Posthum – The Black Northern Ritual

Kirjoittanut Rudi Peltonen - 23.10.2014

Norjalainen Posthum ei ole vauhtiin päästyään aikaillut julkaisujensa kanssa. Edellinen ”Lights Out” -levytys ilmestyi lähes tarkalleen kaksi vuotta sitten, ja jo nyt levykaupoista löytyy yhtyeen kolmas täyspitkä ”The Black Northern Ritual”, jonka edeltäjänsä tapaan julkaisee Indie Recordings. Bändin moderni black metal ihastutti minua jo edellisen levytyksen ilmestyttyä, joten tartuin oitis haasteeseen ottaa selvää, mitä tällä triolla on tällä kertaa annettavanaan.

Heti levyn alusta asti on selvää, että tempoa on entisestään hiukan laskettu ja nyt liikutaan selkeästi keskitempoisen black metallin alueella. Aloitusbiisi ”Demon Black Skies” antaa hyvän kuvan siitä, mitä on tarjolla: yksinkertaista riffittelyä ja viiltävää vokalisointia, mutta myös melodisuutta ja koukuttavia ideoita biisien sisällä. Erityisesti levyltä nousee esille se, että vokalistin ulosanti on entistä aggressiivisempaa – valitettavasti paikka paikoin se kuulostaa myös hiukan liian väkinäiseltä ja tasapaksulta. Tulipa mieleeni jopa, että jossakin biisissä olisi voinut yllättää kuulijaa tuomalla puhtaita vokaaleita mukaan.

Nopeammasta materiaalista esimerkkinä toimii ”To the Pits”, jossa myös kitarat nousevat hienosti pintaan. Tämä toistuu läpi levyn ja tuokin omaa luonnettaan biiseihin. Täytyy sanoa, että soundit ovat black metallille yllättävänkin kirkkaat ja puhtaanoloiset, mutta tästä huolimatta levy ei kuulosta liian tuotetulta. Posthum ei tällä levyllä kuulosta niin ”norjalaiselta” kuin aikaisemmin, vaan vertauskohtia voisi hyvinkin etsiä vaikkapa tuolta Atlantin takaa. Bändi edustaa myös sillä tavalla genren modernia suuntausta, että se ottaa vaikutteita hyvin monista eri metallityyleistä, mutta ei tässä kuitenkaan aivan progeilemaan lähdetä pienistä Enslaved-kaiuista huolimatta. Biisien erilaiset osiot ja mielenkiintoiset rakenteelliset ideat koukuttavat kuuntelemaan tätä levyä aina uudelleen. Täytyy sanoa, että levy itse asiassa kasvaa jokaisella kuuntelukerralla. Tämä on hyvä merkki siitä, ettei ”Black Northern Ritual” heti hautaudu kerran kuunneltujen levyjen kasaan.

Levyn puolenvälin jälkeen tuleva tunnelmapalanen ”Vinter” eroaa muusta materiaalista, mutta ei mitenkään huonolla tavalla. Instrumentaalibiisi antaa hengähdystauon ja luo aivan loistavasti visuaalisuutta kuuntelijalle. Ainakin itse näen silmissäni lumisen, blaskhyrkhmaisen talvimaiseman. Jos biisin kuulisi irrallaan muusta levystä, voisi sen kuvitella hyvin vaikkapa jonkin elokuvan soundtrackille tremoloineen. Tämän jälkeen ilmoille paukkuva ”A Disappearing Sun” on puolestaan levyn kohokohta, jossa kaikki osaset vain yksinkertaisesti loksahtavat paikoilleen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Tällä seitsemän biisin levyllä ei ole mielestäni yhtään täytebiisiä, vaan kokonaisuus kulkee soljuen eteenpäin. Soittajat osaavat käyttää instrumenttejaan monipuolisesti, vokalistin suoritus on pienestä väkinäisyydestäkin huolimatta vähintäänkin hyvää tasoa ja tuotanto onnistunut. ”Sen ja sen bändin ekan demon” perään haikaileville black metal -puritanisteille tämä levy tuskin antaa yhtä hienoa kuuntelukokemusta kuin itselleni, mutta melodisen suuntauksen ystäville uskallan tätä suositella varauksetta.