Powerless Trio Sibeliustalolla (1.2.2018)
Raskaasta Joulusta tuttu kolmikko Ari Koivunen (Amoral), Marco Hietala (Nightwish, Tarot) ja JP Leppäluoto (Dark Sarah) ovat lyöneet hynttyyt yhteen ja perustaneet bändin nimeltä Powerless Trio. Nimi viittaa vahvasti siihen, että bändissä esiintyy vain kolme edellä mainittua henkilöä ja sähköllä toimivat soittimet on heitetty nurkkaan häpeämään. Asia ei ole kuitenkaan näin. Leppäluoto soitti toki akustista kitaraa useamman biisin kohdalla mutta suurimmaksi osaksi käytössä oli sähköbasso ja kitara. Rumpuja paukutteli Koivunen ja kitarassa olivat Hietala ja Leppäluoto, jotka myös soittivat välillä bassoa.
Lähdin keikalle hyvin avoimin mielin, koska pidän jokaisen herran lauluäänestä, ja keikan mainoksessa mainittiin bändin soittavan suosittuja cover-biisejä sekä ”omia tuotantoja”. Tuo viimeinen asia ei kuitenkaan toteutunut. Mielestäni olisi ollut mielenkiintoista kuulla, miten esimerkiksi Nightwishin biisit kääntyvät hiukan pienempään muotoon. Omat Nightwish-suosikit ovat juurikin Hietalan laulamia kuten ”While Your Lips Are Still Red”.
Mainos päättyy
En ole aivan varma, mitä ohjelmapalvelu oli miettinyt valitessaan yhtyeelle tilaksi Sibeliustalon pääsalin. Pääsaliin mahtuu suunnilleen 1200 kävijää, kun esimerkiksi samassa talossa sijaitsevaan Finlandia-klubiin mahtuu noin 600. Keikalle oli myyty lippuja yli 400, joten yleisö olisi mahtunut helposti myös klubille, jolloin tunnelmakin olisi ollut paljon tiiviimpi kuin suuressa salissa, jossa yläparvet oli suljettu ja pelkästään alakatsomo oli käytössä. Ymmärrän, että kuulostaa paljon hienommalta, jos bändi on ”konserttisali-kiertueella” kuin ”klubikeikoilla”, ja varmasti osa yleisöstä istui mieluummin penkeillä kuin seisoi koko keikan ajan. Osa yleisöstä oli asiassa kanssani samaa mieltä: keikan aikana takariviltä huudettiin artisteille suoraa palautetta väärästä esiintymispaikasta.
Esiintymislavaa oli onneksi pienennetty taustakankailla, mikä loi edes hiukan intiimimpää tunnelmaa, vaikkei sekään voinut kaikkea pelastaa. Bändin soitto onnistui välillä lumoamaan kuuntelijan ja saamaan kuuntelijan unohtamaan kaiken ympärillä olevan, mutta välispiikeissä karu todellisuus palasi takaisin. Toinen suurempi miinus pääsalin käytön myötä oli lippujen hinnat. Mielestäni 40 euron lippu on melko kallis cover-bändin keikasta – tosin täysin ymmärrettävää, sillä salin vuokra ei varmasti ollut halvimmasta päästä.
Mutta negatiiviset seikat hetkeksi taka-alalle ja keskitytään siihen, mikä illassa oli hyvää eli musiikki. Vaikka bändi ei ehkä soittanutkaan omia tuotantojaan, soitti se silti sitä inspiroineita covereita vuosien varrelta. Jokaiseen kappaleeseen löytyi myös tarina kerrottavaksi: esimerkiksi Thin Lizzyn ”Jailbreak”-biisin Hietala omisti Viron poliiseille jouduttuaan aikoinaan Virossa putkaan ”huonon käytöksen takia”.
Mainos päättyy
Ilta alkoi hyvin tutulla ”In the Hall of the Mountain King” -taustanauhalla. Tällä kertaa se oli soitettu huiluilla … päin persettä, mikä oli toki se ideakin. Powerless Trio osaa soittaa rumpuja ja kitaroita, mutta huilutaidot ovat hiukan ruosteessa, joten mielenkiintoinen startti koko illalle, pakko myöntää. Sen jälkeen siirryttiin vitsien kerrontaa, mitä illassa muutenkin riitti, sillä melkein puolet soittoajasta käytettiin välispiikkeihin. Ensimmäisten vitsien jälkeen päästiin kuitenkin itse musiikin pariin, ja ensimmäinen kappale oli varmasti kaikille tuttu Ed Sheeranin ”I See Fire”. Heti ensimmäisen kappaleen kohdalla kävi selväksi, että miehet osaavat laulaa, ja että biiseistä on selvästi tehty omat versiot. Usein bändien soittaessa cover-kappaleita törmää siihen, että kappaleet kuulostavat liki samoilta kuin alkuperäiset versiot, mutta nyt oli luovuus päästetty valloilleen, ja kappaleista oli tehty oman näköisiä ja kuuloisia.
