Powerwolf

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 14.8.2015

Powerwolf 2015Saksalainen vuonna 2003 perustettu power metal -yhtye Powerwolf on edennyt urallaan jo järjestyksessään kuudenteen albumiinsa nimeltään ”Blessed & Possessed”. Kaaoszine tavoitti juuri albumin julkaisun kynnyksellä yhtyeen kitaristi Matthew Greywolfin ja kyseli mieheltä hieman mietteitä tuoreesta albumista sekä miehen omista odotuksista albumin suhteen. Voit lukea Kaaoszinen tekemän haastattelun tästä:

Terve. Kuinkas vuosi 2015 on sujunut Powerwolfilla kokonaisuudessaan?

Matthew Greywolf: Vuosi on kokonaisuudessaan ollut kiireitä täynnä. Aloitimme uuden albumin työstämisen heti vuoden 2015 alussa, minkä jälkeen aika onkin mennyt lähinnä albumia nauhoittaessa sekä siihen promootiota tehdessä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tuleva albuminne on nimeltään ”Blessed & Possessed”, ja se ilmestyi 17. heinäkuuta Napalm Recordsin kautta. Voisitko aluksi kertoa meille hieman itse albumin teosta? Millainen prosessi oli teille yleisesti ottaen?

powerwolf blessed & possessedMatthew Greywolf: Se oli hyvin tyypillinen, enkä tarkoita sitä nyt mitenkään negatiivisella tavalla. Edellinen albumimme ”Preachers Of The Night” oli erittäin onnistunut albumi, joka nousi jopa Saksan listan kärkeen ilmestyessään. Edellisen albumin uskomaton menestyminen teki uuden albumin teosta hieman hankalaa. Emme oikein tienneet, mistä olisimme aloittaneet, koska mielestämme ”Preachers Of The Night” oli niin onnistunut albumi kaiken kaikkiaan. Halusimme silti tehdä vieläkin paremman albumin.

Kuinka vaikeaa on saada ajatukset tuosta pois ja tavallaan lähteä taas alusta tekemään uutta albumia ilman mitään ylimääräisiä ajatuksia?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Matthew Greywolf: Kyllähän se aluksi tuntui äärettömän vaikealta. Ajattelimme asiaa hetken ja tulimme siihen tulokseen, että koska ”Preachers Of The Night” on myös syntynyt vain tekemällä omaa juttuamme, niin miksemme me onnistuisi siinä tälläkin kertaa. Siitä ajatuksesta sitten saimme tavallaan nollattua tuon albumin menestyksen ja pääsimme aloittamaan puhtaalta pöydältä seuraavan kanssa.  Kun saimme albumin tekemisen alulle, kaikki loppu sujui oikeastaan luonnostaan.

Yhtyeenne on tunnettu varsin synkistä kappaleiden teemoista. Mistä ”Blessed & Possessed” albumi sai nimensä ja millaisia aiheita albumin kappaleet oikein käsittelevät?

Matthew Greywolf: ’Blessed’-sana viittaa kaikkiin eeppisiin asioihin musiikissamme, kun taas ’Possessed’ intohimoomme heavy metalia kohtaan. Olemme keikoilla huutaneet faneillemme, ovatko he pakkomielteisiä heavy metalia kohtaan, mistä on tavallaan tullut sitten meidän juttumme. Tajusimme jossain vaiheessa, että kaikki keikalla olevat aina muusikoita myöten ovat tavallaan pakkomielteisiä heavy metalia kohtaan. Siitä albumi sai nimensä. Heavy metal on enemmän kuin musiikkityyli. Se on elämäntapa sekä joillekuille jopa pakkomielle.

Miten vertaat ”Blessed & Possessed” -albumia vaikkapa ”Preachers Of The Night” -albumiin? Miten ne eroavat toisistaan?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Matthew Greywolf: Eivät oikeastaan suuresti. Kun aloimme kirjoittaa albumia, mietimme, pitäisikö meidän ottaa jokin uusi suunta musiikkiimme. Mutta kun siihen ei ollut pakottavaa tarvetta, emme siihen halunneet väkisinkään ryhtyä. Mielestäni olemme löytäneet vuosien varrella oman tyylimme ja haluamme tuota tyyliä myös vaalia ilman, että muuttuisimme liian paljon. Haluamme vain kirjoittaa hyviä kappaleita mutta emme tietenkään halua tehdä samaa kappaletta kahta kertaa.

Tällä albumilla oli paljon orkestereita ja kuoroja, joita ei ole aikaisemmin kuultu. Eli tavallaan haluamme kehittyä aina askel kerrallaan yhtyeen kanssa. Tällä kertaa halusimme lisätä paljon klassisia elementtejä soittoomme ja mielestäni onnistuimme siinä hyvin.

Fanit sanovat aina, että yhtyeiden pitäisi muuttua, mutta sitten kuitenkin tulee aina valitusta, jos yhtye muuttuu liikaa. Mietittekö te koskaan tällaisia asioita albumeita tehdessänne?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

powerwolf2Matthew Greywolf: Kun aloitimme yhtyeen, niin totta kai me hieman tuollaisia asioita mietimme mutta nykyään emme enää niinkään. Teemme vain sitä, mikä tuntuu meistä hyvältä, ja luotamme siihen, että myös fanimme siitä tykkäävät.  Tuollaisia asioita ei vain saisi miettiä musiikkia tehdessään. Ne saa musiikin teon tuntumaan tuskaiselta.

Mitä voit kertoa meille omasta työskentelystäsi albumilla? Oliko albumilla kitaroiden suhteen joitain asioita, joita halusit tehdä eri tavalla verrattuna vaikkapa tuohon edelliseen albumiin?

Matthew Greywolf: Tuo on oikeastaan hyvä kysymys, koska en ole sitä kysynyt edes itseltäni koskaan. (naurua) En ainakaan tietoisesti. Esimerkiksi kappaleessa nimeltä ”Army Of The Night” halusimme keskittyä enemmän kappaleen dynamiikkaan kuin koskaan aikaisemmin yhtyeen historian aikana, joten tavallaan sillä saralla albumiin on panostettu enemmän.

Yhtyeenne musiikkia on kuvailtu eri medioissa aina power metalista heavy metaliin. Kuinka itse näet heavy metalin tulevaisuuden, kun bändit kuten Iron Maiden joskus lopettavat uransa?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KaaosZine levytMatthew Greywolf: Elämme tavallaan dinosaurusten ajassa yhä eli nuo legendaariset bändit soittavat yhä, vaikka ovatkin jo melkoisen vanhoja. En oikein tiedä, miltä tulevaisuus tulee näyttämään.  70 -luvulla ei ollut niin monta yhtyettä kuin nykyään, joten oli tavallaan helppoa tulla äärimmäisen suosituksi.  Nykypäivänä taas on niin monia mahdollisuuksia soittaa musiikkia ja viihdyttää, että en usko yhtyeiden mitenkään kasvavan yhtä suuriksi, kuin esimerkiksi juuri Iron Maiden on. Heavy metalin saralla esimerkiksi Sabaton on jo ollut pääesiintyjänä lukuisilla festivaaleilla ja sillä tuntuu muutenkin menevän hyvin.  Sama myös meillä vaikkakaan emme soita noin isoilla festareilla. Uskon, että nämä isot bändit pystyvät kyllä yhdessä täyttämään Iron Maideninkin saappaat mutta en usko siihen yhdenkään yhtyeen pystyvän yksin koskaan.

Kiitoksia paljon haastattelusta ja onnea tulevaisuuteen. Haluatko vielä lopuksi sanoa jotain suomalaisille faneillenne viimeisinä sanoina?

Matthew Greywolf: Olkaahan jatkossakin pakonomaisia heavy metalin suhteen. Toivottavasti näemmä Suomessa keikalla. Kiitoksia!

https://www.facebook.com/powerwolfmetal

Haastattelu: Arto Mäenpää

Luetuimmat

Uusimmat