”Post-punkin kruununjalokivi” – klassikkoarvostelussa Joy Divisionin 40-vuotias ”Closer”

Post-punk-liikkeen traagisimman kokoonpanon viittaa kantaneen Englannista Macclesfieldista ja Salfordista tulevan nelikon, Joy Divisionin, kolkon kaunis ”Closer” julkaistiin allekirjoittaneen toimittajan 1-vuotissyntymäpäivänä 18.7.1980 Factory Recordsin kautta. Kohtalon ivaa tai ei, myöhemmin kyseinen albumi muodostui erääksi allekirjoittanutta syvimmältä kouraisseista albumikokonaisuuksista ikinä.

Loppukeväällä 1980 Joy Division oli uransa kaupallisesti merkittävimmän singlensä ”Love Will Tear Us Apart” julkaisun kynnyksellä. Tulevan singlen ja albumin myötä yhtye oli lähdössä Yhdysvaltain-kiertueelle kesällä 1980. Oman merkittävän twistinsä asiaan tuo lisäksi se, että mitään Joy Divisionin Yhdysvaltain-kiertuetta ei koskaan tullut. ”Closer” julkaistiin kaksi kuukautta sen jälkeen, kun vokalisti Ian Curtis oli riistänyt itseltään hengen 18.5. ainoastaan 23-vuotiaana pitkään jatkuneen, alati pahentuvan epilepsian, masennuksen, muiden orastaneiden mielenterveysongelmien sekä useiden keskenään ristiriidassa olleiden elämäntapahtumien aiheuttamien paineiden käytyä hänelle liian raskaiksi. ”Love Will Tear Us Apart” -single, jota ei valittu albumille, ilmestyi hieman tätä aiemmin. Kitaristi Bernard Sumnerin mukaan kappaleiden treenausvaiheessa yhtyeen jäsenistö meni ensitöikseen treenikselle jauhamaan jonninjoutavia ja arkisia asioita. Kun asiat oli saatu jauhettua, oli tullut aika tarttua soittimiin ja äänittää uusia biisiaihioita pienelle kasettisoittimelle. Sumnerin mukaan he eivät yhtyeen jäsenten kesken puhuneet omasta musiikistaan juuri koskaan eivätkä analysoineet sitä mitenkään. He vain menivät ja tekivät kaiken olennaisen. Albumin jäljittelemättömän tunnelman muodostivat huomattavan paljon melodioita oktaavia tai kahta normaalia korkeammalta bassolla soittava basisti Peter Hook, juuri sopivissa kohtaa biisejä pelkistetyllä kitaran soitollaan ja tehokkailla syntetisaattoriosuuksilla maustava kitaristi Bernard Sumner ja tällä kertaa suurimmaksi osaksi sähkörumpuja ja perkussioita albumilla soittava Stephen Morris.

”Closerin” kappaleista puolet olivat syntyneet heti ”Unknown Pleasuresin” julkaisun jälkimainingeissa, loppuvuodesta 1979. Kitaravetoisemmat kappaleet, kuten kirjailija J. G. Ballardin novellikokoelman inspiroima jäykän kalsea avausbiisi ”Atrocity Exhibition, hienon laulumelodian varaan rakentuva ”Passover”, piinaavasti sätkivä ”Colony”, uhoavan katkera ”A Means To An End” ja raivokkaan kauniisti kantavan bassomelodian sisältävä ”Twenty Four Hours”, oli kaikki kirjoitettu loppuvuodesta. Yhtye ehti soittaa niitä debyyttialbumin kiertueella livenä. Jotkin niistä ehdittiin jopa äänittää mm. BBC:n John Peel -sessioissa ennen ”Closer”-albumin studiotuotantovaihetta. Syntetisaattoria hyödyntävät, seesteisemmät ja melankolisemmat kappaleet, kuten ”Isolation”, ”Heart And Soul” sekä musertavan kauniisti albumin päättävät ”The Eternal” ja ”Decades”, syntyivät puolestaan yhtyeen treenikämpällä alkuvuodesta 1980.