Ensimmäinen puoliaika oli hyvin rock-pitoinen, kun Ed Sheeranin lisäksi lavalta kuultiin Status Quoa, Dioa, Metallicaa, The Doorsia, Thin Lizzya ja Freetä. Minuun teki suurimman vaikutuksen kuitenkin Dion ”Holy Diver”. Kappaleen alkaessa pelkäsin, mitä siitä tulee, sillä kappale ei ole niitä helpoimmasta päästä laulettavia kappaleita, mutta yllätyin erittäin positiivisesti. Kappaleen sovitus oli vedetty täysin uusiksi, ja se kuulostikin erinomaiselta. Oli täysin mahdotonta olla laulamatta kappaleen tahdissa. Kolmikon lauluäänet sopivat hyvin yhteen ja yhteinen sävelasteikko on laaja, joten Dion laulaminen ei muodostunut ongelmaksi.
Dion jälkeen tulikin väliaika, seitsemän kappaleen jälkeen! Seitsemän kappaleen soittamiseen kului yli tunti aikaa, joten voi helposti laskea, miten paljon aikaa käytettiin välispiikkeihin. 20 minuutin väliajan jälkeen soitanta jatkui, ja kovalla biisillä jatkuikin, kun Judas Priestin ”Living After Midnight” alkoi pauhata kajareista. Judas Priestin jälkeen vaihdettiin hiukan pienempää vaihdetta silmään ja soitettiin Billy Joen ”Hush”. Kappaleen aikana Leppäluoto pyysi yleisöä nousemaan seisomaan, ja yleisö totteli. ”Hushin” jälkeen meno oli hiukan vapaampaa, mutta suurimmaksi osaksi yleisö kuitenkin istui tuoleillaan ensimmäistä riviä lukuun ottamatta. ”Hushia” seurasi biisi, jonka olin täysin unohtanut: ruotsalainen Eagle‐Eye Cherry teki 90-luvun loppupuolella suurimman hittinsä ”Save Tonightin”, ja vaikka kyseessä ei ehkä olekaan puhdasta rockia, sopi se hyvin illan triolle ja toi mieleen hyviä muistoja 90-luvulta. ”Save Tonightin” jälkeen esitettiin myös rockista poiketen Rag’n’Bone Manin ”Human”-kappale, joka yhdistää toisiinsa bluesia ja räppiä.
Eagle-Eye Cherryn ja Rag’n’Bone Manin jälkeen palattiin rockiin, ja trio alkoi soittaa Megadethin ”Symphony of Destructionia”. Yksi väliaika ei riittänyt, joten toinen puoliaika päätettiin Foo Fightersin ”Dear Rosemary”- kappaleeseen ja encore-taputuksiin. Trio kapusi lavalle vielä uudestaan soittamaan Bob Dylanin ”All Along the Watchtowerin” sekä The Civil Warsin ”Barton Hollown”, joka oli mielestäni hiukan outo lopetus keikalle, sillä en usko järin monen edes tunnistaneen kappaletta. Jos ensimmäisellä puoliajalla soitettiin seitsemän kappaletta, ei toinen puoliaika pistänyt paljon paremmaksi, koska kappalelistassa oli vain yhdeksän kappaletta.
Mainos päättyy
Yhtye esiintyy Lahden-keikan jälkeen vielä Mikkelissä, Jyväskylässä, Helsingissä, Tampereella ja Kuopiossa. Vaikka olen löytänyt esiintymisestä paljon negatiivista, on bändin soittama musiikki kuitenkin miellyttävää kuunneltavaa, ja osa välispiikeissä kerrottavista tarinoista on mielenkiintoisia, ja ne antavat hiukan lisäsyvyyttä kappaleille. Eli jos löytyy ylimääräistä pätäkkää ja halua kuunnella klassisia rock-kappaleita tämän trion laulamana, suosittelen suuntaamaan seuraavalle keikalle.
Kappalelista:
I See Fire (Ed Sheeran)
Rain (Status Quo)
Holy Diver (Dio)
Nothing Else Matters (Metallica)
Roadhouse Blues (The Doors)
Jailbreak (Thin Lizzy)
Wishing Well (Free)
VÄLIAIKA
Living After Midnight (Judas Priest)
Hush (Billy Joe Royal)
Save Tonight (Eagle‐Eye Cherry)
Human (Rag’n’Bone Man)
Symphony of Destruction (Megadeth)
Wish You Were Here (Pink Floyd)
Dear Rosemary (Foo Fighters)
ENCORE
All Along the Watchtower (Bob Dylan)
Barton Hollow (The Civil Wars)
Raportti: Marko Valve
Mainos päättyy