Pöytälaatikollinen melankoliaa – Arviossa Apean ”Apea”-EP
Atlases-yhtyeestä tuttu Jani Lamminpää on työstänyt tovin omaa sooloprojektiaan nimeltä Apea. Hetki sitten päivänvalonsa nähnyt ”Apea”-EP on synkkääkin synkempi kokonaisuus, josta päivänvalo on vain melankolisuuden haalistama muisto. EP:n kappaleet pureutuvat syvälle mielenterveyden ongelmiin, joissa lopputulos on se lohduttomin.
”Drown With Me” on äärimmäisen kaunis kappale täynnä koskettavia melodioita. Lyriikat vajoavat loputtomaan lohduttomuuteen vailla poispääsyä. Yksinäisyydessä vaeltava hahmo kulkee kohti lopullista loppua, jossa voi kuulla korpin rääkäisyn viimeisen kerran sen tuodessa hahmolle viimeisen leposijan. Puhtaat lauluosuudet saavat mielen herkistymään ja ottamaan osakseen osan kappaleen päähahmon tuskasta. Riipaisevan kaunista, kaikessa surullisuudessaan.
”Masquerade” jatkaa loputtoman lohduttomuuden tiellä. Kappale vaatii useamman kuuntelukerran päästäkseen tuskan huutoja syvemmälle. EP:n päättää jälleen mielen herkistävä ”Limbo”. Vahvat örinäosuudet pitävät sisällään mustan kaikki eri sävyt, mihin yhdistettynä äärimmäisen kauniit kitaramelodiat saavat aikaan toimivan kontrastin.
Mainos päättyy
”Apean” kappaleet valmistuivat jo vuonna 2016 mutta jäivät silloin vielä pöytälaatikkoon. Vaikka kokonaisuus on tematiikaltaan kaikkea muuta kuin riemun kiljahduksia pursuavaa iloittelua, on elämän kääntöpuolen näyttäminen musiikin keinoin kunnioitettavaa. ”Apea” onnistuu pureutumaan loputtomaan lohduttomuuteen sille kuuluvalla vakavuudella. Kokonaisuus puhuttelee tunteita aina ahdistavuudesta lopullisen irtipäästämisen tuomaan keveyteen.