Nimensäkin puolesta loppua enteilevä ”Closer” äänitettiin vajaan kahden viikon ajanjakson aikana Britannia Row -studiolla Lontoon Islingtonissa maaliskuun loppupuoliskolla 1980. Äänittäjä-tuottajana albumilla toimi debyyttialbumin tapaan Martin Hannett, ja apulaisäänittäjinä toimivat Michael Johnson ja John Caffery. ”Closerilla” Joy Divisionin musiikillinen linja jatkoi edellisenä kesänä ilmestyneellä yhtyeen klassikoksi kasvaneella ”Unknown Pleasures” -debyyttialbumilla aloitettua synkeän puhuttelevaa ja kaikessa rujoudessaan erittäin rikasta musiikillista ja lyyristä maalailua. ”Closer” osoittautui albumina kuitenkin vielä yhtyeen debyyttiä painostavammaksi ja synkemmäksi kokonaisuudeksi. Avaruusajan hautajaismarsseihin soveltuvia efektejä ja äänitysratkaisuja yhtyeen kolkkoon ja pelkistettyyn soundimaisemaan hivuttaneen Martin Hannettin työtä on jälkikäteen ylistetty kovasti. Tämä siitäkin huolimatta, että studiolta vapaapäivää viettämässä ollut Hook suivaantui hänelle pahemman kerran Hannetin miksattua Hookin soittamat ”Atrocity Exhibitionin” lisäkitarat kuulostamaan suoranaiselta kissan kiduttamiselta.

Jylhän äänimaiseman päälle Curtisin matalan toteavalla äänellä tulkitsemat, vereslihalla riipivät sanoitukset ovat kerrassaan pysäyttävää tavaraa – varsinkin ottaen huomioon herran oman käden kautta poistumisen aivan albumin julkaisun kynnyksellä. Näin jälkikäteen ajatellen astettaisesta naiiviudesta huolimatta jopa pelottavia piirteitä saavat Curtisin vokaalitulkinnat eivät juurikaan tuntuneet sopivan nuoren, idealistisen (post-)punkkarin suuhun. Ennemminkin ne heijastelivat jo aivan kylliksi elämää nähneen, lopputiliä elämänsä kanssa tekevän, väsyneen ja masentuneen, vanhan sielun mielenmaisemaa – sielun, joka oli jo lopullisen päätöksensä tehnyt.

Sumner muisteli vuonna 2007 Curtisin maininneen hänelle albumin äänitysten lomassa, että ”Closerin” kappaleiden tekeminen tuntui kummalliselta, koska lyriikat tuntuivat kirjoittavan itse itsensä Curtisin reflektoidessa niiden kautta tuntemuksiaan sulkeutuneisuudesta ja hukkumisesta ahdistuneisuuden tunteisiin ja henkilökohtaiseen syöksykierteeseensä. ”Closer” oli punkin jälkeisen ajan ja uuden aallon välimaastossa eristyneisyyttä, itsetutkiskelua ja oudolla tavalla kiehtovasti kylmyyttä huokuva teos. Stephen Morrisin mukaan Curtis oli hyvin vaitonainen kaikista Joy Divisionille kirjoittamistaan biiseistä ja teksteistä. Kun Ian sai koneeseen hieman viskiä, hän vapautui kahlitsevista estoistaan. Morrisin mukaan Curtisin eristäytynyt, hiljainen luonne ja olemus erosi siitä lavalla heiluvasta, transsiin vaipuneesta, uhkaavasti tuulimyllynä käsiään pyörittävästä, jäykästi sätkyttelevästä, lavalla veuhtovasta persoonastaan kuin yö ja päivä. Ianin lesken Deborah Curtisin mukaan kaiken pidättyväisyyden takana oli kuitenkin kunnianhimoinen ja luova hahmo, joka olisi halunnut kirjoittaa kirjallisuutta. Joy Divisionin puitteissa kaikki tämä pääsi suurimmaksi osaksi toteutumaan.

