Post-metal-yhtye Lastborn julkaisi uuden singlen ja videon ”End of Entropy”

Kirjoittanut Teemu Hakala - 18.8.2025

Varsovalainen raskaan musiikin yhtye Lastborn on pistänyt pihalle tuoreen singlensä ”End of Entropy”, jonka mukana julkaistiin myös musiikkivideo. Kappale löytyy nyt kaikilta suoratoistopalveluilta.

Alun perin Valko-Venäjältä kotoisin oleva bändi on kuvannut tyyliään ”traagiseksi metalliksi”, jossa yhdistyvät post-metallin tunnelmat, melodisen hardcoren energia ja screamon intensiteetti. Yhtye on tullut tunnetuksi synkkien melodioiden, murskaavien riffien ja raastavien vokaalien yhdistelmästä.

Vuonna 2020 julkaistu debyyttialbumi ”Of Broken Bones” kertoi selviytyjän tarinan lapsuuden väkivallasta ja sen seurauksista. Sen jälkeen vuonna 2021 bändi jatkoi samaa tematiikkaa useilla sinkuilla, joissa on pureuduttu mielenterveyteen, minäkuvaan ja itsensä hyväksymiseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Uudella kappaleellaan ”End of Entropy” Lastborn jatkaa matkaansa kohti omaa, tunnistettavaa paikkaansa raskaamman musiikin kentällä.