Power metallin veteraanien uusin teos – arviossa Kamelotin ”The Shadow Theory”

Huhtikuussa julkaistu ”The Shadow Theory” on Kamelotin ansiokkaan uran kahdestoista albumi. Odotukset albumia kohtaan olivat korkealla erinomaisen ”Havenin” jälkeen. Kamelot löysi ”Havenilla” sen viisasten kiven, jolla päästään jo lähelle mestariteosta. Ensimmäinen kuuntelu ”The Shadow Theoryn” parissa menee ihmetellessä musiikin monimuotoisuutta kuten Kamelotin levyjen kanssa usein käy. ”The Shadow Theory” polkaistaan käyntiin introlla, jonka jälkeen tulevat singlenäkin julkaistut kappaleet ”Ravenlight” ja ”Phantom Divine (Shadow Empire)”. Molemmat kappaleet ovat melodisia ja hyviä mutta eivät kuitenkaan niin hyviä kuin olisi toivonut.

Ensivaikutelma albumista on kokonaisuutena hieman epätasainen. ”Burns To Embrace” on mieleenpainuva ja melodinen kappale, joka huipentuu hienolta kuulostavaan kuorolaulantaan. Tommy Karevikin ja Beyond The Blackista tutun Jennifer Habenin duettona laulama balladi ”In Twilight Hours” on kaunis kappale ja osoittaa taas kerran, miten upea laulaja Tommy Karevik on. Albumin toinen vieraileva artisti on Once Human -orkesterin laulaja Lauren Hart, joka ärisee tyylikkäästi albumin raskaimmassa kappaleessa ”Mindfall Remedy”. Kappaleessa on industrial-vaikutteita mutta kuulostaa siitä huolimatta Kamelotilta.

Albumi huipentuu kahteen upeaan kappaleeseen, joista ensimmäinen eli ”Vespertine (My Crimson Bride)” on vauhdikas ja erittäin melodinen pala. Karevikin laulumelodiat ovat iskelmällisiä, ja tyylikkäät jouset viimeistelevät albumin ”hitin”. Albumin paras kappale on ”Proud And the Broken”. Hieman yli kuusiminuuttinen kappale alkaa pianon saattelemana siirtyen melodisen säkeistön myötä vielä melodisempaan kertosäkeeseen. Koko komeus huipentuu hienoihin soolo-osuuksiin ja lopulta kauniiseen c-osaan, jossa Karevik pääsee taas esittelemään uskomattoman hienoa ja tunteikasta vokalisointiaan.

Kokonaisuutena levy ei ikävä kyllä yllä ”Havenin” tasolle. Ensimmäisen kymmenen kuuntelun kuluessa albumi tuntui paranevan kerta kerralta. Sen jälkeen levy oli ikään kuin kuultu, eikä se ole jäänyt voimasoittoon kuten ”Haven” aikoinaan. Siitäkin huolimatta kyseessä on laadukas levytys ja pätevä lisäys Kamelotin mittavaan discografiaan.

8/10

Kappalelista:
1. The Mission
2. Phantom Divine (Shadow Empire)
3. RavenLight
4. Amnesiac
5. Burns To Embrace
6. In Twilight Hours
7. Kevlar Skin
8. Static
9. MindFall Remedy
10. Stories Unheard
11. Vespertine (My Crimson Bride)
12. The Proud and The Broken
13. Ministrium (Shadow Key)

https://www.facebook.com/kamelotofficial/

Kommentoi julkaisua