattaa entiset levy-yhtiöt, managementit ja muut. Se puolestaan kattaa nimen ”All”-sanan.
Meille ”Love Will Kill All” tarkoittaa sitä, että riippumatta siitä, mitä elämässäsi tapahtuu, meille on yhteistä rakkaus musiikkia kohtaan, ja meidän jakamamme musiikki on rakkautta. Se tappaa kaiken negatiivisen, joka asettuu sen tielle. Eli sitä se siis tarkoittaa, että se hallitsee maailman pahimpia asioita, kun on jotain, mitä voi jakaa toisen kanssa. Kuulostaa ehkä todella ”emolta” ja sitä se tavallaan on.
Oikeastaan, kun lukee albumin nimen ensimmäistä kertaa, tulee aluksi vähän sellainen negatiivinen fiilis. Mutta nyt kun selitit nimen taustoja, niin se luokin positiivisen fiiliksen. Oliko tämä ihan tarkoituksenmukaista, että nimi herättää hieman sekavia tuntemuksia?
Brandan: Joo, me olemme aina olleet kryptisiä erilaisten tarkoitusten kanssa. Monet usein ajattelevat, että se kuulostaa todella negatiiviselta, mutta se on oikeastaan positiivinen. Tämä vain kuuluu siihen kategoriaan.
Lopuksi vielä haluaisin kysellä hieman bändin tulevaisuuden suunnitelmista. Millaisia suunnitelmia teillä nyt siis on?
Brandan: Nyt soitamme keikan kotopuolessa Kaliforniassa. Tämä keikka tulee olemaan eräänlainen ”comeback”-keikka. Sen jälkeen meillä on keikkoja siellä sun täällä. Olemme myöskin puhuneet Euroopan-buukkaaja Marcon (Walzel, Avocado booking) kanssa ja kerroimme hänelle, että haluaisimme tulla sinne tänä talvena, ja sitten uudestaan ensi kesänä festareille. Se on vielä työn alla ja nyt olemme vain työstäneet aikatauluja. Toki, jos pääsemme sinne vielä aikaisemmin, se olisi mahtavaa.
Tämän albumin tiimoilta on aika hullua taas liittyä albumin julkaisusykliin, ja mitä tahansa voikin tapahtua. Pelkästään se, että palasimme yhteen ja julkaisimme tämän albumin, on saanut aivan mahtavaa tukea levy-yhtiöltämme ja he ovat todellakin tukenamme, mikä on meistä outoa, koska emme ole tottuneet sellaiseen tukeen. SharpTonen ja Nuclear Blastin yhteistyö on toiminut loistavasti – ainakin meidän tapauksessamme. Me vain haluamme soittaa keikkoja ja jakaa tätä musiikkia. Tuntuukin, että kun rundasimme niin paljon, emme saaneet paljoa siitä irti. Mutta nyt kun lähdemme kiertämään, pyrimme ottamaan jokaisesta hetkestä kaiken irti ja tekemään niistä ikimuistoisia.
Pelottaako, että imeydytte taas samaan sykliin? Eli teette kiertuetta heti kiertueen perään?
Brandan: Ei pelota. Enkä edes usko, että se on tässä tapauksessa edes mahdollista, heh. Ja jos niin käy, niin sitten pitää tehdä muutoksia.
Kiitos paljon, että uhrasit hieman aikaasi kiireisestä aikataulustasi tämän haastattelun tekoon. Kaikkea hyvää tulevaisuuteen! Haluatko vielä sanoa jotain teidän suomalaisille faneillenne?
Brandan: Teemu Selänne on lemppari jääkiekkoilijani, ja kun kävin Tampereella näin NHL-videopelin, jonka kannessa oli Teemu Selänne. Se oli niin mahtava, että ostin pelin ihan vain sen takia, koska kannessa oli Selänne. Agenttimme on varsin tietoinen siitä, että haluamme soittaa siellä, joten tulemme varmasti tämän albumin tiimoilta käymään myös Suomessa.