Guardianille vuonna 2019 antamansa haastattelun perusteella Sumner totesi, ettei yhtyettä missään vaiheessa kiinnostanut nousujohteinen musiikillinen ura tai kaupallinen menestyminen. Heitä kiinnosti ainoastaan tehdä kaunista musiikkia, joka säväyttäisi heitä itseään. Useiden musiikkimedioiden edustajien mielestä yhtye oli tuossa vaiheessa kansainvälisen läpimurron partaalla ja matkalla maailmanmaineeseen. Factory-levy-yhtiön pomo Tony Wilsonin tiedetään intoilleen ”Closer”-albumin kappaleista ja sanoneen Sumnerille, että ”varaudu siihen, että pääset kohta kellumaan uimapatjalla losangelesilaisen asuntosi aurinkoiselle uima-altaalle drinkki toisessa kädessäsi”. Sumner pöyristyi Wilsonin sanoista ja piti yhtyeensä levymogulin lohkaisua ehkä typerimpänä Joy Divisioniin liittyvänä kommenttina, jonka hän oli koskaan kuullut.

Albumin jylhän kaunista kansitaiteesta vastasivat Martyn Atkins ja Peter Saville. Kuin enteillen Curtisin 15.5.1980 tapahtuvaa itsemurhaa, graafikkokaksikko päätti tehdä levynkanteen pelkistetyn kauniin, hautajaisteemaisen kuosin. Albumin kansikuvassa on kuvattuna suruveistos Appianin sukuhaudan muistomerkistä, joka sijaitsee Monumental Cemetery of Staglienolla, Italian Genovassa. Konsepti oli kuitenkin suunniteltu valmiiksi jo ennen Curtisin traagista poismenoa. Kansitaiteilijat kysyivätkin yhtyeen jäljelle jääneeltä miehistöltä, halusivatko he edelleen pidättäytyä päätöksessä pitää kannen hautajaisteema Curtisin kuolemasta huolimatta. Sumner, Hook ja Morris myöntyivät tähän yksissä tuumin.

Curtisin kuoleman jälkeen Joy Divisionin jäljelle jääneet jäsenet perustivat sittemmin menestyneen uuden aallon orkesterin New Order.

Julkaisun jälkeen brittiläinen musiikkimedia hehkutti ”Closeria” käänteentekevänä, tanssittavana rock-levynä. Viiden tähden arvosteluja satoi ”Closerin” laariin kaatamalla. Albumin julkaisun yhteydessä musiikkilehdistössä käytettiin myös ensimmäisiä kertoja termiä ”goottirock” kuvailemaan tummasävyistä, punkin jälkeistä soundia.

Brittien albumilistalla ”Closer” ylsi korkeimmillaan sijalle 6. Uuden-Seelannin listoilla albumi nousi korkeimmillaan kolmanneksi. Ilmestymisvuonnaan albumi valittiin NME-lehden äänestyksessä vuoden albumiksi. NME-lehden 100 parhaimman brittiläisen albumin rankkauksessa ”Closer” pääsi sijalle 72. Lisäksi ”Closer” valittiin Rolling Stone -lehden ”500 Albums Of All Time” -rankkauksessa sijalle 137. Vuonna 1995 albumi rankattiin puolestaan Spin Magazinen julkaisemalla sadan parhaan vaihtoehtojulkaisun listalla sijalle 69. Tälle vuosituhannelle tultuamme Pitchfork-nettilehti nosti ”Closerin” rankkauksessaan kymmenenneksi parhaimmaksi brittiläiseksi 1980-luvulla tuotetuksi albumiksi. Albumi nousi kärkikymmenikköön myös Q Magazinen ja Slant Magazinen julkaisemilla 1980-luvun merkittävimpien albumijulkaisujen listalla. Vuonna 2000 albumi valikoitui myös Colin Larkinin kirjoittaman ja toimittaman ”All Time Top 1000 Albums” -kirjan sijalle 279.

Muusikkopiireissä ”Closer” nostetaan myös arvoasteikossa korkealle. Esimerkiksi edesmennyt pop-tähti, mm. Wham! -yhtyeen laulaja George Michael on ylistänyt ”Closeria” erääksi parhaimmaksi albumikokonaisuudeksi koskaan. Useat yhtyeet ja artistit ovat myös coveroineet albumin kappaleita omilla julkaisuillaan. Ensimmäisenä näistä mieleen juolahtaa irlantilaisen Therapy?-yhtyeen videosinglenä julkaistu versio ”Isolation”-kappaleesta, joka julkaistiin myös yhtyeen läpimurtolevyllä ”Troublegum” vuonna 1994.

Kommentoi julkaisua