Powerman 5000:n keulakuva Spider One kertoo haastattelussa, millaista oli olla luomassa nu metal-aaltoa 90-luvulla

Tuoreessa Sofa King Coolille antamassaan haastattelussa – yhtyeen keulakuvalta Spider Onelta kysyttiin, millaista oli kuulua niiden rock yhtyeiden joukkoon, jotka loivat genreä ”nu metal” 1990- luvun lopussa. Hän vastasi, ettei uskonut kenenkään olleen tuolloin kovin tietoinen asiasta, vaan jokainen keskittyi tekemään omaa juttuaan. Vaikka kaikki yhdistettäsiinkin valtavaan nu metal-aaltoon, bändien vaihtelevuus oli suurta. Esimerkiksi heidän tehdessään outoa scifi – vaikutteista elektronista metallia, nu metal-kategoriasta löytyi esimerkiksi kauhusta inspiraationsa ammentavia rokkareita kuten Marilyn Manson ja Rob Zombie, bileräppiä tekevä Limp Bizkit ja metalliyhtye Korn… Aika oli jännittävää senkin johdosta, että rock oli tuolloin vielä valtavirtamusiikkia ja rockbändit tekivät isoja kiertueita. MTV:llä saatettiin esittää ensin Britney Spearsin video, sitten videot Powermanilta ja Kornilta ja sen jälkeen vielä Christina Aguileraa. Nykyisin rock on työnnetty sivuun, mutta One kuulee 90-luvun ja 2000-alun nu metal-vaikutteita monien uusien nuorten bändien musiikissa.

Katso haastattelu alta:


Kommentoi julkaisua