Post-punk -yhtye Vånna Inget saapuu Suomeen kiertueelle tammikuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 21.12.2015

Vanna Inget 2015Viime kesänä Lutakko liekeissä -festivaaleilla esittäytynyt post-punk -yhtye Vånna Inget saapuu alkuvuodesta neljän keikan minikiertueelle Suomeen. Keskiviikkona 27. tammikuuta Turun Klubilla ja seuraavana iltana Helsingissä Kuudennella Linjalla soitettavien omien keikkojensa lisäksi ruotsalaisbändi nähdään Jyväskylän ja Joensuun Garagefest-tapahtumissa.

Särökitaroilla ja vintage-syntetisaattoreilla maustettua pop-vaikutteista post-punkia soittava Vånna Inget on runsaat viisi vuotta jatkuneella urallaan julkaissut kaksi pitkäsoittoa sekä kaksi vinyylisingleä. Vertauksia Masshysteristä The Go-Go’siin kerännyt ruotsalaisviisikko nousi viimeisimmällä albumillaan ”Ingen Botten” (2013) kotimaassaan jopa Grammis-ehdokkaaksi vuoden rock-albumin kategoriassa. Valovoimaisen keulahahmon Karolina Engdahlsin johdolla ruotsiksi laulavan Vånna Ingetin albumeja on julkaistu Yhdysvaltoja myöten.

VÅNNA INGET -KIERTUE
Ke 27.1.2016 Turku, Klubi +Sammuneet katulyhdyt, Phoenix Foundation
To 28.1.2016 Helsinki, Kuudes Linja +Black Metal Raccoons, J. Kiesi Grandes
Pe 29.1.2016 Jyväskylä, Garagefest
La 30.1.2016 Joensuu, Garagefest

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.vannainget.se
www.fullsteam.fi

Luetuimmat

Uusimmat