Kuva: VDPictures

Powerwolf julkaisi tulevan albuminsa toisen singlen ”Sinners of the Seven Seas”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 21.6.2024

Kulta- ja platina-palkinnoilla koristeltu saksalainen power metal -koneisto Powerwolf julkaisi tänään toisen singlen heinäkuun 26. päivä ilmestyvältä ”Wake Up The Wicked” -albumiltaan. Levyn julkaisijana toimii Napalm Records. Tänään julkaistu ”Sinners of the Seven Seas” -single tarjoillaan näyttävän musiikkivideon kera, jonka voit katsoa tästä:

Kappaleen musiikkivideota kuvattiin Sveitsissä sekä Etelä-Ranskassa. Päätapahtumapaikka on historiallinen replika kolmimastoisesta aluksesta, jolla Ferdinand Magellan purjehti ensimmäistä kertaa maapallon ympäri 1500-luvulla. Samaa replikaa on käytetty myös useiden elokuvien sekä sarjojen kuvauspaikkoina”, yhtye kertoo tiedotteessaan.

Levyn ensimmäisenä maistiaisena saatiin noitavainoista kertova ”1589”-single, joka sai seurakseen yhtyeen uran kalleimman musiikkivideon. Viime kuussa julkaistu kappale on musiikkivideoineen kerännyt jo yli kolme miljoonaa toistokertaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Wake Up The Wicked -kappalelistaus:
1. Bless ’em With the Blade
2. Sinners of the Seven Seas
3. Kyrie Klitorem
4. Heretic Hunters
5. 1589
6. Viva Vulgata
7. Wake Up the Wicked
8. Joan of Arc
9. Thunderpriest
10. We Don’t Wanna Be No Saints
11. Vargamor

Ensi kuussa ilmestyvä albumi siivittää Powerwolfin kiertueille Pohjois-Amerikkaan sekä Eurooppaan. Jenkkirundin jälkeen yhtyeen kiertuekaravaani starttaa Saksasta, ja mukana ovat Hammerfall sekä Wind Rose. Katso kaikki keikat täältä.

POWERWOLF Wolfsnächte 2024
w/ HammerFall, Wind Rose:
04.10.24 DE – Hamburg / Barclays Arena           
05.10.24 NL – Amsterdam / AFAS Live – LOW TICKETS!
06.10.24 BE – Antwerp / Lotto Arena
09.10.24 FR – Nantes / Zenith
10.10.24 LU – Esch Sur Alzette / Rockhal
11.10.24 DE – Stuttgart / Schleyerhalle
12.10.24 DE – Frankfurt / Festhalle
14.10.24 IT – Milan / Alcatraz
16.10.24 CH – Zürich / The Hall – LOW TICKETS!
17.10.24 FR – Paris / Zenith – LOW TICKETS!
18.10.24 DE – Oberhausen / Rudolf Weber Arena
19.10.24 DE – Berlin / Velodrom
21.10.24 PL – Krakow / Tauron Arena
22.10.24 HU – Budapest / MVM Dome
23.10.24 AT – Vienna / Gasometer – SOLD OUT!
25.10.24 DE – Munich / Olympiahalle
26.10.24 CZ – Prague / Sportovni Hala Fortuna

Powerwolf on:
Attila Dorn – vocals
Falk Maria Schlegel – organ
Charles Greywolf – guitar
Matthew Greywolf – guitar
Roel van Helden – drums

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy